RSS:t oli minulle uusi tuttavuus siinä mielessä, että vaikka toki olen moisen palvelun olemassaolosta ollut selvillä jo vaikka kuinka kauan, en ole itse tilannut aikaisemmin yhtään syötettä. Olen aina hämmästellyt, että minne se tieto sitten tupsahtaa... mutta nytpä se selvisi sitten sekin hämmästelyn aihe. Tilasin onnistuneesti uutissyötteitä sekä YLE:n Etelä-Savon alueelta että Kirjastot.fi-sivuilta. Hetken tosin raavin päätäni, että minnekä ne tilaukseni oikein katosivat ja mistä se tieto oikein löytyykään...?? Mutta kas... Suosikeistahan ne löytyivätkin!
YouTuben päivän katsotuin video olisi ollut hauskaa saada RSS-syötteenä tiedoksi. Mutta ehei... ei onnistunut! Vaikka kuinka seikkailin pitkin "juutuupia", en keksinyt mistä tilauksen olisi voinut tehdä. Ihan kuin olisi tämä seikka pikkuisen harmittanut!
Googlen syötteenlukija vaikutti oivalta palvelulta. Sinne RSS:n tilaaminen ei vain ollut yhtä vaivatonta kuin oman selaimen suosikkeihin. Tykkäisin kuitenkin käyttää mielummin Googlen syöttenlukijaa, koska käytän töissä ja kotona paitsi tietysti eri tietokoneita, mutta myös eri selaimia. Tässä Googlen palvelussa ihastuttaa myös sekin, että sinne pääsi kirjautumaan entisillä Google-tilin tunnuksilla. Taidan kohta olla vallan riippuvainen Googlesta, kun sen taivaan alla kirjoitan blogiani, säilytän skannattua korttikokoelmaani (Picasassa), kokeilin dokumenttejä ja mitähän muuta....
Uutiskirjeiden tilaaja olen ollut jo kauan - asiaa oikeastaan tajuamatta. Matkatoimistot, kirjakaupat, kirjakerhot yms. ovat epäsäännöllisen säännöllisesti ilahduttaneet mainospostillaan sähköpostissani. En vain ole tullut ajatelleeksi, että nämä mainoksiksi mieltämäni julkaisut ovatkin hienommalta nimeltään uutiskirjeitä. Kurssin innoittamana etsin vielä lisääkin potentiaalisia uutiskirjeiden lähettäjiä ja valitsin sitten valtavasta tarjokkaiden joukosta Savonlinnasalin uutiskirjeet. Ajattelin, että ne voisivat paikallisina tiedotteina olla kaikkein hyödyllisimmät. Kilttinä opiskelijana oli sitten tilattava vielä uutiskirje suomi.fi:stä, sieltähän voi tulla tiedoksi vaikka mitä yleishyödyllistä asiaa.
Sekä RSS että uutiskirjeet olisivat varmaankin oiva keino löytää uutistulvasta se tieto, joka itseä eniten koskettaa. Mutta nyt tulee se iso MUTTA. Joko olisi tilattava valtavasti RSS-syötteitä ja uutiskirjeitä, jolloin ne eivät enää palvelisi alkuperäisessä tarkoituksessa tai pelättävä, että jokin tärkeä uutinen jää huomiotta, kun ei siitä ole hoksannut itselleen vihjettä tilata.
Nykyinen tiedontulva on niin lähkähdyttävä, että kaikki konstit sen hallitsemiseksi olisivat tervetulleita. Jääräpäänä ajattelen, että jos tilaan kaiken maailman uutistiedotteita itselleni, olen kohta hukuksissa informaatioähkyn alla. Mutta pieni ääni sisälläni yrittää kuitenkin sinnikkäästi piipittää, että näistä apuvälineistä voisikin tulla hyvät happilaitteet sukellusretkelle tiedon ja uutisten valtamerelle.
En nyt käsi pystyssä ensimmäisten joukossa hurraa RSS:lle ja uutiskirjeille, mutta hissun kissun kipitän perässä. Harjoitus tehnee mestarin tässäkin asiassa, joten voi olla, etten vuoden päästä voi käsittää kuinka ennen tulin toimeen ilman Googlen syötteenlukijaa tai valtaisaa määrää uutiskirjeitä.
Phuuh. Tämän syksyn 23 asiaa -kurssin tehtävät olisivat nyt sitten tässä. Hip hei! Kurssi jatkuu keväällä, joten sitten iskemme uusin voimin uusien haasteiden kimppuun! Rattoisaa ja leppoisaa joulun aikaa kaikille kurssikavereille sekä mahdollisille muille lukijoille!
perjantai 16. joulukuuta 2011
maanantai 5. joulukuuta 2011
Ärsyttävä Slideshare
Saatuani valmiiksi hienon (hehheh!) PowerPoint-esitykseni, suorastaan innoissani latasin sen Slideshareen. Voi pettymyksien äiti! Eihän se siellä toimikaan kuin unelma. Diat eivät vaihdu itsestään eikä musiikki kuulu. Koko hommasta tuli pannukakku.Vai pitäisikö koneelle ladata joku apuohjelma, että esitys toistuisi samanlaisena kuin olen sen luonut?
Seuraava pettymys oli, etten anonyyminä edes löydä esitystäni. Jos kirjoittaa hakukenttään "Sateenvarjot", joka oli siis esityksen nimi, ei löydy yhtään osumaa. Myös tagitin esitykseni sanalla "sateenvarjot", joten olisin luullut silläkin perusteella löytyvän. Että sinne se sitten hukkui tiedontulvaan.
Hyvä puoli Slidesharessa oli, että sinne voi kirjautua Facebook-tunnuksilla eikä tarvinnut taas keksiä uutta käyttäjätunnusta ja salasanaa. Sain myös jaettua esityksen Facebookissa ystävilleni, mutta siirtymien ja musiikin puuttuminen harmittaa sitten vielä enemmän.
Jos ohjelma todella on noin kökkö, en hirveästi lähtisi tekemään sillä mitään kirjaston esittelyohjelmia tai muita esityksiä. Tietenkin se olisi taas yksi foorumi, jolla kirjastot voisivat näkyä. Mutta koska ohjelma vaikuttaa jotenkin keskeneräiseltä ja kankealta, ei siellä mukana oleminen ehkä kuitenkaan ole parasta mainosta nykyaikaisuutta hakevalle kirjastolle.
Katselin nopeasti muidenkin esityksiä, joita on viety Slideshareen. Kaikenlaista oli! Löysin esimerkiksi hauskoja kissoja ja muita eläimiä. Mutta koska diat piti katsella yksitellen, hommasta meni jotenkin hohto. Onkohan minulla jäänyt jokin perustavanlaatuinen juttu huomiotta ja tekemättä?? Olisiko ohjelman tarkoitus toimia toisin. Sitäpä voinkin pohtia koko huomisen vapaapäivän! Teille muille juhlavaa itsenäisyyspäivää!
Seuraava pettymys oli, etten anonyyminä edes löydä esitystäni. Jos kirjoittaa hakukenttään "Sateenvarjot", joka oli siis esityksen nimi, ei löydy yhtään osumaa. Myös tagitin esitykseni sanalla "sateenvarjot", joten olisin luullut silläkin perusteella löytyvän. Että sinne se sitten hukkui tiedontulvaan.
Hyvä puoli Slidesharessa oli, että sinne voi kirjautua Facebook-tunnuksilla eikä tarvinnut taas keksiä uutta käyttäjätunnusta ja salasanaa. Sain myös jaettua esityksen Facebookissa ystävilleni, mutta siirtymien ja musiikin puuttuminen harmittaa sitten vielä enemmän.
Jos ohjelma todella on noin kökkö, en hirveästi lähtisi tekemään sillä mitään kirjaston esittelyohjelmia tai muita esityksiä. Tietenkin se olisi taas yksi foorumi, jolla kirjastot voisivat näkyä. Mutta koska ohjelma vaikuttaa jotenkin keskeneräiseltä ja kankealta, ei siellä mukana oleminen ehkä kuitenkaan ole parasta mainosta nykyaikaisuutta hakevalle kirjastolle.
Katselin nopeasti muidenkin esityksiä, joita on viety Slideshareen. Kaikenlaista oli! Löysin esimerkiksi hauskoja kissoja ja muita eläimiä. Mutta koska diat piti katsella yksitellen, hommasta meni jotenkin hohto. Onkohan minulla jäänyt jokin perustavanlaatuinen juttu huomiotta ja tekemättä?? Olisiko ohjelman tarkoitus toimia toisin. Sitäpä voinkin pohtia koko huomisen vapaapäivän! Teille muille juhlavaa itsenäisyyspäivää!
Esitysgrafiikkaesitys
Puuh, nyt olen taas selvittänyt yhden rästissä olleen kurssitehtävän. Sadepäivän innoittamana tein PowerPointilla mielikuvituksellisen sateenvarjomainoksen. Olin ensimmäistä kertaa PowerPointin kanssa tekemisissä ja se oli rakkautta ensi silmäyksellä - joskin vain yksipuolista... Käsittämättömän paljon mahdollisuuksia luoda mitä upeampia esityksiä! Kikkailin siirtymillä ja muilla ohjelman hienouksilla ja lisäsin esitykseen musiikkiakin.
On hommassa huonokin puoli. Se on sama kuin noissa kuvakirjaohjelmissa. Eli työ ei ole koskaan valmis vaan sitä voisi hioa loputtomiin. On vain pakko päättää, että tässä se nyt on. Ja pistää piste. Ja kohta huomaa taas olevansa säätämässä jotain yksityiskohtaa himpun verran paremmaksi tai piirun verran loistavammaksi.
Diaesitys olisi pitänyt jakaa kurssikavereille. Mitenköhän? En ole itsekään saanut yhtään esitystä kommentoitavaksi, joten muilla mahtanee olla samoja ongelmia. Seuraava opiskeltava asia on slideshare, joten siellä työnsä voi tuoda julkiseksi. Se on seuraavan blogikirjoituksen aihe, eli ei siitä nyt vielä tämän enempää.
On hommassa huonokin puoli. Se on sama kuin noissa kuvakirjaohjelmissa. Eli työ ei ole koskaan valmis vaan sitä voisi hioa loputtomiin. On vain pakko päättää, että tässä se nyt on. Ja pistää piste. Ja kohta huomaa taas olevansa säätämässä jotain yksityiskohtaa himpun verran paremmaksi tai piirun verran loistavammaksi.
Diaesitys olisi pitänyt jakaa kurssikavereille. Mitenköhän? En ole itsekään saanut yhtään esitystä kommentoitavaksi, joten muilla mahtanee olla samoja ongelmia. Seuraava opiskeltava asia on slideshare, joten siellä työnsä voi tuoda julkiseksi. Se on seuraavan blogikirjoituksen aihe, eli ei siitä nyt vielä tämän enempää.
torstai 1. joulukuuta 2011
Ajanhallintaa ja änkyröintiä
Jo monta viikkoa sitten oli kurssillamme aiheena ajanhallinta. Ei aikaa voi hallita, se kulkee vääjäämättä eteenpäin sekunti sekuntilta, minuutti minuutilta, tunti tunnilta, päivä päivältä, viikko viikolta, kuukausi kuudaudelta, vuosi vuodelta, elinikä eliniältä... Jokainen minuutti on tasan yhtä pitkä, 60 sekuntia. Näin siis teoriassa. Käytännössähän aika välillä suorastaan kiitolaukkaa eteenpäin ja toisinaan taas se pysähtyy kokonaan.
Löysin netistä pari onnistunutta runoa, kirjoittaja on nimimerkki Stidi:
Ei minusta ole aikaa hallitsemaan. Ehkä kuitenkin voisin opetella hallitsemaan omaa ajankäyttöäni...? Töissä käytän jo onnistuneesti Outlookin kalenteria. Kotona on seinäkalenterissa suvun ja kummilasten syntymäpäivät. Henkilökohtaiset menot ja menemiset ovat vain pääni sisällä muistikalenterissa. Joskus muistikalenterin ja työkalenterin yhdistelyssä on takkuamista, mutta vielä on näin pärjätty. Mutta että Sumplia ja Doodlea testaamaan... ei kai....
Onneksi oli viikko sitten antoisa lähiopetuspäivä, jossa Merja kädestä pitäen opasti meitä ajanhallinnan kivikkoisella tiellä. Näin joulun alla loimme posket hehkuen erilaisia joulutapahtumia, joihin sitten kutsuimme toisiamme. Sumpli on ihana, kotimainen ja kotoinen. Tapahtuman järjestäminen oli helppoa, samoin kutsujen lähettäminen ja sumpliminen. Mutta, jos olisi halunnut lähettää myöhemmin lisää kutsuja, emme keksineet kuinka se tapahtuisi. Tuntui Sumplissa olevan muitakin kokeiluversion ongelmia, joita siinä sitten koetimme yhteisvoimin ratkaista siinä onnistumatta. Sympaattista oli, kun Sumplin blogista löytyi selitystä ohjelman keskeneräisyyteen... "palvelu on luotu harrastuspohjalta kesäloman aikana." Symppistä! <3 Seuraavalla lomalla varmaan palvelu paranee ainakin piirun verran.
Doodleakin testasimme ja myös se toimi hyvin. Mielestäni Sumpli oli yksinkertaisempi kuin Doodle, mutta Doodle oli käyttökelpoisempi ja monipuolisempi.
Googlen kalenteria emme (muistaakseni) käyttäneet emmekä kokeilleet lähiopetuspäivässä. En ole omatoimisestikaan sitä käyttänyt enkä edes avannut. Luultavasti se olisi oiva apuväline, jos olisi vaikka jonkun yhdistyksen puuhaihminen ja jossakin pitäisi pitää yllä yhdistyksen yhteinen ajankäyttösuunnitelma.
