Summa summarum

Jee, tuuletus ja aallot, hurraa-huudot ja taputukset, 23 asiaa Itä-Suomen kirjastoissa kurssin tehtävät on nyt kunnialla suoritettu! Kuin raskaan kivirepun olisin harteiltani riisunut! No - ei vainenkaan, ei tuo kurssin käyminen niin rankkaa ollut. Mutta se, ettei tehtäviä ehtinyt tehdä ajoissa, aiheutti välillä paineita. Kukaan muu ei niskaan hengittänyt, mutta tekemättömät työt painoivat mieltäni eli itse loin omat paineeni.

Monta asiaa tuli opituksi. Osa opitusta tulee kuulumaan jatkossa arkipäivääni, mutta osa kyllä hautautuu aiemmin opittujen asioiden hautausmaalle. Asioita, joita ei jatkuvasti käytä, ei hetken kuluttua enää muista. Tai muistaa, muttei osaa käyttää. Kuitenkin niistäkin asioista on hyvä edes olla vähän hajulla, eihän sitä koskaan tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Tulevaisuus on nyt avoin. Mihin vie virtuaalitieni? Jatkuuko blogi ja jos jatkuu, niin missä muodossa? Tältäkö koulunsa päättävistä tuntuu? Helpottuneelta ja haikealta, iloiselta ja hämmentyneeltä. Onneksi ei tässä tarvitse ihmisistä luopua, kun ryhmämme ei koskaan päässyt kiinteäksi muovautumaan jokaisen pakertaessa oman pöytänsä ääressä kaukana toisistamme. Nekin, jotka tutuksi tulivat, säilyvät saman bittitaivaan alla. Silti on jotenkin eksynyt olo. Mutta kartta käteen ja kohti uusia haasteita! Kiitos kanssaopiskelijoille sekä vertaisohjaajillemme! Oli kiva matkata kanssanne, toivottavasti vielä jossakin tapaamme! Aurinkoista kevättä ja lämmintä kesää kaikille!

Kuvat ja salat julki - vihoviimeinen kurssitehtävä

Jostain syystä tämä kuvien jakaminen jäi pitkäksi aikaa hauduteltavaksi asiaksi. Eilen kuitenkin jo päätin, että tänään hautominen loppuu ja pähkäilyn tulos kuoriutuu näkyville.

Kuten netin maailma muutenkin, myös kuvien maailma netissä on ääretön. En millään meinannut osata valita kuvaa, jonka sieltä poimisin. Lopulta päädyin metsänhenkenä valitsemaan rauhoittavan metsäkuvan. Nauttikaa!

Kuva on Morguefile-ilmaiskuvapankista ja tuo mieleeni Samarian rotkon patikointireitin Kreetan saarella. Kuvaa saa jakaa, siirtää, levittää, muokatakin. Ainoa kielto aiheutti päänvaivaa. En ymmärtänyt lausetta "You are prohipited from using this work in a stand alone manner". Onneksi tämä oli aiheuttanut ennenaikaista harmaantumista jollekin muullekin. Kun googletin ongelmallisen sanayhdistelmän "stand alone manner", löysin siihen selventävän vastauksen .

Mietin Flickrin mahdollisuuksia kirjaston kannalta. Jos jo päivitämme kotisivuja ja jaamme kuvia myös Facebookissa, en näe syytä ladata kuvia enää Flickriin. Toisaalta kaikki positiivinen julkisuus kirjastotoiminnalle on hyvästä. Eli ehkä kuitenkin pitäisi käyttää Flickrin kuvakirjastoa paikkana, johon tallettaisi kirjaston kuvat... Mutta jos kuvissa näkyy tunnistettavasti asiakkaita, julkinen jakaminen mutkistuu taas.

Teen siis niin tai näin, aina menee väärinpäin. Nyt olen kuitenkin tehnyt kaikki kurssitehtävät ja edessä siintää... Niin mikä? Ruusuinen tulevaisuus? Kaunista ja piikikästä. Se jää nähtäväksi...

Ääntä ja hälinää sekä virtuaali- että reaalimaailmassa

No niin. Kurssimme viimeisimpiä aiheita oli Musiikkia ja muuta ääntä eli podcastit ja vodcastit. Työhön tarttuminen tällä teemalla oli sangen vastenmielistä, mutta kun vihdoin tuli toimeen tartuttua, tuli tehtäväkin lopulta kunnialla suoritettua. Syy vastenmielisyyteen on nykyajan kokoaikainen hälinä ja levottomuus, ja sulkisin mieluusti korvani kaikelta ylimääräiseltä äänisaasteelta. Jos olen kotona yksinäni, yksikään toosa tai töllötin ei pauhaa eikä korvanappikuulokkeistakaan solju musiikkia suoraan tajuntaan. Nautin hiljaisuudesta, se rauhoittaa.