Muistilaput Stickies... in English....! Hui. En tutustu enkä kokeile! Outlookissakin on muistilappuohjelma, jota en tosin ole ottanut käyttöön, koska en ole kokenut sitä tarpeelliseksi. Kylläpä taidan olla taas melkoinen vastarannan kiiski! :(
Sitten haluan vielä sanoa ihan out of topic, että olen käynyt änkyröimään muutenkin. Mikähän minua vaivaa?? Tämä toinen änkyröintini on sellaista, että minua on ihan hirmuisesti käynyt kaivelemaan kirjastomme nuortenosastolla hyllyosasto "nuoret aikuiset". Yhtenä aamuna töihin kävellessäni mietin, että olen jo selvästi keski-ikäinen, 44 v. Mihin asti ihminen on nuori? Kuka on nuori aikuinen? Vastasin omaan kysymykseeni, että nuori aikuinen on mielestäni 20 - 30 -vuotias. Ja voi voi. Meidän nuorille aikuisille tarkoitetut kirjat ovat ennemminkin aikuistuville nuorille, siis 13 - 18 -vuotiaille. KÄÄK, karmea ristiriita!! Nyt kai on vaan opittava elämään sen kanssa. Ainakin vielä 1,5 vuotta, ennen kuin uusi ja uljas kirjastotalomme Asemantielle valmistuu.
Mitä? Ai, ettei ole tarkoitus kirjoittaa tänne romaania? Hups. Ja anteeksi! :)
JK. Pakko vielä sanoa, että mainio nimi kirjalle tuo Jukka Laukkasen Ajan Hukkaa, sanoi susikuski! :)
Löysin netistä pari onnistunutta runoa, kirjoittaja on nimimerkki Stidi:
Aina------------------------------------------
Aina on aikaa katsoa
kuinka kiire
kadehtii sinua
Aika runo
Aika on rahaa
Aikaa voi tappaa
Ajalla voi ratsastaa
Kaikella on aikansa
Aikaa kutakin
Ajasta aikaan
Aika käy
Ja
Aika kulkee
Aika jopa pysähtyy
Aika näyttää
mitä kaikkea olenkaan
Aikaan saanut
Ei minusta ole aikaa hallitsemaan. Ehkä kuitenkin voisin opetella hallitsemaan omaa ajankäyttöäni...? Töissä käytän jo onnistuneesti Outlookin kalenteria. Kotona on seinäkalenterissa suvun ja kummilasten syntymäpäivät. Henkilökohtaiset menot ja menemiset ovat vain pääni sisällä muistikalenterissa. Joskus muistikalenterin ja työkalenterin yhdistelyssä on takkuamista, mutta vielä on näin pärjätty. Mutta että Sumplia ja Doodlea testaamaan... ei kai....
Onneksi oli viikko sitten antoisa lähiopetuspäivä, jossa Merja kädestä pitäen opasti meitä ajanhallinnan kivikkoisella tiellä. Näin joulun alla loimme posket hehkuen erilaisia joulutapahtumia, joihin sitten kutsuimme toisiamme. Sumpli on ihana, kotimainen ja kotoinen. Tapahtuman järjestäminen oli helppoa, samoin kutsujen lähettäminen ja sumpliminen. Mutta, jos olisi halunnut lähettää myöhemmin lisää kutsuja, emme keksineet kuinka se tapahtuisi. Tuntui Sumplissa olevan muitakin kokeiluversion ongelmia, joita siinä sitten koetimme yhteisvoimin ratkaista siinä onnistumatta. Sympaattista oli, kun Sumplin blogista löytyi selitystä ohjelman keskeneräisyyteen... "palvelu on luotu harrastuspohjalta kesäloman aikana." Symppistä! <3 Seuraavalla lomalla varmaan palvelu paranee ainakin piirun verran.
Doodleakin testasimme ja myös se toimi hyvin. Mielestäni Sumpli oli yksinkertaisempi kuin Doodle, mutta Doodle oli käyttökelpoisempi ja monipuolisempi.
Googlen kalenteria emme (muistaakseni) käyttäneet emmekä kokeilleet lähiopetuspäivässä. En ole omatoimisestikaan sitä käyttänyt enkä edes avannut. Luultavasti se olisi oiva apuväline, jos olisi vaikka jonkun yhdistyksen puuhaihminen ja jossakin pitäisi pitää yllä yhdistyksen yhteinen ajankäyttösuunnitelma.
Muistilaput Stickies... in English....! Hui. En tutustu enkä kokeile! Outlookissakin on muistilappuohjelma, jota en tosin ole ottanut käyttöön, koska en ole kokenut sitä tarpeelliseksi. Kylläpä taidan olla taas melkoinen vastarannan kiiski! :(
Sitten haluan vielä sanoa ihan out of topic, että olen käynyt änkyröimään muutenkin. Mikähän minua vaivaa?? Tämä toinen änkyröintini on sellaista, että minua on ihan hirmuisesti käynyt kaivelemaan kirjastomme nuortenosastolla hyllyosasto "nuoret aikuiset". Yhtenä aamuna töihin kävellessäni mietin, että olen jo selvästi keski-ikäinen, 44 v. Mihin asti ihminen on nuori? Kuka on nuori aikuinen? Vastasin omaan kysymykseeni, että nuori aikuinen on mielestäni 20 - 30 -vuotias. Ja voi voi. Meidän nuorille aikuisille tarkoitetut kirjat ovat ennemminkin aikuistuville nuorille, siis 13 - 18 -vuotiaille. KÄÄK, karmea ristiriita!! Nyt kai on vaan opittava elämään sen kanssa. Ainakin vielä 1,5 vuotta, ennen kuin uusi ja uljas kirjastotalomme Asemantielle valmistuu.
Mitä? Ai, ettei ole tarkoitus kirjoittaa tänne romaania? Hups. Ja anteeksi! :)
JK. Pakko vielä sanoa, että mainio nimi kirjalle tuo Jukka Laukkasen Ajan Hukkaa, sanoi susikuski! :)
maanantai 28. marraskuuta 2011
Kirjoitetaanko yhdessä?
Yhteisöllinen kirjoittaminen oli kurssillamme aiheena jo ajat sitten. Mikä lienee vikana, ettei moista yhteisöllisyttä oikein tästä opiskelijaporukasta löytynyt? Itse sain kutsun yhteiseen tekemiseen vain Xehhalta, Kato kirjastontäti -bloggaajalta.
Xehha oli tehnyt hienon diaesityksen Pariisin nähtävyyksistä. Esitystä olisi saanut muokata mielin määrin, mutta enpä rohjennut. Syitä on tasan kaksi. Ensinnäkin esitys oli itsessään jo niin hieno, että voin vain nostaa kuviteltua hattuani tekijälle! Ei tulisi mieleenikään mennä näin aloittelijana sorkkimaan taitavamman tekijän taidonnäytettä. Toinen syy on osaamattomuus ja ajanpuute. Jos jotain olisin muuttanut, niin diojen vaihtumisnopeutta. Mutta koska en tiennyt kuinka se tehdään eikä ollut aikaa käydä opettelemaan, en edes yrittänyt muokata. Myös musiikkia olisin kaivannut taustalle, mutta valita nyt toisen puolesta taustamusiikki... ei onnistu! Varsinkaan kun en ole mikään asiantuntija musiikin sarallakaan. Enkä taas olisi sitäkään osannut tehdä.
Jos ei tällä kurssilla muuta opi, niin ainakin sen, ettei osaa mitään!!
Itse otin muokattavaksi ikivanhat lainaussäännöt ja kutsuin työtä tekemään kaksi kurssilaista sekä yhden ohjaajista. Vain toinen kurssilaisista ilmaisi halukkuutensa yhteistyöhön. Skannasin säännöt eikä ensimmäinen skannaus tuottanut erityisen hyvää tulosta. Yritin myöhemmin skannata uudelleen, mutta koska tässä talossa laitteet toimivat silloin kun niitä sattuu huvittamaan, skannerille sattui kiukuttelupäivä eikä työ onnistunut. Liitän tähän sen ensimmäisen version, vaikka se onkin epätarkka. Mutta säännöt ovat jotenkin hellyttävän vanhanaikaiset!
Mietistin kanssa olemme nyt ajanmukaistaneet noita sääntöjä. Koska teksti ei alunperin ole kummankaan meidän tuottamaa, siihen on helpompi tehdä muutoksia. Mutta jo muutamassa muutoksessa huomaa kuinka eri tavalla eri ihmiset painottavat asioita. Kuitenkin kokisin tällaisen mahdollisuuden oivaksi tavaksi muokata esim. yhteisiä käyttösääntöjä tms. Tai näin voisi kirjoittaa koko perheen yhteisen joulukirjeen kaukana asuville sukulaisille! :)
Jäin myös miettimään, että tätäkö tekniikkaa esim. kirjailijat Tapani Bagge ja Karo Hämäläinen ovat käyttäneet kirjoittaessaan yhdessä nuortenkirjoja.
Ei lainkaan hullumpi palvelu! Täytyy pitää mielessä!
Xehha oli tehnyt hienon diaesityksen Pariisin nähtävyyksistä. Esitystä olisi saanut muokata mielin määrin, mutta enpä rohjennut. Syitä on tasan kaksi. Ensinnäkin esitys oli itsessään jo niin hieno, että voin vain nostaa kuviteltua hattuani tekijälle! Ei tulisi mieleenikään mennä näin aloittelijana sorkkimaan taitavamman tekijän taidonnäytettä. Toinen syy on osaamattomuus ja ajanpuute. Jos jotain olisin muuttanut, niin diojen vaihtumisnopeutta. Mutta koska en tiennyt kuinka se tehdään eikä ollut aikaa käydä opettelemaan, en edes yrittänyt muokata. Myös musiikkia olisin kaivannut taustalle, mutta valita nyt toisen puolesta taustamusiikki... ei onnistu! Varsinkaan kun en ole mikään asiantuntija musiikin sarallakaan. Enkä taas olisi sitäkään osannut tehdä.
Jos ei tällä kurssilla muuta opi, niin ainakin sen, ettei osaa mitään!!
Itse otin muokattavaksi ikivanhat lainaussäännöt ja kutsuin työtä tekemään kaksi kurssilaista sekä yhden ohjaajista. Vain toinen kurssilaisista ilmaisi halukkuutensa yhteistyöhön. Skannasin säännöt eikä ensimmäinen skannaus tuottanut erityisen hyvää tulosta. Yritin myöhemmin skannata uudelleen, mutta koska tässä talossa laitteet toimivat silloin kun niitä sattuu huvittamaan, skannerille sattui kiukuttelupäivä eikä työ onnistunut. Liitän tähän sen ensimmäisen version, vaikka se onkin epätarkka. Mutta säännöt ovat jotenkin hellyttävän vanhanaikaiset!
Jäin myös miettimään, että tätäkö tekniikkaa esim. kirjailijat Tapani Bagge ja Karo Hämäläinen ovat käyttäneet kirjoittaessaan yhdessä nuortenkirjoja.
Ei lainkaan hullumpi palvelu! Täytyy pitää mielessä!
sunnuntai 27. marraskuuta 2011
Pikapälätys
Rajaton: tulkoon joulu
Perjantaiaamuna oli töihin mennessä taivas kuin tulessa. Siitä tuo kuva. Ja töissä sitten oli tuli ahterin alla, kun oli tekemättä edellisenkin päivän työt ja asiakkaitakin riitti jonoksi asti! Joten ei ehtinyt kurssitehtävien kimppuun. Viikonloppu on mennyt kuin siivillä, mutta kunhan päästää ensi viikkoon, käyn tehtävien kimppuun uudella innolla!
keskiviikko 9. marraskuuta 2011
Välipälätys
Yhteisöllinen kirjoittaminen on kurssillamme tämän viikon aiheena. Olen nyt tarttunut toimeen ja siirtänyt Google dokumentteihin erään vanhan teksin. Lähetin myös kolmelle ihmiselle kainon pyynnön tulla muokkaamaan tekstiä kanssani. Jännityksellä odottelen, tarttuuko joku syöttiini!
Eilen illalla olin vanhalla Casinolla hauskassa kirjallisuusillassa. Illan järjesti Info-kirjakauppa Knut Posse ja kirjailijavieraina olivat Jari Tervo, Rosa Liksom, Tuomas Kyrö, Katja Kettu sekä paikalliset esikoiskirjailijat Mikko Vento ja Varpu Konkola. Iltapalaksi saimme maittavan coctail-lautasen (riimihärkää, lohta, muikkuja ja herkullisia marinoituja kasviksia) sekä lasilliset viiniä. Tervo ja Kyrö ovat armoitettuja läpänheittäjiä, varsinkin Kyröä olisi kuunnellut vaikka kuinka pitkään. Olipa tilaisuuteen saatukin valovoimaiset esiintyjät!
Olin tilaisuudessa kolmen nykyisen ja yhden ex-työkaverin kanssa. Muitakin ihmisiä oli paikalla runsain mitoin, yhteensä meitä oli 220 henkeä! Ennen tilaisuuden alkua juttu luisti ja Leenan kanssa pohdimme tämän kurssin kiemuroitakin.
Päivä oli pitkä (olihan meillä ollut aamulla koko talon työpaikkakokous, josta otin varaslähdön, että ennätin englannin kurssille... kurssin takia myöhästyin varsinaisesta iltavuoron alkamisajasta, mutta korvasin myöhästymisen lähtemällä poiskin aikaisemmin, että sitten ehdin tuonne kirjallisuusiltaan), mutta antoisa! Pari päivää mieltä painanut murhemielikin unohtui vanhan Casinon naulakkoon. Ja kun vielä tämä aamu alkoi reippaalla hydrobicilla aamutuimaan ennen töihin tuloa ja työpäivän ensimmäinen tehtävä oli leikkiä kirjaleikkiä Pihlajaniemen eskareiden kanssa, ei murheista ole enää tietoakaan!
Eilen illalla olin vanhalla Casinolla hauskassa kirjallisuusillassa. Illan järjesti Info-kirjakauppa Knut Posse ja kirjailijavieraina olivat Jari Tervo, Rosa Liksom, Tuomas Kyrö, Katja Kettu sekä paikalliset esikoiskirjailijat Mikko Vento ja Varpu Konkola. Iltapalaksi saimme maittavan coctail-lautasen (riimihärkää, lohta, muikkuja ja herkullisia marinoituja kasviksia) sekä lasilliset viiniä. Tervo ja Kyrö ovat armoitettuja läpänheittäjiä, varsinkin Kyröä olisi kuunnellut vaikka kuinka pitkään. Olipa tilaisuuteen saatukin valovoimaiset esiintyjät!
Olin tilaisuudessa kolmen nykyisen ja yhden ex-työkaverin kanssa. Muitakin ihmisiä oli paikalla runsain mitoin, yhteensä meitä oli 220 henkeä! Ennen tilaisuuden alkua juttu luisti ja Leenan kanssa pohdimme tämän kurssin kiemuroitakin.
Päivä oli pitkä (olihan meillä ollut aamulla koko talon työpaikkakokous, josta otin varaslähdön, että ennätin englannin kurssille... kurssin takia myöhästyin varsinaisesta iltavuoron alkamisajasta, mutta korvasin myöhästymisen lähtemällä poiskin aikaisemmin, että sitten ehdin tuonne kirjallisuusiltaan), mutta antoisa! Pari päivää mieltä painanut murhemielikin unohtui vanhan Casinon naulakkoon. Ja kun vielä tämä aamu alkoi reippaalla hydrobicilla aamutuimaan ennen töihin tuloa ja työpäivän ensimmäinen tehtävä oli leikkiä kirjaleikkiä Pihlajaniemen eskareiden kanssa, ei murheista ole enää tietoakaan!
perjantai 4. marraskuuta 2011
Wikistä vikisisin
Kun lopetin vikinän ajanpuutteesta ja tartuin Wikipediaa niskasta, alkaa tämänkin viikkotehtävän vikittely päätyä johonkin lopputulokseen. (Mie vien ja Wiki vaan vikisee... :))
Vaatisi melkomoista ronskiutta, rohkeutta ja itseluottamusta lähteä kirjoittamaan Wikipediaan artikkelia. Ei miusta sellaseen... Mutta mielelläni ja sormella osoitellen voin kyllä ronkkia toisten tekeleitä... :)
Otin suurennuslasin alle kaksikin asiaa. Jotenkin tuo postcrossing on pulpahdellut pintaan ennenkin näissä bloggauksissani ja - kappas vaan - samalla kaavalla mennään jälleen! Suomenkielisestä Wikipediasta löytyy lyhyehkö kuvaus asiasta. Periaatteessa siihen on kyllä tiivistetty kaikki oleellinen, mutta yhden virheen löysin, vaikken niitä oikeasti hakemalla hakenutkaan. Koska itse olen asianharrastaja, sen kummemmin viitteitä tutkimatta voisin todeta artikkelin melko luotettavaksi. Mutta jos en tuntisi postcrossingia entuudestaan, ei artikkelin lähdeluettelo vakuuttaisi. Lähdeluettelossa on vain linkit postcrossingin tilastosivuihin ja tilastoja tutkimalla huomaa, että tieto vanhenee todella nopeasti. Artikkelissa mainitut käyttäjäluvut ovat jo auttamattomasti vanhentuneet!
Historiasivulta löytyy pilvin pimein päivityksiä. Päivittäjiä on ollut useita ja osa aikaisemmista artikkeleista on ollut kattavampia ja niissä on kerrottu postcrossingista laajemmin. Miksi artikkelia sitten on muokattu suppeammaksi, sitä voi vain arvailla. Suurin osa päivityksistä on ollut lukujen tarkistuksia tai esim. Hollanti on muokattu Alankomaiksi.
Keskustelua aihe ei ole liiemmin herättänyt. Suomenkielistä artikkelia on kommentoinut kaksi ihmistä ja hekin ovat vain raportoineet havaitsemistaan virheistä.
Englanninkielisen version artikkeli on jonkin verran laajempi, kuten olettaa sopiikin. Myös siellä on pitkälti artikkelin historiaa, mutta en käynyt enää vertailemaan tehtyjä muutoksia. Englanninkielinen artikkeli ei ole herättänyt senkään vertaa inohimoja kuin suomalainen serkkunsa, komentteja löytyy kokonaista yksi kappale!
Lupasin tiirata suurennuslasilla toisenkin artikkelin ja otin kohteeksi irlantilaisen kirjailijan John Boyne. Muutama vuosi sitten häneltä suomennettiin kirja Poika raidallisessa pyjamassa ja työkaverini suosituksesta luin sen... Vaikuttavaa! Nyt yöpöydälläni odottavat herran tänä syksynä ilmestyneet suomennokset Tarkoin vartioitu talo sekä Nooa Niemennokka karkaa kotoa. Ja on vielä hehkutettava sitäkin, että tapasin kirjailijan henkilökohtaisesti viime lauantaina Helsingin kirjamessuilla ja sain häneltä parin minuutin ajan jakamatonta huomiota! :)
Mutta siis asiaan! Suomalainen Wikipedia tarjoaa vain tynkäartikkelin ja todella epäedullisen valokuvan kirjailijasta. Artikkelin historia on lyhyt eikä kirjoittajia ole kuin muutama. Viimeisin muokkaus on tehty 12.11.2010. Kummastelen, ettei edes Boynen suomalainen kustantaja Bazar ole pitänyt huolta asiallisen tiedon saattamisesta verkkotietosanakirjaan. Ehkä kustantamon sivuilta löytyisi tietoa... täytyypä käydä jossain vaiheessa tekemässä tutkimusretki. (Ainoa lähdelinkki Wikipedian sivuilla on Bazarin sivuille eikä sekään linkki toimi. Ei anna hyvää kuvaa eikä vakuuta!)
Luonnollisesti englannin kielisestä Wikipediasta löytyy kattavampi artikkeli. Sitä on ollut tekemässä useampi kirjoittaja ja korjauksia/muutoksia on tehty useita. Lähdeviittauksia on useita. Hämmästyin kuitenkin siitä, kuinka tiiviisti ydinasiat oli saatu esitetyksi. Artikkeli on lyhyehkö, mutta sisältänee kaiken oleellisen. Sieltä löytyy kirjailijan tuotanto sekä hänen voittamansa palkinnot, joita on kunnioitettava määrä. Sivulla on myös linkki kirjailijan kotisivulle.
Keskustelua John Boyne ei ole liiemmälti herättänyt Wikipediassa sen kummemmin Suomessa kun muuallakaan. Tai.. en ihan ymmärtänyt englanninkielisillä sivuilla, että olivatko kommentit ylläpitäjän yleisiä ohjeita vai oliko joku oikeasti kommentoinutkin. Ja ei tarvitse ehdottaa englannin kurssille menemistä, käyn siellä jo!
Nyt pistän Wikipedian kannet kiinni ja kohta pinkaisen viikonlopun viettoon. Hyvää pyhäinmiesten päivää meille kaikille!
Vaatisi melkomoista ronskiutta, rohkeutta ja itseluottamusta lähteä kirjoittamaan Wikipediaan artikkelia. Ei miusta sellaseen... Mutta mielelläni ja sormella osoitellen voin kyllä ronkkia toisten tekeleitä... :)
Otin suurennuslasin alle kaksikin asiaa. Jotenkin tuo postcrossing on pulpahdellut pintaan ennenkin näissä bloggauksissani ja - kappas vaan - samalla kaavalla mennään jälleen! Suomenkielisestä Wikipediasta löytyy lyhyehkö kuvaus asiasta. Periaatteessa siihen on kyllä tiivistetty kaikki oleellinen, mutta yhden virheen löysin, vaikken niitä oikeasti hakemalla hakenutkaan. Koska itse olen asianharrastaja, sen kummemmin viitteitä tutkimatta voisin todeta artikkelin melko luotettavaksi. Mutta jos en tuntisi postcrossingia entuudestaan, ei artikkelin lähdeluettelo vakuuttaisi. Lähdeluettelossa on vain linkit postcrossingin tilastosivuihin ja tilastoja tutkimalla huomaa, että tieto vanhenee todella nopeasti. Artikkelissa mainitut käyttäjäluvut ovat jo auttamattomasti vanhentuneet!
Historiasivulta löytyy pilvin pimein päivityksiä. Päivittäjiä on ollut useita ja osa aikaisemmista artikkeleista on ollut kattavampia ja niissä on kerrottu postcrossingista laajemmin. Miksi artikkelia sitten on muokattu suppeammaksi, sitä voi vain arvailla. Suurin osa päivityksistä on ollut lukujen tarkistuksia tai esim. Hollanti on muokattu Alankomaiksi.
Keskustelua aihe ei ole liiemmin herättänyt. Suomenkielistä artikkelia on kommentoinut kaksi ihmistä ja hekin ovat vain raportoineet havaitsemistaan virheistä.
Englanninkielisen version artikkeli on jonkin verran laajempi, kuten olettaa sopiikin. Myös siellä on pitkälti artikkelin historiaa, mutta en käynyt enää vertailemaan tehtyjä muutoksia. Englanninkielinen artikkeli ei ole herättänyt senkään vertaa inohimoja kuin suomalainen serkkunsa, komentteja löytyy kokonaista yksi kappale!
Lupasin tiirata suurennuslasilla toisenkin artikkelin ja otin kohteeksi irlantilaisen kirjailijan John Boyne. Muutama vuosi sitten häneltä suomennettiin kirja Poika raidallisessa pyjamassa ja työkaverini suosituksesta luin sen... Vaikuttavaa! Nyt yöpöydälläni odottavat herran tänä syksynä ilmestyneet suomennokset Tarkoin vartioitu talo sekä Nooa Niemennokka karkaa kotoa. Ja on vielä hehkutettava sitäkin, että tapasin kirjailijan henkilökohtaisesti viime lauantaina Helsingin kirjamessuilla ja sain häneltä parin minuutin ajan jakamatonta huomiota! :)
Mutta siis asiaan! Suomalainen Wikipedia tarjoaa vain tynkäartikkelin ja todella epäedullisen valokuvan kirjailijasta. Artikkelin historia on lyhyt eikä kirjoittajia ole kuin muutama. Viimeisin muokkaus on tehty 12.11.2010. Kummastelen, ettei edes Boynen suomalainen kustantaja Bazar ole pitänyt huolta asiallisen tiedon saattamisesta verkkotietosanakirjaan. Ehkä kustantamon sivuilta löytyisi tietoa... täytyypä käydä jossain vaiheessa tekemässä tutkimusretki. (Ainoa lähdelinkki Wikipedian sivuilla on Bazarin sivuille eikä sekään linkki toimi. Ei anna hyvää kuvaa eikä vakuuta!)
Luonnollisesti englannin kielisestä Wikipediasta löytyy kattavampi artikkeli. Sitä on ollut tekemässä useampi kirjoittaja ja korjauksia/muutoksia on tehty useita. Lähdeviittauksia on useita. Hämmästyin kuitenkin siitä, kuinka tiiviisti ydinasiat oli saatu esitetyksi. Artikkeli on lyhyehkö, mutta sisältänee kaiken oleellisen. Sieltä löytyy kirjailijan tuotanto sekä hänen voittamansa palkinnot, joita on kunnioitettava määrä. Sivulla on myös linkki kirjailijan kotisivulle.
Keskustelua John Boyne ei ole liiemmälti herättänyt Wikipediassa sen kummemmin Suomessa kun muuallakaan. Tai.. en ihan ymmärtänyt englanninkielisillä sivuilla, että olivatko kommentit ylläpitäjän yleisiä ohjeita vai oliko joku oikeasti kommentoinutkin. Ja ei tarvitse ehdottaa englannin kurssille menemistä, käyn siellä jo!
Nyt pistän Wikipedian kannet kiinni ja kohta pinkaisen viikonlopun viettoon. Hyvää pyhäinmiesten päivää meille kaikille!
torstai 3. marraskuuta 2011
Välipalaa!
Voi kun ei taas ehdi kunnolla syventymään noihin kurssitehtäviin! Siksi pitää nyt pikaisesti laittaa tänne tällainen hassu ja ihan turha välipalapäivitys....
Ajanhallintaa olen haaveillut tekeväni, mutta silti wikejä olen tutkaillut enemmän. Hirmuisesti hämmästyttää, etten ole saanut mihinkään itselleni näkyviin niitä "kutsuja", joita jotkut kurssikaverit ovat blogeissaan kertoneet lähettäneensä. Missäköhän niiden pitäisi näkyä? Sähköpostissako? No, eipä ole postia viime aikoina tullut! :( Olisi ollut mukavaa päästä osallistumaan kanssaopiskelijoiden sumplimiin tapahtumiin, mutta... Odottelen kuumeisesti siis parin viikon päästä olevaa kurssitapaamista, kysymyksiä on hirmuisesti! :o Ehkä nämä kadonneet kutsut sitten löytyvät! Elän toivossa...
Viime lauantaina olin Helsingissä kirjamessuilla ja leijun vieläkin! :) Tapahtuman tunnelma on joka vuosi yhtä lumoava. Työkaverini Tarjan kanssa läksimme matkaan aamuvarhaisella Kososen retkibussilla. Perillä messukeskuksessa olimme puolen päivän aikoihin ja ilo ja hämmästys oli suuren suuri, sillä saimme vielä siinäkin vaiheessa messuklubilaiselle varatut John Boynen kirjat Poika raidallisessa pyjamassa. Kirja on vaikuttava lukukokemus, joten suosittelen sitä! Vaikka se on nuortenkirja, siinä on sanomaa meille kaikille.