Podcastit kuitenkin osoittautuivat sangen mielenkiintoisiksi. Netistä löytää näköjään mitä vain, kunhan vain osaa etsiä. Tehtävänannossa tutkittaviksi annetuista linkeistä kaksi ei toiminut (podcasthakemisto ja podOpas). Liekö vika käyttäjässä, tietokoneessa, tietoliikenneyhteyksissä, vanhentuneissa linkeissä tai muuttuneissa osoitteissa?

Yle Areenasta löytyy vaikka mitä mielenkiintoista. Mutta vain yhden kerran olen etsinyt sieltä tiettyä ohjelmaa, mutta sitä ei valitettavasti oltu taltioitu Areenaankaan. Kuopuksen luokka oli helmikuussa laulamassa jossakin ajankohtaisohjelmassa norpan suojelun puolesta. En ehtinyt töistä kotiin ohjelmaa katsomaan ja lapsien laulua kuulemaan, enkä sitten jälkikäteenkään voinut esitystä nähdä. Areena on kuitenkin oiva kanava monelle tärkeälle asialle!

Ilta-Sanomien Blogilistaa en tainnut osata tulkita oikein, sillä en löytänyt sieltä podcasteja, pelkkiä blogeja vain.

Podcast Directory on englanninkielinen sivusto. Sen tutkimisen jätin tällä kertaa hyvin vähälle, kun näissä äidinkielellä toimitetuissakin sivustoissa sain aikaa kulumaan enemmän kuin laki sallii.

Stara.fi-sivustolle kirjoitin hakusanaksi "Rajaton", ajatellen kokeilevani, mitä mielenkiintoista mahtaisi löytyä loistavasta Lauluyhtye Rajattomasta. Hakutulokset olivat melko huvittavia; Koiran rajaton riemu tuo kyyneleet silmiin, "Katie Price ottaa rajatonta rusketusta" jne. Eli siltä sivustolta ei etsimääni Rajatonta löytynyt. Parempi onni oli Groovesharkissa, jossa lauluyhtyettä pääsi kuuntelemaan ilman kummempia kommervenkkejä. Samassa palvelussa kokeilin hakea vielä kappaletta "Mä annan sut pois" sekä laulaja Alexander Rybakia. Molemmat löytyivät ja pääsin taas valitsemaan haluaami esitysversiota. Mainio palvelu siis, jos täytyy kuunnella joku laulu tai löytää esittäjä. Parasta oli, ettei tarvinnut rekisteröityä eikä ladata mitään koneelle.

Kotona nuoriso käyttää Spotifyä päivittäin. Sinne pitää kirjautua ja ohjelma pitää ladata koneelle, joten jätän tarkemman tutustumisen myöhempään ajankohtaan. Ilmeisesti ohjelman käyttäjän pitää myös olla täysi-ikäinen, sillä muistelen, että mieheni toimi välikätenä, että esikoisen koneelle saatiin Spotify asennetuksi.

Tämänkin tehtävän myötä tulin lopputulokseen, että maailma on täynnä ajanvietettä ja viihdettä sekä viisauksia katseltavaksi ja kuunneltavaksi. Mistä vain saisi lisää aikaa? Ostaisin mielelläni jokaiseen päivään pari lisätuntia...

Juutuuppiin ja videot jakoon!

Videoiden tekemistä, lataamista YouTubeen ja linkittämistä sitten kirjaston Facebook-sivulle opeteltiin oman kirjaston koulutuspäivässä tammikuussa. Alkujärkytyksen jälkeen homma olikin hauskaa!

23 asiaa -kurssin innoittamana seikkailin nyt enemmän YouTuben ihmeellisessä maailmassa. Hain videoita hakusanalla "postcrossing" ja yllätyin suorastaan hakutulosten lukumäärästä! Suurimmaksi osaksi videoissa kerrottiin tästä harrastuksesta ja esiteltiin kortteja, joita harrastajat ovat saaneet ympäri maailmaa.