Messukeskukseen oli lisäksemme päättänyt lähteä aika moni muukin ja tungos oli valtava. Yritimme kuunnella Kirsi Kunnasta, mutta koska emme päässeet tarpeeksi lähelle kuullaksemme kunnolla, piti luovuttaa ja lähteä tapaamaan ex-työkaveria kahvikupin äärelle. Olipa mukavaa tavata häntä pitkästä aikaa ja vaihtaa kuulumisia!
Muuten päivä meni kirjatarjontaa hämmästellessä ja signeerauksia jonotellessa. Tarja jonotti uusimpaan Tatu ja Patu -kirjaan nimmarit ja piirrokset Aino Havukaiselta ja Sami Toivoselta, minä sain taas Essille ihanat signeeraukset Milla "kiroileva siili" Paloniemeltä. Yhdessä jonotimme myös nimmareita Poika raidallisessa pyjamassa kirjan kirjoittajalta John Boynelta ja sepä olikin jännittävää, kun piti vielä näitä meidän eksoottisia etunimiä tavata englanniksi. Minäkin olin hurahtanut ja ostanut peräti kaksi Boynen uutta kirjaa ja kun halusin signeerauksen myös lahjakirjaani, jouduin tavaamaan peräti kolme nimeä. Tosi hyvin on englantilaiset aakkoset hallussa, heh heh. :)
Viisi täyttä tuntia messukeskuksen hulinassa oli melko uuvuttavaa, mutta silti jäi tunne, että aikaa oli ihan liian vähän. No, ensi vuonna uudelleen!
Ajanhallintaa olen haaveillut tekeväni, mutta silti wikejä olen tutkaillut enemmän. Hirmuisesti hämmästyttää, etten ole saanut mihinkään itselleni näkyviin niitä "kutsuja", joita jotkut kurssikaverit ovat blogeissaan kertoneet lähettäneensä. Missäköhän niiden pitäisi näkyä? Sähköpostissako? No, eipä ole postia viime aikoina tullut! :( Olisi ollut mukavaa päästä osallistumaan kanssaopiskelijoiden sumplimiin tapahtumiin, mutta... Odottelen kuumeisesti siis parin viikon päästä olevaa kurssitapaamista, kysymyksiä on hirmuisesti! :o Ehkä nämä kadonneet kutsut sitten löytyvät! Elän toivossa...
Viime lauantaina olin Helsingissä kirjamessuilla ja leijun vieläkin! :) Tapahtuman tunnelma on joka vuosi yhtä lumoava. Työkaverini Tarjan kanssa läksimme matkaan aamuvarhaisella Kososen retkibussilla. Perillä messukeskuksessa olimme puolen päivän aikoihin ja ilo ja hämmästys oli suuren suuri, sillä saimme vielä siinäkin vaiheessa messuklubilaiselle varatut John Boynen kirjat Poika raidallisessa pyjamassa. Kirja on vaikuttava lukukokemus, joten suosittelen sitä! Vaikka se on nuortenkirja, siinä on sanomaa meille kaikille.
Messukeskukseen oli lisäksemme päättänyt lähteä aika moni muukin ja tungos oli valtava. Yritimme kuunnella Kirsi Kunnasta, mutta koska emme päässeet tarpeeksi lähelle kuullaksemme kunnolla, piti luovuttaa ja lähteä tapaamaan ex-työkaveria kahvikupin äärelle. Olipa mukavaa tavata häntä pitkästä aikaa ja vaihtaa kuulumisia!
Muuten päivä meni kirjatarjontaa hämmästellessä ja signeerauksia jonotellessa. Tarja jonotti uusimpaan Tatu ja Patu -kirjaan nimmarit ja piirrokset Aino Havukaiselta ja Sami Toivoselta, minä sain taas Essille ihanat signeeraukset Milla "kiroileva siili" Paloniemeltä. Yhdessä jonotimme myös nimmareita Poika raidallisessa pyjamassa kirjan kirjoittajalta John Boynelta ja sepä olikin jännittävää, kun piti vielä näitä meidän eksoottisia etunimiä tavata englanniksi. Minäkin olin hurahtanut ja ostanut peräti kaksi Boynen uutta kirjaa ja kun halusin signeerauksen myös lahjakirjaani, jouduin tavaamaan peräti kolme nimeä. Tosi hyvin on englantilaiset aakkoset hallussa, heh heh. :)
Viisi täyttä tuntia messukeskuksen hulinassa oli melko uuvuttavaa, mutta silti jäi tunne, että aikaa oli ihan liian vähän. No, ensi vuonna uudelleen!
tiistai 25. lokakuuta 2011
Rästitehtävä suoritettu!
Huh, sainpahan vihdoin hoidetuksi vanhan kurssitehtäväni loppuun. Kävin tutustumassa Mietistin mietteisiin ja esiteltyyn verkkoyhteisöön Käspaikka. Jos oli omakin tutustumiskohteeni Postcrossingin Suomi-yhteisö koukuttava, sitä samaa voi hyvällä syyllä sanoa tästäkin! Käspaikan etusivu oli toki huomattavasti selkeämpi ja informatiivisempi kuin postcrossingin. Postcrossingissa tietoa joutuu kaivamaan viestiketjuista, joten uudelle jäsenelle riittää haastetta. Käspaikan etusivulta taas aukeaa monta uutta ja mielenkiintoista maailmaa selkeästi jäsenneltynä. Molemmat aiheet liippaavat läheltä omia harrastuksiani, joten kiinnostavatkin kovasti.
Viime aikojen käsityöprojektini ovat olleet huovutusta, virkkaamista ja betonitöitä. Niinpä Käspaikassa ensimmäiseksi klikkailin auki huovutus- ja virkkausohjeita. Kas kummaa, kuinka hauskasti sattuikaan; kolme ensimmäistä ohjetta sattuivat olemaan tuttujen käsityönopettajien ohjeita! Eikä tuttavapiiriini tosiaankaan kuulu lukematonta määrää käsityönopettajia!
Mietisti on omassa blogissaan esitellyt Käspaikan niin hienosti, etten sitä tässä sen enempää käsittele. Totean vain, että jos jossain näperryksissäni joudun solmuun tai sotkuun, ratkaisu ongelmaan voi hyvinkin löytyä Käspaikasta.
Kuten Mietisti sanoi, Käspaikan tietoa pursuavilta sivuilta iskee helposti ähky. Vinkkejä, opastusta yms. on tarjolla todella paljon ja sivustolla vierähtäisi kevyesti tunti jos toinenkin. "Oman" verkkoyhteisöni kanssa jo kävi niin, että se addiktoi pahasti ja olen viime aikoina viettänyt siellä kaiken liikenevän vapaa-aikani. En uskaltanut ottaa sitä riskiä tämän käsityöyhteisön kanssa vaan poistuin paikalta takavasemmalle hissun kissun. Mutta varmaankin palailen sivuille joskus, kun aika antaa paremmin myöten.
Viime aikojen käsityöprojektini ovat olleet huovutusta, virkkaamista ja betonitöitä. Niinpä Käspaikassa ensimmäiseksi klikkailin auki huovutus- ja virkkausohjeita. Kas kummaa, kuinka hauskasti sattuikaan; kolme ensimmäistä ohjetta sattuivat olemaan tuttujen käsityönopettajien ohjeita! Eikä tuttavapiiriini tosiaankaan kuulu lukematonta määrää käsityönopettajia!
Mietisti on omassa blogissaan esitellyt Käspaikan niin hienosti, etten sitä tässä sen enempää käsittele. Totean vain, että jos jossain näperryksissäni joudun solmuun tai sotkuun, ratkaisu ongelmaan voi hyvinkin löytyä Käspaikasta.
Kuten Mietisti sanoi, Käspaikan tietoa pursuavilta sivuilta iskee helposti ähky. Vinkkejä, opastusta yms. on tarjolla todella paljon ja sivustolla vierähtäisi kevyesti tunti jos toinenkin. "Oman" verkkoyhteisöni kanssa jo kävi niin, että se addiktoi pahasti ja olen viime aikoina viettänyt siellä kaiken liikenevän vapaa-aikani. En uskaltanut ottaa sitä riskiä tämän käsityöyhteisön kanssa vaan poistuin paikalta takavasemmalle hissun kissun. Mutta varmaankin palailen sivuille joskus, kun aika antaa paremmin myöten.
lauantai 22. lokakuuta 2011
Postikortin siivellä maailman ympäri
Huh, jopa oli aikaa vievä tuo viime viikon kurssitehtävä! Sujuvasti sain kaksi viikkoa menemään, ennen kuin voin edes kuvitella kirjoittavani tätä blogiraporttia... Ensin en ollut tyytyväinen yhteenkään potentiaaliseen verkkoyhteisövaihtoehtoon ja kun lopulta valitsin yhteisön, siihen tutustuminen vei paljon aikaa... siksi että suurin osa asoista piti selvittää lukemalla pitkiä viestiketjuja. Tosin kirjautumisen jälkeen sain kullanarvoisia vastauksia "vanhoilta" jäseniltä. Lämmin kiitos kaikille heille!
Olen totaalisen hurahtanut postcrossaukseen, siis postikorttivaihtoon ventovieraiden kanssa ympäri maailmaa. Olen lähetellyt kortteja pian kolme vuotta. Käsieni kautta on maailmalle lähtenyt lähes 1400 korttia ja miltei yhtä paljon kortteja olen vastaanottanut, hyvinkin eksoottisista paikoista, esim. Vietnamista, Venezuelasta ja Kazakstanista. Tämän harrastuksen myötä olen huomannut, että Suomessa julkaistaan valtavasti upeita postimerkkejä ja meillä on mahtavat valikoimat hienoja postikortteja. Niitä on ilo lähetellä maailmalle!
Homma toimii niin, että ensin rekisteröidytään täällä ja sen jälkeen voidaan pyytää ensimmäinen osoite, johon kortti lähetetään. Korttiin kirjoitetaan ID eli tunnistenumero, jonka vastaanottaja kirjaa postcrossingin sivulle kortin saatuaan. Sen jälkeen oma osoite arvotaan jollekin postcrossaajalle jossakin maailmalla. Touhu on erittäin koukuttavaa!
23 asiaa -kurssitehtävän innoittamana kirjauduin nyt myös Postcrossingin foorumille. Siellä postikorttien lähettämisestä ja saamisesta innostuneet ihmiset ovat jalostaneet harrastuksestaan taidetta. Postcrossingin virallinen kieli on englanti ja kansainvälisellä foorumilla taitaa olla eniten viestiketjujakin. Eri mailla voi myös olla omat fooruminsa ja tutustuinkin ajanpuutteen vuoksi lähinnä Suomi-foorumiin, jota ymmärtää ihan omalla äidinkielellä.
Foorumilla toimitaan nimimerkkien takana, mutta vaikuttaa siltä, että aktiivisimmat jäsenet ovat tutustuneet muutenkin. Postcrossaajat on hyvin kirjava joukko erilaisia ihmisiä. Kaikki ovat samanarvoisia katsomatta ikään, rotuun, ihonväriin, uskontoon tai poliittiseen kantaan. Uskaltaisin väittääkin, että tämä harrastus on omiaan opettamaan meille kaikille suvaitsevaisuutta ja samalla siinä oppii kuin huomaamattaan maantietoa, uusia asioita maailmalta ja englannin kielen taitokin kohenee hauskalla tavalla. Postcrossing foorumin säännöissä korostetaan erityisesti sitä, että foorumilla täytyy käyttäytyä fiksusti, kohteliaasti ja ystävällisesti ja kaikenlainen rasistisuus, säädyttömyys, sivistymättömyys tai vihamielisyys aiheuttaa porttikiellon foorumille. Mielestäni tämä onkin yksi tämän yhteisön suurista plussista; ei tarvise pelätä asiattomia kommentteja omiin kysymyksiinsä tai muihin juttuhinsa.
Foorumilla käydään keskusteluja ja pelataan erilaisia postikorttipelejä (mm. tagit eli hipat, RR:t, lotteryt). Näissä peleissä on mahdollista saada itselleen kirjoitettuna ja postimerkillä varustettuna omia korttisuosikkeja. Itseäni houkuttelevat ehkä eniten miitit, eli postcrossaajien omat tapaamiset. Niitä on näköjään järjestetty suhteellisen usein eri puolella Suomea, mutta myös kansainvälisiin miitteihin voi osallistua, jos sattuu olemaan matkalla siellä, missä miitti on.
Mikä on mielestäni parasta? No, varmaankin se, että foorumilla olevat ihmiset ymmärtävät innostuksesi uusista hienoista postikorteista tai halusta kerätä jotain tiettyä teemaa tms., osaavat neuvoa uusia korttien ostopaikkoja ja jakavat auliisti muutakin tietoa. Näköjään ainakin postin toiminta ja postimaksut ovat kirvoittaneet viestiketjuja... Samanmielisten kanssa on helppo vaihtaa ajatuksia ja saada neuvoja. Nyt kun olen foorumin löytänyt, aion siellä pysyäkin!!
Voi ei. Tämä sepustus olikin vasta puolet kurssitehtävästä! Näköjään pitää vielä tutustua johonkin kurssitoverin esittelemään yhteisöön. Huoh. En jaksa enää tänään. Pitänee siis palata asiaan tuonnempana!
Olen totaalisen hurahtanut postcrossaukseen, siis postikorttivaihtoon ventovieraiden kanssa ympäri maailmaa. Olen lähetellyt kortteja pian kolme vuotta. Käsieni kautta on maailmalle lähtenyt lähes 1400 korttia ja miltei yhtä paljon kortteja olen vastaanottanut, hyvinkin eksoottisista paikoista, esim. Vietnamista, Venezuelasta ja Kazakstanista. Tämän harrastuksen myötä olen huomannut, että Suomessa julkaistaan valtavasti upeita postimerkkejä ja meillä on mahtavat valikoimat hienoja postikortteja. Niitä on ilo lähetellä maailmalle!
Homma toimii niin, että ensin rekisteröidytään täällä ja sen jälkeen voidaan pyytää ensimmäinen osoite, johon kortti lähetetään. Korttiin kirjoitetaan ID eli tunnistenumero, jonka vastaanottaja kirjaa postcrossingin sivulle kortin saatuaan. Sen jälkeen oma osoite arvotaan jollekin postcrossaajalle jossakin maailmalla. Touhu on erittäin koukuttavaa!
23 asiaa -kurssitehtävän innoittamana kirjauduin nyt myös Postcrossingin foorumille. Siellä postikorttien lähettämisestä ja saamisesta innostuneet ihmiset ovat jalostaneet harrastuksestaan taidetta. Postcrossingin virallinen kieli on englanti ja kansainvälisellä foorumilla taitaa olla eniten viestiketjujakin. Eri mailla voi myös olla omat fooruminsa ja tutustuinkin ajanpuutteen vuoksi lähinnä Suomi-foorumiin, jota ymmärtää ihan omalla äidinkielellä.
Foorumilla toimitaan nimimerkkien takana, mutta vaikuttaa siltä, että aktiivisimmat jäsenet ovat tutustuneet muutenkin. Postcrossaajat on hyvin kirjava joukko erilaisia ihmisiä. Kaikki ovat samanarvoisia katsomatta ikään, rotuun, ihonväriin, uskontoon tai poliittiseen kantaan. Uskaltaisin väittääkin, että tämä harrastus on omiaan opettamaan meille kaikille suvaitsevaisuutta ja samalla siinä oppii kuin huomaamattaan maantietoa, uusia asioita maailmalta ja englannin kielen taitokin kohenee hauskalla tavalla. Postcrossing foorumin säännöissä korostetaan erityisesti sitä, että foorumilla täytyy käyttäytyä fiksusti, kohteliaasti ja ystävällisesti ja kaikenlainen rasistisuus, säädyttömyys, sivistymättömyys tai vihamielisyys aiheuttaa porttikiellon foorumille. Mielestäni tämä onkin yksi tämän yhteisön suurista plussista; ei tarvise pelätä asiattomia kommentteja omiin kysymyksiinsä tai muihin juttuhinsa.
Foorumilla käydään keskusteluja ja pelataan erilaisia postikorttipelejä (mm. tagit eli hipat, RR:t, lotteryt). Näissä peleissä on mahdollista saada itselleen kirjoitettuna ja postimerkillä varustettuna omia korttisuosikkeja. Itseäni houkuttelevat ehkä eniten miitit, eli postcrossaajien omat tapaamiset. Niitä on näköjään järjestetty suhteellisen usein eri puolella Suomea, mutta myös kansainvälisiin miitteihin voi osallistua, jos sattuu olemaan matkalla siellä, missä miitti on.
Mikä on mielestäni parasta? No, varmaankin se, että foorumilla olevat ihmiset ymmärtävät innostuksesi uusista hienoista postikorteista tai halusta kerätä jotain tiettyä teemaa tms., osaavat neuvoa uusia korttien ostopaikkoja ja jakavat auliisti muutakin tietoa. Näköjään ainakin postin toiminta ja postimaksut ovat kirvoittaneet viestiketjuja... Samanmielisten kanssa on helppo vaihtaa ajatuksia ja saada neuvoja. Nyt kun olen foorumin löytänyt, aion siellä pysyäkin!!
Voi ei. Tämä sepustus olikin vasta puolet kurssitehtävästä! Näköjään pitää vielä tutustua johonkin kurssitoverin esittelemään yhteisöön. Huoh. En jaksa enää tänään. Pitänee siis palata asiaan tuonnempana!
sunnuntai 16. lokakuuta 2011
Satulinnan saleissa
Henklökunta aloitti päivän jo ennen seitsemää. Pitihän tavallisesta, arkisesta kirjastostamme pykätä muutamassa tunnissa satulinna. Hyvän etukäteisvalmiselun ansiosta kaikki olikin valmista, kun linnan laskusilta avattiin kymmeneltä. Ensimmäiset pienet juhlavieraat saapuivatkin saman tien. Tunnistettavia kuvia pienistä juhlijoista ei valitettavasti ole tuossa kuvakavalkadissa, sillä en tullut pyytäneeksi vanhemmilta lupaa kuvien julkaisemiseen. :( Kuvasin tosin muutamia loisto-otoksia joistakin lapsista, joten oikeasti harmittaa, etten voi niitä iloksenne julkaista. Kuvat muuten saa isommaksi klikkaamalla niitä.
Kirjastonväen lisäksi linnan henkilökuntana hääräsi OKL:n opiskelijoita opettajansa Titta Kettukankaan johdolla. Opiskelijat olivat tänä vuonna isossa roolissa ja vastasivat lähes kaikesta näytelmistä askartelujen ohjaamiseen. Kirjastonhoitajamme Johanna toimi yleisenä päällekatsojana ja puuhasi aina siellä missä tarvittiin. Maija huolehti kanssani herkkupöydästä. Normaaleista kirjastopalveluista vastasivat Pirkko neuvonnassa ja Tarja sekä Katri lainauksen ja palautuksen puolella.
Kirjaston oviaukko oli "muurattu" linnanmuuriksi ja ensimmäisenä muurin jälkeen salissa oli esillä upea OKL:n opiskelijoiden tekemä prinsessamekko, johon voi kiivetä sisään vaikka kuvattavaksi. Alimmaisessa kuvassa puvun sisällä prinsessana poseeraa harjoittelijamme Katri. Puvusta oikealla oli linnan sokkelo, jonka läpi kuljettuaan pääsi metsästämään lohikäärmettä. Sokkelossa piti ensimmäisenä laskea liukumäkeä linnan saleihin. (Oikeasti silloin oltiin kirjastosalin montussa.). Montusta kiivettiin kurkistamaan linnan tornista, josta voi tähyillä, että näkyykö sitä lohikäärmettä jossakin. Ennen kuin linnasta pääsi pois, piti kaivella kenkäkasasta esille prinsessan kenkä ja istuen tunnustella, onko patjan alla jossakin herne (tai oikeastaan superpallo). Linnan ulkopuolella piti kulkea pitkospuuta pitkin konttaamaan läpi synkeän luolan. Luolan jälkeen lopulta pääsi metsästämään lohikäärmettä heittelemällä sitä hernepusseilla. Kun sokkelosta oli selvinnyt, sai kirjoitta nimensä sokkelojulisteeseen.
Käsikirjastossa oli askartelupiste ja siellä syntyi lukematon määrä kruunuja ja ritareiden kilpiä. Nuortenosastolla sai osallistua tietokilpailuun, jonka palkinnot arvotaan myöhemmin. 4. kuva on tietokilpailusta, uskaltauduin laittamaan kuvan mukaan tänne, sillä lapset eivät mielestäni ole tunnistettavissa. Nuortenosastolla oli myös pukeutumispiste, jossa voi sonnustautua ritariksi tai prinsessaksi. Pukuja, kenkiä, hattuja, huiveja, koruja ja keppihevosia haalittiin vaikka mistä... Ja tietenkin paikalle oli raahattu iso peili, josta voi ihailla itseään ja hienoa asuaan.
Kasvomaalauspisteessä moni sai poskeensa perhosen, kruunun, sammakon... Joillakin näytti olevan maalaus molemmissa poskissa ja vielä kämmenselissäkin. Lastenosastolle virittelimme harsokatoksen kuninkaallisen tuolin ympärille. Se olikin mieleinen lukupaikka joillekin pikkuvieraille.
Akvaariossa oli koko päivän erilaisia esityksiä. Linnateatteri esitti kolme pientä näytelmää ja väliaikona oli tarjolla esityksiä vauva- ja taaperoyleisölle tai laululeikkejä.
Aiheeseen sopivia kuva- ja satukirjoja oli etsitty esille kirjalaareista ja -hyllyistä.
Kaiken puuhailun lomassa tuli helposti nälkä tai jano, ja siihen vaivaan tarjosi helpotusta linnan pitopöytä. Koska juhlat nyhjätään aina tyhjästä, päätimme tänä vuonna kokeilla nyyttäreitä. Varasimme tarjolle talon puolesta popcorneja ja tuulihattuja, työntekijät toivat mehua, kakkua, keksejä ja suukkoja tarjolle, että pöytä saatiin houkuttelevan näköiseksi heti alkuunkin. Hieman jännitimme, kuinka tällainen nyyttikestitarjoilu onnistuu, mutta huoli oli tasan turha! Heti juhlan alettua pöydälle alkoi virrata keksejä, naksuja, namuja, hedelmiä ja muuta pientä naposteltavaa. Nyytin tuojat olivat osanneet ajatella luovasti ja pöydällä oli takuulla tarjolla jokaiselle jotakin! Hyvin herkut myös tekivät kauppansa!
Yleisö tuntui viihtyvän mainiosti ja saimme paljon kiitosta. Se tuntui tietenkin mukavalta. Itse olin niin flunssainen, että se voi osan ilosta. Lääkityksen avulla nuha pysyi kurissa ja nainen pystyssä, mutta terveenä olisin jaksanut paljon enemmän jutustella lasten kanssa ja valokuvata ympäri salia. Nyt iso osa energiasta meni ihan vain pystyssä pysymiseen. Nuha tekee olosta niin tukkoisen ja päästä pöpperöisen, ettei ajatuskaan oikein kulje.
Hassuinta päivässä oli joidenkin "tavallisten asiakkaiden" ilmeet, kun he tulivat sisään ja saivat jo ovella kuninkaalliset tervetulotoivotukset. Jos ei ollut etukäteen huomannut, että meillä on teemapäivä, meno kirjastossa takuulla yllätti!
Juhlissa on aina etukäteen hirmuinen valmisteleminen ja miettiminen. Sen sata asiaa pitää ottaa huomioon ja ajatella ja varmistaa ja soitella ja kysellä. Pitää tehdä varmistuksen varmistuksia. Rekvisiittaa, astioita ja muita tavaroita raahaa yksi jos toinen kotoaan lainaksi. Touhun mielekkyys tuntuu kyseenalaiselta. Mutta kun kaikki on onnellisesti ohi ja homma toiminut, se hyvä mieli joka valtaa pään, korvaa kaiken aikaisemman ja sitä alkaa jo miettiä seuraavaa vuotta...
torstai 13. lokakuuta 2011
Vinkkausvinkkejä
Herätyskello moikui aamulla 4.30, tai olisi moikunut, ellen olisi ollut jo hereillä. Koko yön olin kelloa vahtinut, etten vaan vahingossa nukkuisi pommiin. Tosin armas aviomieheni heräsi samaan aikaan, joten olisihan hän huolehtinut herätyksestä, jos olisin ollut liian syvällä unen poluilla. Kotiovi sulkeutui selän takana 5.25, miehen kyydissä pääsin rautatiesillan päähän ja siitä kävelin työkaverin kanssa linja-autoasemalle. Meitä nousi bussin kyytiin neljän hengen iskuryhmä muiden matkustajien kanssa. Auto täyttyi ennen Mikkeliä ääriään myöten, enpä ole aikoihn matkustanut yhtä täydessä julkisessa liikennevälineessä.
Mikkelissä olimme puoli kahdeksan jälkeen ja matka jatkui taksilla Kalevankankaan koululle. Siellä päivä alkoi aamukahvilla ja jatkui mielenkiintoisilla luennoilla auditoriossa. Aiheena oli "Ulos kansista" kirjavinkkausta virkailijoille. En tosiaankaan jaa tässä vinkkausvinkkejä kuten otsikko lupaa, vaan sain itse tänään monta kullanarvoista vinkkiä, jos joskus olisi aikaa valmistaa kirjavinkkaus, jota olen jo pitempään haaveillut...
Luennoitsijat olivat Reetta Saine Pirkkalasta, Matti Karjalainen Tampereelta ja Sylvia Stavén meidän omasta kirjastostamme, siis Savonlinnasta. Kaikki olivat innostavia, hyviä puhujia ja oman alansa asiantuntijoita, joita oli ilo kuunnella. Voi kunpa aika ei olisi niin kortilla, niin aloittaisin heti vinkkausvalmistelun... Luennoitsijat loivat niin innostuneen ilmapiirin. Reetta sanoi, että perusvinkkaus on perustyötä, johon olisi järjestettävä resurssit. No, käytännössähän se ei niin helposti käy, kun henkilökunta on minimissä.
Kävimme syömässä ihanassa ruokalassa, jonka nimi oli herttainen, Napostella. Ruoka oli todella hyvää, vaihtoehtoja oli useita, hinta oli edullinen ja henkilökunta erityisen ystävällistä. Jälkiruoka kuului hintaan, ja sai valita ottaako kahvin, mustikkajogurttia, hedelmäkiisseliä vai mustaherukkamannaa. Valitsin jälkimmäisen ja NAM!!
Päivä oli hirmuisen pitkä, mutta antoisa. Harmillista vain, että sain eilen vuoden nuhan ja niistin niistämästä päästyäni koko päivän. :( Enpä olisi nuhaa kaivannut, sillä lauantaina on kirjastossa Satulinnan saleissa -lastenjuhla, joka on totaalinen rutistus. Maanataina saan eskareita kanssani kirjaleikkiin, keskiviikkona on pienempien päiväkotilaisten vierailu ja torstaina taas kirjaleikkiä eskareiden kanssa. Nyt jännitän, iskeekö flunssa toden teolla ja lähteekö ääni...