Linkitin kuitenkin blogiini pitkähkön videon, joka on tehty postcrossingin 6-vuotissyntymäpäivän kunniaksi. Siihen on koottu iloinen kuvakavalkadi, jossa esiintyy postcrossaajien koko kirjo.

Etsiskelin YouTubesta myös taltiointia Rantasalmen lukion musiikin ryhmän esiintymisestä Euromusassa Torniksella. Sitä ei kuitenkaan enää löytynyt. Ehkä se on jo suureksi surukseni poistettu.

YouTuben maailma on valtava ja pohjaton. Sieltä voi löytää helmiä... ja toista ääripäätä. Nykyaikaan kai kuuluu, että kaikki jaetaan. Onko se sitten hyvä? Kenpä tietää? Jonkinlaista itsesensuuria toivoisi toisinaan, mutta voihan olla, että videolla, jonka julkaisemista en ymmärrä, onkin suuri merkitys jollekin muulle.

Nykyisellään en lähtisi tekemään julkista videota kirjastostamme. Tilanne saattaa kuitenkin jo reilun vuoden päästä olla toinen... Silloinhan Savonlinna saa ylpeillä uudella pääkirjastolla. Siitä voisi esittelyvideon julkaistakin!

Iloksenne linkitän tähän vielä toisen videon YouTubesta. Tälle hauskalle pikkumiehelle kiitokset monen apean päivän piristämisestä!

Loppukirin paikka ja e-kirjat

Nyt olisi syytä kirittää itseään ja spurtata kurssin loppusuoralle täyttä vauhtia. Tarkoitus oli suorittaa loput rästitehtävät pitkien pääsiäispyhien aikana, mutta jo torstaina saapunut kutsumaton vieras (flunssa) pisti kaikki suunnitelmat uusiksi. Tauti ei edelleenkään hellitä, mutta koska kuumettakaan ei ole, olen reippaana (?) töissä.

E-kirjoihin tutustuminen on kurssimme viimeinen tehtävä (juu juu, kolme muuta odottaa tekemättöminä vuoroaan) ja hyödyllinen. Kyllä meidän kirjastoalan ihmisten pitäisi tietää sähköisestä kirjasta enemmän! Muutamaa laitetta olen joskus käsissäni pitänyt, eikä ne kännykkää tai iPadia omituisemmilta tuntuneet. Yhtään kirjaa tai mitään pitempää tekstiä en ole laitteilta lukenut.

Olen ollut kovin sähkökirjavastainen, sillä en tykkää lukea pitkää tekstiä tietokoneen ruudulta. Se väsyttää silmiä eikä lukuasentokaan ole hyvä. Mutta nyt opin, että lukulaitteiden sähköinen muste ei väsyttäisikään silmiä kuten tietokone. Ja ruudulle saa heijastuksensuojan, jolloin aurinkokaan ei haittaisi. Se kuulostaa hyvältä! Noin niinkuin matkakäyttöä ajatellen. Ja voisihan laitteelle ladata matkaa varten monen monta kirjaa! Laitteet ovat myös näppärän kokoisia ja fontin kokoa voi säätää oman maun mukaan. Helppokäyttöisyydestä voidaan olla montaa mieltä... jollekin Nokian Lumia on toiminnaltaan selkeistä selkein, joku toinen taas haluaa kännykäkseen mahdollisimman yksinkertaisen version. Opettelemalla pääsee varmasti haasteellisemmenkin ohjelmiston herraksi.. tai Metsänhengen tapauksessa rouvaksi.

Todellisuudessa en ulkomaille suuntautuvilla matkoillani ole hirmuisesti joutanut lukemaan. Ehkä kirjaston poistomyynnistä hankkimiani pokkareita yhden tai kaksi. Kirjat olen sitten surutta jättänyt jälkeeni toivoen niiden ilahduttavan myös muita matkustavaisia. Eli en ole kokenut kirjojen kuskaamista mitenkään vaivalloiseksi. Hieno, uutuuttaan kiiltelevä lukulaite sitä paitsi voisi kiinnostaa pitkäkyntisiäkin enemmän kuin vanhat pokkarini... joten aion edelleen lukea reissuillani perinteisiä paperisia kirjoja! Jos joku sattuisi kirjan luvatta lainaamaan, ei se aiheuttaisi suurtakaan harmistusta.