23 asiaa -kurssin viikkotehtävä on työn alla, mutta huonosti. Olen sitä vähän silmitellyt, mutta aikataulut pettävät. Onneksi ensi viikon opeteltava asia on ajanhallinta, jospa sitä sitten alkaisi ehtiä enemmän.. :D
Mikkelissä olimme puoli kahdeksan jälkeen ja matka jatkui taksilla Kalevankankaan koululle. Siellä päivä alkoi aamukahvilla ja jatkui mielenkiintoisilla luennoilla auditoriossa. Aiheena oli "Ulos kansista" kirjavinkkausta virkailijoille. En tosiaankaan jaa tässä vinkkausvinkkejä kuten otsikko lupaa, vaan sain itse tänään monta kullanarvoista vinkkiä, jos joskus olisi aikaa valmistaa kirjavinkkaus, jota olen jo pitempään haaveillut...
Luennoitsijat olivat Reetta Saine Pirkkalasta, Matti Karjalainen Tampereelta ja Sylvia Stavén meidän omasta kirjastostamme, siis Savonlinnasta. Kaikki olivat innostavia, hyviä puhujia ja oman alansa asiantuntijoita, joita oli ilo kuunnella. Voi kunpa aika ei olisi niin kortilla, niin aloittaisin heti vinkkausvalmistelun... Luennoitsijat loivat niin innostuneen ilmapiirin. Reetta sanoi, että perusvinkkaus on perustyötä, johon olisi järjestettävä resurssit. No, käytännössähän se ei niin helposti käy, kun henkilökunta on minimissä.
Kävimme syömässä ihanassa ruokalassa, jonka nimi oli herttainen, Napostella. Ruoka oli todella hyvää, vaihtoehtoja oli useita, hinta oli edullinen ja henkilökunta erityisen ystävällistä. Jälkiruoka kuului hintaan, ja sai valita ottaako kahvin, mustikkajogurttia, hedelmäkiisseliä vai mustaherukkamannaa. Valitsin jälkimmäisen ja NAM!!
Päivä oli hirmuisen pitkä, mutta antoisa. Harmillista vain, että sain eilen vuoden nuhan ja niistin niistämästä päästyäni koko päivän. :( Enpä olisi nuhaa kaivannut, sillä lauantaina on kirjastossa Satulinnan saleissa -lastenjuhla, joka on totaalinen rutistus. Maanataina saan eskareita kanssani kirjaleikkiin, keskiviikkona on pienempien päiväkotilaisten vierailu ja torstaina taas kirjaleikkiä eskareiden kanssa. Nyt jännitän, iskeekö flunssa toden teolla ja lähteekö ääni...
23 asiaa -kurssin viikkotehtävä on työn alla, mutta huonosti. Olen sitä vähän silmitellyt, mutta aikataulut pettävät. Onneksi ensi viikon opeteltava asia on ajanhallinta, jospa sitä sitten alkaisi ehtiä enemmän.. :D
maanantai 10. lokakuuta 2011
Skippaan skypen...
Tunnen itseni niin kamalan huonoksi opiskelijaksi, kun tämä skypekään ei sytytä. En aio asentaa skypeä enkä Google Talkia koneelle sen enempää kotona kuin töissäkään. En halua kuormittaa koneen muistia turhilla ohjelmilla, enkä myöskään halua kirjautua palveluihin, joita en usko koskaan käyttäväni.
En ole skype-vastainen, mutta en vain yksinkertaisesti tarvitse sitä. Koneissani ei ole nettikameraa eikä kuulokkeita vakiovarusteina, joten joutuisin tekemään vähän investointejakin ennen kuin homma hoituisi kaikkien taiteen sääntöjen mukaisesti. Kirjakaupassa tosin oli tarjouksessa herkullisen vaaleanpunaiset kuulokkeet + nettikamera, melkein jo sorruin ostamaan. Olin kuitenkin tiukkana itselleni, sillä en halua haalia kotiin turhaa tavaraa, sitä on jo siellä ihan riittämiin.
Ehkä joskus myöhemmin, jos lapset ja mahdolliset lastenlapset asuvat kaukana ja haluan pitää heihin helposti ja ilmaiseksi yhteyttä, jossa keskustelukumppanin voi myös nähdä, alan käyttää skypeä tai vastaavaa palvelua.
Tunnen muutamia skypeä käyttäviä ihmisiä ja haastattelin työkaveriani, joka aikoinaan skypetti aktiivisesti, mutta into on jo laantunut. Hän käytti skypeä pienentääkseen hurjiksi paisuneita puhelinlaskujaan. Puhelinlaskut todellakin pienenivät ja hänestä oli mukavaa nähdä vastapuoli samalla kun jutteli hänelle. Työkaverilla itsellään ei ollut nettikameraa, ja siitä hänen keskustelukumppaninsa olivat olleet vähän nyreissään, sillä he olisivat myöskin halunneet nähdä keskustelukumppaninsa. Työkaverin mielestä skypessä oli ehdottomasti parasta ilmaisuus ja huonointa se, että "tapaaminen" piti sopia etukäteen. Voihan ohjelmassa toki käydä katsomassa, ketä siellä on paikalla, mutta jos on jollekin asiaa, on parasta sopia yhteinen aika, jolloin molemmat ovat koneen äärellä.
Erilaisten puhelinpakettien ja kampanjoiden seurauksena puhelujen hinnat ovat laskeneet ja työkaverini on jättänyt skypen käytön ja hän totesi, ettei ole kaipuuta takaisin. Luulen, etten itsekään jaksaisi pitkiä aikoja istua "puhelimessa" koneen äärellä, kun en muutenkaan soittele paljoa. Kaukana asuvien sukulaisten ja isovanhempien sekä lastenlasten yhteydenpidossa skype lienee loistava väline. Ei kuitenkaan vielä pitkiin aikoihin ajankohtaista minulle!
Rattoisaa Aleksis Kiven -päivää kaikille lukijoille!
En ole skype-vastainen, mutta en vain yksinkertaisesti tarvitse sitä. Koneissani ei ole nettikameraa eikä kuulokkeita vakiovarusteina, joten joutuisin tekemään vähän investointejakin ennen kuin homma hoituisi kaikkien taiteen sääntöjen mukaisesti. Kirjakaupassa tosin oli tarjouksessa herkullisen vaaleanpunaiset kuulokkeet + nettikamera, melkein jo sorruin ostamaan. Olin kuitenkin tiukkana itselleni, sillä en halua haalia kotiin turhaa tavaraa, sitä on jo siellä ihan riittämiin.
Ehkä joskus myöhemmin, jos lapset ja mahdolliset lastenlapset asuvat kaukana ja haluan pitää heihin helposti ja ilmaiseksi yhteyttä, jossa keskustelukumppanin voi myös nähdä, alan käyttää skypeä tai vastaavaa palvelua.
Tunnen muutamia skypeä käyttäviä ihmisiä ja haastattelin työkaveriani, joka aikoinaan skypetti aktiivisesti, mutta into on jo laantunut. Hän käytti skypeä pienentääkseen hurjiksi paisuneita puhelinlaskujaan. Puhelinlaskut todellakin pienenivät ja hänestä oli mukavaa nähdä vastapuoli samalla kun jutteli hänelle. Työkaverilla itsellään ei ollut nettikameraa, ja siitä hänen keskustelukumppaninsa olivat olleet vähän nyreissään, sillä he olisivat myöskin halunneet nähdä keskustelukumppaninsa. Työkaverin mielestä skypessä oli ehdottomasti parasta ilmaisuus ja huonointa se, että "tapaaminen" piti sopia etukäteen. Voihan ohjelmassa toki käydä katsomassa, ketä siellä on paikalla, mutta jos on jollekin asiaa, on parasta sopia yhteinen aika, jolloin molemmat ovat koneen äärellä.
Erilaisten puhelinpakettien ja kampanjoiden seurauksena puhelujen hinnat ovat laskeneet ja työkaverini on jättänyt skypen käytön ja hän totesi, ettei ole kaipuuta takaisin. Luulen, etten itsekään jaksaisi pitkiä aikoja istua "puhelimessa" koneen äärellä, kun en muutenkaan soittele paljoa. Kaukana asuvien sukulaisten ja isovanhempien sekä lastenlasten yhteydenpidossa skype lienee loistava väline. Ei kuitenkaan vielä pitkiin aikoihin ajankohtaista minulle!
Rattoisaa Aleksis Kiven -päivää kaikille lukijoille!
sunnuntai 2. lokakuuta 2011
Keskustelua keskustelusta
Tämän viikon kurssitehtävä olisi vaatinut enemmän aikaa, kuin kohtuudella pystyin sitä varten järjestämään. Erilaiset keskustelupalstat ja niihin tutustuminen ei käy käden käänteessä, joten kirjoittelen tätä "raporttia" vähän mutulla... Tokihan olen jo aikaisemminkin törmännyt erilaisiin keskustelufoorumeihin, mm. aikoinaan kun olin innostunut huuto.netistä, kurkkailin sen keskusteluja silloin tällöin. Postcrossingia harrastan vieläkin, mutten sen foorumilla ole koskaan osallistunut keskuteluihin, vaikka olen uteliaana niitä lueskellut. Eipä ole tullut vastaan sellaista keskustelua, johon olisin tuntenut tarvetta sanoa painavaa sanaa... tai mitään sanaa - kaikki keskusteluthan eivät ole tarkoitettukaan asiallisiksi, vaan läpän heitto voi olla päätarkoitus myös.
Toinen lapsistani kärsii sietämättömistä korvakivuista lentomatkoilla, joten nyt kurssin innoittaman etsiskelin keskusteluja hakusanoilla "korvakipu lennoilla". Löysin monta keskustelua, joissa asiaa puitiin. Suurin osa kommenteista oli asiallisia ja kokeilemme varmaankin ainakin apteekista saatavia EarPlanes paineentasauskorvatulppia seuraavalla kerralla. En kuitenkaan kokenut tarvetta osallistua keskusteluun, sillä en olisi osannut antaa mitään vihjeitä kenellekään.
Kun oikein muistelin menneitä, tuli mieleeni, että joskus kivikaudella osallistuin Meidän perhe -lehden foorumilla joihinkin keskusteluihin. Mutta siellä oli silloin vähän sama ongelma kuin nyt olin huomaavinani monissa viestiketjuissa - vastauksia sai odottaa tuskastuttavan kauan.
Kirjastot.fi on ennestään tuttu juttu, vaikken senkään keskusteluihin ole osallistunut, enkä osallistunut nytkään. Keskustelu esim. lukukokemusten keskustelufoorumilla ei näytä erityisen vilkkaalta... kommentteja on napsahdellut harvakseltaan... moinen keskustelutyyli ei sopisi minulle, haluan vastauksen pian, mieluiten heti. :) Lasten- ja nuorten kirjastotyön keskustelufoorumi kiinnostaisi eniten, mutta sielläkin viimeisin kommentti on tullut lähes vuosi sitten! Kirjasto-kaapelin osallistujat ovat aktiivisempia, siellä sentään voidaan puhua jo keskustelusta, kun kommentteja saattaa saada jo samana päivänä.
Fantasiakirjallisuuden maailma Pottereita lukuunottamatta ei ole auennut minulle. Siksipä Risingshadow.net ei tarjonnut mitään mielenkiintoista. Aktiivisia kirjoittajia siellä kuitenkin näytti olevan ja keskusteluja oli joka lähtöön, asiallista ja hömpempää. Jäin esimerkiksi ihmettelemään keskusteluketjua Satuta/paranna: Muumit, jossa sai pisteyttää suosikkihahmoaan ja antaa miinuksia inhokkihahmolle. En oikein käsittänyt jutun tarkoitusta, mutta ehkä se johtuukin fantasiakokemattomuudestani.
Kiiltomat.net oli Risingshadown jälkeen piristävän raikas ja selkeä ulkonäöltään. Mutta oliko tämäkin keskustelufoorumi? Missä ne keskustelut olivat piilossa? Ennemminkin blogityyppiseltä vaikuttaa... kirja-arvostelu ja sitten mahdollisuus heittää siihen kommetteja. Yhdenkään kurkkaamani arvostelun lopusta en tosin kommentteja löytänyt.
Puolukkametsässä pohdiskelinkin, että puhun reaalimaailmassa niin paljon, etten enää tunne tarvetta ilmaista itseäni virtuaalimaailmassa. En silti menisi vannomaan, ettenkö joskus saattaisi ottaakin osaa johonkin keskusteluun, jos satun mielenkiintoiseen aiheeseen törmäämään.
torstai 22. syyskuuta 2011
Vaikuttavaa koulutusta
Olin taas Mikkelissä kouluttautumassa. Tällä kertaa tilaisuuden järjesti Pohjois-Savon ELY-keskus Mikkelin maakuntakirjastossa, aiheena oli Sosiaalinen media ja kirjastot. Kaltaiselleni 23 asiaa -kurssin opiskelijalle tämä koulutuspäivä osui ja upposi. Luennoitsijat (Kim Holmberg, Pälvi Lepoluoto ja Mari Muinonen) kertoivat juuri näistä opiskeltavista asioista lyhyesti, kansantajuisesti ja innostavasti. Oli suorastaan upeaa kuulla asiantuntijoiden kertovan niistä asioista, joita itse vähitellen yrittää ottaa haltuun vaihtelevalla menestyksellä.
Välineitähän sosiaalisessa mediassa on niin paljon, ettei kukaan voi, eikä kenenkään tarvitsekaan, hallita niitä kaikkia. On silti hyödyllistä edes tietää mistä puhutaan. Päivän aikana kävi selvästi ilmi, että sosiaalinen media on tullut jäädäkseen, meidän on se hyväksyttävä ja sen kanssa elettävä.
Olin vallan hyvilläni, että olin jo eilen tehnyt Facebook-kurssitehtävän... Luennoitsijoiden puheissa tuli ilmi joitakin samoja pohdiskeluja, joita jo itsekin olin miettinyt ja ylöskirjannut. Jos nyt vasta olisin niitä tänne laittanut, olisi tullut tunne, että toistan vain viisaampien ajatuksia. :)
Kiteytetysti voin nyt todeta, että ottakaamme some haltuun! Tietty varovaisuus ja kohteliaisuussäännöt pitää tietysti muistaa, muuten porskuttakaamme reippaasti eteenpäin!
Välineitähän sosiaalisessa mediassa on niin paljon, ettei kukaan voi, eikä kenenkään tarvitsekaan, hallita niitä kaikkia. On silti hyödyllistä edes tietää mistä puhutaan. Päivän aikana kävi selvästi ilmi, että sosiaalinen media on tullut jäädäkseen, meidän on se hyväksyttävä ja sen kanssa elettävä.
Olin vallan hyvilläni, että olin jo eilen tehnyt Facebook-kurssitehtävän... Luennoitsijoiden puheissa tuli ilmi joitakin samoja pohdiskeluja, joita jo itsekin olin miettinyt ja ylöskirjannut. Jos nyt vasta olisin niitä tänne laittanut, olisi tullut tunne, että toistan vain viisaampien ajatuksia. :)
Kiteytetysti voin nyt todeta, että ottakaamme some haltuun! Tietty varovaisuus ja kohteliaisuussäännöt pitää tietysti muistaa, muuten porskuttakaamme reippaasti eteenpäin!
keskiviikko 21. syyskuuta 2011
Facesta temmattua
Oma Facebook-urani ei vielä ole kestänyt vuottakaan.... Olin kovasti koko naamakirjaa vastaan, mutta tarpeeksi monen tutun suostuttelujen jälkeen päätin kokeilla tätäkin tapaa kommunikoida. Kaikista ennakkoluuloista huolimatta huomasin pian hurahtaneeni Faceen. Käyn päivittäin lukemassa tuttujen kuulumisia ja lähes yhtä usein kirjoittelen itsekin tilapäivityksiä. Face on tuonut jokapäiväiseen elämääni takaisin ihmisiä, jotka ovat aikoinaan olleet tärkeitä minulle, mutta jotka ajan kuluessa ja välimatkojen kasvaessa ovat kadonneet kuin tuhka tuuleen. Se on ehdottomasti parasta Facessa, se että olen saanut heidät "takaisin". Myös aikuisiksi kasvaneiden kummilasten kuulumisia on mukavaa lukea.
Tietenkin tällaisessa sosiaalisessa mediassa on muistettava olla varovainen. Olen vetänyt oman yksityisyyteni melko tiukaksi, kuviani ja päivityksiäni näkevät vain kaverini. Jos joku tuntematon etsii minua nimellä, kuva tulee näkyviin, ei muuta. Eikä tilapäivityksissä kerrota liian henkilökohtaisia asioita. Jos jollekulle naamakirjakaverille haluaa syvällisempiä kertoa, käytän yksityisviestejä. Face on melkein korvannut sähköpostin käytön ja puhelinlaskut ovat pysyneet hyvin kurissa, kun Facen chattissa voi "rupatella".
Elän toki täyttä elämää myös Facebookin ulkopuolella. Eiväthän läheskään kaikki ystäväni vielä ole löytäneet Facebookin koukuttavaa maailmaa. Voin lähteä lomalle tai mökille, enkä kärsi vieroitusoireista. Elämäni ei ole sidottu internettiin, mutta kyllä siitä mukavasti maustetta arkeen saa. :)
Tämän viikon kurssitehtävässä vaikeinta oli keksiä se kirjasto, jonka Facebook-profiilia halusin kommentoida. Pähkäilin päässäni moninaisia vaihtoehtoja. Koska olen käynyt syntymässä Juvalla ja oppinut puhumaan ja kävelemään Rantasalmella, mietin JJR-kirjastoja, varsinkin kun esikoinen muutti syksyllä Rantasalmelle lukioon ja musiikkiteatteria tekemään. Kävin sivuja katselemassa ja ne olivat ihanan sympaattiset ja kotoisat. Olen kuitenkin suurimman osan lapsuudestani viettänyt Elimäellä, Kouvolan kupeessa ja päätinkin siis tutustua Kouvolan kirjastoon Facen kautta.
Kun Facen hakukenttään alkaa kirjoittaa "Kouvolan kirjasto", se tarjoaa valittavaksi kirpputoria ja kaupunkia. Kirjaston saa kyllä kaivetuksi esille suurella sinnikkyydellä. Kouvolalla on 158 tykkääjää ja 10 omaa tykkäystä. Noista omista tykkäyksistä suurin osa näyttää olevan Kouvolan alueen kulttuuria tms. Kaksi kirjailijaakin löytyy, Jari "Jallu" Nenonen sekä Sofi Oksanen. Jäin miettimään, millä peruseella nämä kirjailijat on valittu ja muut jätetty valitsematta...
Lähikirjastot ja kirjastoautot löytyvät luettelona, samoin aukioloajat ja puhelinnumerot. Hirveästi tietoa ei profiilissa ole, eikä tarvitsekaan olla. Profiilin kautta löytyy linkki Kymenlaakson kirjastojen sivulle, www.kyyti.fi. Niiltä sivuilta löytyy tietoa laidasta laitaan ja jäinkin pitkäksi aikaa sivuja lueskelemaan ja ihailemaan.
Facen tilapäivityksiä on tehty melko tiheään, ilmeisesti aina kun on ollut aihetta. Kouvolan pääkirjaston 40-vuotisjuhlia on vietetty alkukuusta, siitä löytyi monta päivitystä ja linkkiä. Tilapäivityksistä löysin myös mukavan blogin, Kirjavan kirjan kuja.
Kotisivuilta löytyy niin paljon tietoa, ettei ole mitään mieltä päivittää kaikkea moneen paikkaan. Face toimii nopeana tiedonvälityksen kanavana niille, jotka ovat faneja. Perinteisten kotisivujen kilpailijaksi siitä ei ole,eikä tarvitsekaan olla. Facen tilapäivitys ei tavoita läheskään kaikkia potentiaalisia asiakkaita, joten perinteisiä viestikanavia ei pidä unohtaa.
Tietenkin tällaisessa sosiaalisessa mediassa on muistettava olla varovainen. Olen vetänyt oman yksityisyyteni melko tiukaksi, kuviani ja päivityksiäni näkevät vain kaverini. Jos joku tuntematon etsii minua nimellä, kuva tulee näkyviin, ei muuta. Eikä tilapäivityksissä kerrota liian henkilökohtaisia asioita. Jos jollekulle naamakirjakaverille haluaa syvällisempiä kertoa, käytän yksityisviestejä. Face on melkein korvannut sähköpostin käytön ja puhelinlaskut ovat pysyneet hyvin kurissa, kun Facen chattissa voi "rupatella".
Elän toki täyttä elämää myös Facebookin ulkopuolella. Eiväthän läheskään kaikki ystäväni vielä ole löytäneet Facebookin koukuttavaa maailmaa. Voin lähteä lomalle tai mökille, enkä kärsi vieroitusoireista. Elämäni ei ole sidottu internettiin, mutta kyllä siitä mukavasti maustetta arkeen saa. :)
Tämän viikon kurssitehtävässä vaikeinta oli keksiä se kirjasto, jonka Facebook-profiilia halusin kommentoida. Pähkäilin päässäni moninaisia vaihtoehtoja. Koska olen käynyt syntymässä Juvalla ja oppinut puhumaan ja kävelemään Rantasalmella, mietin JJR-kirjastoja, varsinkin kun esikoinen muutti syksyllä Rantasalmelle lukioon ja musiikkiteatteria tekemään. Kävin sivuja katselemassa ja ne olivat ihanan sympaattiset ja kotoisat. Olen kuitenkin suurimman osan lapsuudestani viettänyt Elimäellä, Kouvolan kupeessa ja päätinkin siis tutustua Kouvolan kirjastoon Facen kautta.
Kun Facen hakukenttään alkaa kirjoittaa "Kouvolan kirjasto", se tarjoaa valittavaksi kirpputoria ja kaupunkia. Kirjaston saa kyllä kaivetuksi esille suurella sinnikkyydellä. Kouvolalla on 158 tykkääjää ja 10 omaa tykkäystä. Noista omista tykkäyksistä suurin osa näyttää olevan Kouvolan alueen kulttuuria tms. Kaksi kirjailijaakin löytyy, Jari "Jallu" Nenonen sekä Sofi Oksanen. Jäin miettimään, millä peruseella nämä kirjailijat on valittu ja muut jätetty valitsematta...
Lähikirjastot ja kirjastoautot löytyvät luettelona, samoin aukioloajat ja puhelinnumerot. Hirveästi tietoa ei profiilissa ole, eikä tarvitsekaan olla. Profiilin kautta löytyy linkki Kymenlaakson kirjastojen sivulle, www.kyyti.fi. Niiltä sivuilta löytyy tietoa laidasta laitaan ja jäinkin pitkäksi aikaa sivuja lueskelemaan ja ihailemaan.
Facen tilapäivityksiä on tehty melko tiheään, ilmeisesti aina kun on ollut aihetta. Kouvolan pääkirjaston 40-vuotisjuhlia on vietetty alkukuusta, siitä löytyi monta päivitystä ja linkkiä. Tilapäivityksistä löysin myös mukavan blogin, Kirjavan kirjan kuja.
Kotisivuilta löytyy niin paljon tietoa, ettei ole mitään mieltä päivittää kaikkea moneen paikkaan. Face toimii nopeana tiedonvälityksen kanavana niille, jotka ovat faneja. Perinteisten kotisivujen kilpailijaksi siitä ei ole,eikä tarvitsekaan olla. Facen tilapäivitys ei tavoita läheskään kaikkia potentiaalisia asiakkaita, joten perinteisiä viestikanavia ei pidä unohtaa.
torstai 15. syyskuuta 2011
Kynnys ylitetty ja pikaviestimet kesytetty
Tänään oli lähiopetuspäivä Mikkelissä. Meitä oli siellä viisi innokasta oppilasta saamassa opastusta internetin ihmeelliseen maailmaan Matilaisen Merjalta. Hyvä yritys meinasi vallan tyssätä koneiden takkuiluun.
Minäkin tein itselleni uuden sähköpostiosoitteen, että pääsin kirjautumaan Meseen. Se onnistui hyvin, mutta siinä vaiheessa, kun yritimme kutsua toisiamme "kavereiksi", linjoille iski lorvikatarri ja homma eteni vallan verkkaisesti. Ruokatauon jälkeen pääsimme sitten chattailemaan, mutta jostain syystä ohjelma näytti milloin kenenkin olevan offline-tilassa, vaikka henkilöllä itsellään kone näytti online-tilaa.
Mesen toimimista odotellessa keskustelin facen chatissa hyppytuntia viettäneen esikoiseni kanssa. Se toimi huomattavasti sukkelammin kuin tuo varsinainen pikaviestin... Kokeilimme myös kurssichattia moodlessa ja se toimi mainiosti.
Loppupäätelmä tältä päivältä on se, etten usko mese-virran minua nielaisevan. Pikaviestimiä voin kyllä käyttää, jos se joskus tuntuu tarpeelliselta. Ja oleellistahan on, että siellä toisessa päässäkin on joku keskustelemassa...
Savonlinnan molemmat lähikirjastot on lopetettu. Olisipa vain niiden aikaan osattu hyödyntää chattia... Kommunikointi pääkirjastoon yksinäisesti hoidetusta pikkukirjastosta olisi ollut niin mahdottoman helppoa, nopeaa ja yksinkertaista! Ihan harmittaa tuo menetetty mahdollisuus!!
Minäkin tein itselleni uuden sähköpostiosoitteen, että pääsin kirjautumaan Meseen. Se onnistui hyvin, mutta siinä vaiheessa, kun yritimme kutsua toisiamme "kavereiksi", linjoille iski lorvikatarri ja homma eteni vallan verkkaisesti. Ruokatauon jälkeen pääsimme sitten chattailemaan, mutta jostain syystä ohjelma näytti milloin kenenkin olevan offline-tilassa, vaikka henkilöllä itsellään kone näytti online-tilaa.
Mesen toimimista odotellessa keskustelin facen chatissa hyppytuntia viettäneen esikoiseni kanssa. Se toimi huomattavasti sukkelammin kuin tuo varsinainen pikaviestin... Kokeilimme myös kurssichattia moodlessa ja se toimi mainiosti.
Loppupäätelmä tältä päivältä on se, etten usko mese-virran minua nielaisevan. Pikaviestimiä voin kyllä käyttää, jos se joskus tuntuu tarpeelliselta. Ja oleellistahan on, että siellä toisessa päässäkin on joku keskustelemassa...
Savonlinnan molemmat lähikirjastot on lopetettu. Olisipa vain niiden aikaan osattu hyödyntää chattia... Kommunikointi pääkirjastoon yksinäisesti hoidetusta pikkukirjastosta olisi ollut niin mahdottoman helppoa, nopeaa ja yksinkertaista! Ihan harmittaa tuo menetetty mahdollisuus!!
maanantai 12. syyskuuta 2011
Korkean kynnyksen takana
Tällä viikolla minusta pitäisi sitten sukeutua näppärä pikaviestinten käyttäjä. Koko viikonlopun olen koettanut asiaa haudutella. Silti hirvittää, sillä teen kai taas päässäni kärpäsestä härkäsen, kun mietin liikaa...
Sosiaalisessa mediassa vastavuoroisuus on ensiarvoisen tärkeää. Blogia kirjoitetaan ja toivotaan runsain määrin innokkaita lukijoita, jotka kommentoivat nokkelasti ja vievät ajatusta eteenpäin. Face on vanha tuttavuus, mutta ei sielläkään viitsisi roikkua, ellei joku tuttu kirjoittaisi mielenkiintoisia tilapäivityksiä tai kommentoisi osuvasti omiani. Siksi tuntuu, että näissä pikaviestimissä tulen törmäämään vuoren korkuiseen hiljaisuuteen - kenen kanssa minä tuolla bittiavaruudessa oikein keskustelen?
Tarkoitus on kai, että me kurssilaiset keskenämme chattailemme... mutta millä ihmeen ajalla? Riittääkö puheenaiheita? (Tosin se lienee turha murhe, kai kaikki kirjastolaiset keksivät keskenään loputtomasti juttua, vertailtavaa ja ihmeteltävää tai ihan vain arkipäivän tapahtumia...)
Kerään vielä rohkeutta ennen tunnusten luomista. Lapsi ainakin sanoi, että facen chatti on ihan kökkö verrattuna meseen, joten on se kai reippaasti heittäydyttävä mese-virran vietäväksi... Tulette kuulemaan (lukemaan) kommentit kokemuksista, kunhan olen onnistunut kömpimään kynnyksen toiselle puolelle...
Sosiaalisessa mediassa vastavuoroisuus on ensiarvoisen tärkeää. Blogia kirjoitetaan ja toivotaan runsain määrin innokkaita lukijoita, jotka kommentoivat nokkelasti ja vievät ajatusta eteenpäin. Face on vanha tuttavuus, mutta ei sielläkään viitsisi roikkua, ellei joku tuttu kirjoittaisi mielenkiintoisia tilapäivityksiä tai kommentoisi osuvasti omiani. Siksi tuntuu, että näissä pikaviestimissä tulen törmäämään vuoren korkuiseen hiljaisuuteen - kenen kanssa minä tuolla bittiavaruudessa oikein keskustelen?
Tarkoitus on kai, että me kurssilaiset keskenämme chattailemme... mutta millä ihmeen ajalla? Riittääkö puheenaiheita? (Tosin se lienee turha murhe, kai kaikki kirjastolaiset keksivät keskenään loputtomasti juttua, vertailtavaa ja ihmeteltävää tai ihan vain arkipäivän tapahtumia...)
Kerään vielä rohkeutta ennen tunnusten luomista. Lapsi ainakin sanoi, että facen chatti on ihan kökkö verrattuna meseen, joten on se kai reippaasti heittäydyttävä mese-virran vietäväksi... Tulette kuulemaan (lukemaan) kommentit kokemuksista, kunhan olen onnistunut kömpimään kynnyksen toiselle puolelle...
torstai 8. syyskuuta 2011
Piuhat päässä
Sattuipa tässä päivänä muutamana meillä töissä... Olin palvelutiskissä ja nuori nainen palautti dvd-levyjä. Hän jatkoi matkaansa katselmaan dvd-hyllyjä ja minä jäin piippaamaan hänen palautuksiaan sekä tarkastamaan palautusten kuntoa. Kuinka ollakaan, yhdestä kotelosta puuttui levy kokonaan. Kävelin tytön viereen ja kerroin havainnostani. Tyttö ei noteerannut minua millään lailla, jatkoi vain elokuvahyllyjen selaamista. Siinä sitä sitten tyhmänä tattina aloin muuttua kysymysmerkiksi. Yhtäkkiä hän varmaankin vaistosi kirjastontädin hämäännyksen ja säpsähtäen katsoi minua ja nappasi korvistaan pienet nappikuulokkeet.... Ja kuulo palasi!
Samana päivänä asiakkaana oli noin ikäiseni naisihminen ja hän oli ihan solmussa omien piuhojensa kanssa....
Tällaiseksi on maailmamme mennyt. Koko ajan pitää poppi soida pään sisällä. Eikö kukaan enää halua kuunnella luonnon ääniä tai vaikka hiljaisuutta. Eikö ainainen meteli väsytä? Olenkohan kummajainen? Reippaalle sauvakävelylenkille laitan joskus kuulokkeet korviin ja soittimeen nopeatempoista musiikkia ja voi kuinka matka joutuu!! Mutta jos päivän hälyääniraja on jo ylitetty, en ota lenkille soitinta kaveriksi. Hiljaisuus rauhoittaa.
Samana päivänä asiakkaana oli noin ikäiseni naisihminen ja hän oli ihan solmussa omien piuhojensa kanssa....
Tällaiseksi on maailmamme mennyt. Koko ajan pitää poppi soida pään sisällä. Eikö kukaan enää halua kuunnella luonnon ääniä tai vaikka hiljaisuutta. Eikö ainainen meteli väsytä? Olenkohan kummajainen? Reippaalle sauvakävelylenkille laitan joskus kuulokkeet korviin ja soittimeen nopeatempoista musiikkia ja voi kuinka matka joutuu!! Mutta jos päivän hälyääniraja on jo ylitetty, en ota lenkille soitinta kaveriksi. Hiljaisuus rauhoittaa.
keskiviikko 7. syyskuuta 2011
Pam! Eli varsinainen aloitus
Vihdoinkin, vihdoinkin sain kauan (heh heh... pari päivää...) kaipaamani moodle-tunnukset ja pääsin aloittamaan kurssin "ihan oikeasti". Otin varaslähdön blogin tekemiseen jo reilu viikko sitten, kun sain apua omalta esikoiseltani, joka on näissä verkkoasioissa paljon nohevampi kuin äitinsä... ;)
Siis olen päälle nelikymppinen kirjastovirkailija. Nykyisessä työpaikassani olen viihtynyt jo 20 vuotta. Välillä olin pari kertaa äitiyslomalla, kun tyttäreni syntyivät, mutta muuten työputki on pitkä ja loppumaton... Jos aikanaan jään eläkkeelle viralliseen aikaan, työuraa on vielä jäljellä toiset kaksikymmentä vuotta. Siksi hakeuduin tälle kurssille, pysyäkseni mukana maailman menossa ja kehityksen kelkassa. (On myös mukavaa tietää, mistä omat lapset ystävineen puhuvat.)
Tätä blogia voi näköjään muokata loputtomiin. Saa nähdä pysyykö ulkoasu tällaisena, vai muuttuuko vielä muuksi. Vaihteluhan virkistää!
Siis olen päälle nelikymppinen kirjastovirkailija. Nykyisessä työpaikassani olen viihtynyt jo 20 vuotta. Välillä olin pari kertaa äitiyslomalla, kun tyttäreni syntyivät, mutta muuten työputki on pitkä ja loppumaton... Jos aikanaan jään eläkkeelle viralliseen aikaan, työuraa on vielä jäljellä toiset kaksikymmentä vuotta. Siksi hakeuduin tälle kurssille, pysyäkseni mukana maailman menossa ja kehityksen kelkassa. (On myös mukavaa tietää, mistä omat lapset ystävineen puhuvat.)
Tätä blogia voi näköjään muokata loputtomiin. Saa nähdä pysyykö ulkoasu tällaisena, vai muuttuuko vielä muuksi. Vaihteluhan virkistää!
tiistai 6. syyskuuta 2011
Paikoillanne, valmiinanne...
No niin, tänään tuli vihdoin (tai oli se tullut jo eilen, mutten enää iltapäivällä ehtinyt sähköpostiani lukemaan) tietoa kurssin alkamisesta. Huh, olinkin sitä jo odotellut. Kummallista konsanaan, kuinka olen kärsimätön pääsemään töihin tämän kurssin kanssa... nyt odottelen kieli pitkällä moodle-tunnuksia, että ihan oikeasti pääsen käsiksi harjoituksiin. Kuinkahan kauan tätä intoa riittää...?? Jos harjoitukset ovat kovin haastavia, eikä oppiminen edisty, voi olla että into loppuu lyhyeen.
Englannin kurssi alkoi aamupäivällä, joten olen jo päässyt opiskeluun käsiksi. Olikin mukavaa tavata entisiä tuttuja aikaisemmilta kursseilta ja pääsin samalla tutustumaan uusiin kurssilaisiin. Ensimmäinen oppitunti meni lähinnä tutustumiseen, uusia asioita aletaan kerrata ja opiskella viikon kuluttua. Siihen en valitettavasti pääse osallistumaan, sillä meillä töissä on samaan aikaan koko talon työpaikkakokous, jonka yhteydessä muistetaan kolmea työkaveria, jotka syksyn aikana täyttävät pyöreitä vuosia, 50 vuotta kukin.
Moodle-tunnuksia odotellen ja aurinkoisesta, lämpimästä syyspäivästä iloiten...
Englannin kurssi alkoi aamupäivällä, joten olen jo päässyt opiskeluun käsiksi. Olikin mukavaa tavata entisiä tuttuja aikaisemmilta kursseilta ja pääsin samalla tutustumaan uusiin kurssilaisiin. Ensimmäinen oppitunti meni lähinnä tutustumiseen, uusia asioita aletaan kerrata ja opiskella viikon kuluttua. Siihen en valitettavasti pääse osallistumaan, sillä meillä töissä on samaan aikaan koko talon työpaikkakokous, jonka yhteydessä muistetaan kolmea työkaveria, jotka syksyn aikana täyttävät pyöreitä vuosia, 50 vuotta kukin.
Moodle-tunnuksia odotellen ja aurinkoisesta, lämpimästä syyspäivästä iloiten...
maanantai 29. elokuuta 2011
Hyppy tuntemattomaan
Enpä olisi uskonut joskus kirjottavani blogia... niin sitä voi ihminen itsensä yllättää!
Viime keväänä työpaikkakokouksessa tuli esille, että syksyllä alkaa koulutus, jonka nimi on 23 asiaa. Kovasti oli ilmassa toivetta, että jonkun pitäisi kurssille osallistua. Mutta kuka se on se joku, jota aina peräänkuulutetaan?? Sitä minäkin aikani ihmettelin, kunnes löysin itseni lueskelemasta netistä tietoja kurssista. Yhtäkkiä vain huomasin ilmoittautuneeni mukaan...
Onneksi on reipas 16-vuotias opas, jolta voi aina kysyä ja pyytää apua. Hän on kokenut bloggaaja ja auttoi blogin luomisessa. Tyttö on rakas esikoiseni, joka asustelee viikot opiskelupaikkakunnalla. Ja nyt piti ottaa varaslähtö tähän bloggailuun, kun lapsi ei ole ensi viikolla auttamassa.
Ilman kurssia en taatusti olisi luonut omaa blogia. Mutta sen verran jo tunnen itseäni, että voi olla, etten kohta malta olla postaamatta vähän väliä uutta tekstiä... Samalla tavalla hurahdin aikanaan postcrossingiin ja muihin harrastuksiini. Muutenkin teen elämässä asioita kausittain. Välillä luen kirjoja läjäpäin ja välillä en ennätä lukemaan ollenkaan. Viime talvena virkkasin amigurumeja viikkokaupalla, eikä aikaa jäänyt muulle, kuin häthätää pakollisille kotitöille. Viime aikoina en ole ennättänyt virkkaamaan, kun aika on mennyt säilöessä kesää purkkeihin, pulloihin ja purnukoihin.
Syksyn tullen jatkuu taas englannin kurssikin. Lisäksi aloitan venäjän alkeiden opiskelun sekä hydrobicin. Näin pääsee syyskausi energisesti vauhtiin.
Nyt vain odottelen, että tämäkin 23 asiaa -kurssi alkaisi ihan virallisesti...
Kuulaita, kirkkaita syyspäiviä!
Viime keväänä työpaikkakokouksessa tuli esille, että syksyllä alkaa koulutus, jonka nimi on 23 asiaa. Kovasti oli ilmassa toivetta, että jonkun pitäisi kurssille osallistua. Mutta kuka se on se joku, jota aina peräänkuulutetaan?? Sitä minäkin aikani ihmettelin, kunnes löysin itseni lueskelemasta netistä tietoja kurssista. Yhtäkkiä vain huomasin ilmoittautuneeni mukaan...
Onneksi on reipas 16-vuotias opas, jolta voi aina kysyä ja pyytää apua. Hän on kokenut bloggaaja ja auttoi blogin luomisessa. Tyttö on rakas esikoiseni, joka asustelee viikot opiskelupaikkakunnalla. Ja nyt piti ottaa varaslähtö tähän bloggailuun, kun lapsi ei ole ensi viikolla auttamassa.
Ilman kurssia en taatusti olisi luonut omaa blogia. Mutta sen verran jo tunnen itseäni, että voi olla, etten kohta malta olla postaamatta vähän väliä uutta tekstiä... Samalla tavalla hurahdin aikanaan postcrossingiin ja muihin harrastuksiini. Muutenkin teen elämässä asioita kausittain. Välillä luen kirjoja läjäpäin ja välillä en ennätä lukemaan ollenkaan. Viime talvena virkkasin amigurumeja viikkokaupalla, eikä aikaa jäänyt muulle, kuin häthätää pakollisille kotitöille. Viime aikoina en ole ennättänyt virkkaamaan, kun aika on mennyt säilöessä kesää purkkeihin, pulloihin ja purnukoihin.
Syksyn tullen jatkuu taas englannin kurssikin. Lisäksi aloitan venäjän alkeiden opiskelun sekä hydrobicin. Näin pääsee syyskausi energisesti vauhtiin.
Nyt vain odottelen, että tämäkin 23 asiaa -kurssi alkaisi ihan virallisesti...
Kuulaita, kirkkaita syyspäiviä!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)