Sähköisen kirjan yleistyminen on hidasta. Vanha konsti on parempi kuin pussillinen uusia. Uusien kotkotusten oppiminen vie aikaa ja siihen pitää olla halua. Itselleni valkeni nyt tuota oppimateriaalia lueskellessani, että lataajalla olisi oltava käytössään tietokone, jossa on nopea nettiyhteys mielellään ihan laajakaista, että kirjan lataaminen yleensä onnistuu. Se on ehkä itsestäänselvyys, jota en vain ollut tullut ajatelleeksi. Tällaisia "hups, enpä tullut ajatelleeksi" -asioita on varmasti monta muutakin. Esim. se, että lataa tiedoston sellaisessa muodossa, että oma laite osaa sen sitten tulkita luettavaan muotoon.

Omassa kirjastossamme ei ole lukulaitteita lainattavissa, sähköisiä kirjoja meiltä kyllä voi lainata. Häpeä myöntää, etten ole kokeillut.... Kunhan laitteet vielä kehittyvät ja hinnatkin samalla halpenevat, olisi ehdottomasti meillekin lukulaitteita saatava kokoelmiin. Toivottavasti ajan kuluessa myös erilaisiin formaatteihin saadaan jotain tolkkua ja yhteneväisyyttä.

Serkullani on ulkomaalainen vaimo, joka onnellisena kertoi ostaneensa lukulaitteen, jossa on 300 kirjaa hänen omalla äidinkielellään. Silloin ensimmäisen kerran havahduin sähkökirjan kätevyyteen. Jos jostain syystä joutuisin oleskelemaan kuukausikaupalla tai jopa loppuelämäni (Luoja minua siltä varjelkoon!) vieraassa maassa ja pelkää vierasta kieltä ja puhetta ympärilläni, rakastaisin pientä lukulaitettani, joka voisi viedä minut takaisin omieni pariin sanojen voimalla.

Sähköinen kirja on varmasti tulevaisuutta. Lukion ensimmäisellä luokalla opiskelevalle lapselleni olisin mielihyvin hankkinut osan oppikirjoista sähköisenä, jos se olisi ollut mahdollista ja jos hinta olisi kilpailukykyinen. Netistä voi jo ladata satoja klassikkokirjoja maksutta ja kirjastoistakin voi lainata etenkin opiskelumateriaalia. Siinä vaiheessa, kun myös uutuudet ovat kohtuuhintaisia ja helposti ladattavissa, e-kirjan kukoistuskausi alkanee.

PS: Pitikin vielä mainitsemani, että opiskelumateriaalissamme oli linkki http://www.sahkokirja.fi/ -sivustolle. Näinkin teknisten laitteden kehitys lienee kohtalaisen nopeaa ja noita sivuja on päivitetty viimeiksi vuonna 2010. Eli ei ehkä enää ihan ajantasaista informaatiota...?

Peliriippuvainen?

Nyt skippaan ohi parin odottavan, rästiin jääneen kurssitehtävän ja kirjoittelen heti tämän viikon toimeksiannosta eli nettipelaamisesta. Tätä kun ei tarvitse haudutella ja pohdiskella, vaan heti irtoaa kommenttia... :)

Ensin on tosin todettava, että on tämä ihan mahdotonta! Siis ei blogiin kirjoittaminen eikä kurssin käyminen vaan tämä oma sivuraiteille suistuminen! Nimittäin aina kun bloggerin avaa, ensin pitää lukea kurssikavereiden (ja muiden mielenkiintoisten bloggaajien) uudet kirjalliset tuotokset, joten varsinaisen tehtävän kimppuun käyminen ei ala heti - vaan vasta viidestoista päivä!

Mutta asiasta toiseen ja pääasiaan eli pelaamiseen netissä. Heh, tämä on sellainen asia, että olisin kuvitellut aikaisemmin, ettei ole lainkaan minun juttuni. Nyt on kuitenkin tunnustettava, että koneella pelaaminen on yllättävän hauskaa! Mies pelasi ensin ja minä olen siinä vanavedessä päässyt kokeilemaan samaa ajanvietettä. Olen pelannut mm. pasianssia (myös Mahjong-versiota), miinaharavaa, tetristä, Älypäätä (kirjallisuustietovisa on oikein hyödyllinen!), ja Pelikoneen Bubble Shooteria. Varsinkin viimeiksi mainittu on ärsyttävän koukuttava ja sitä pelatessa ajantaju himmenee, kun aina vain on yritettävä lyödä aikaisempi ennätys. Sen pelaaminen on todellista aivot narikkaan -rentoutusta.

Jos ei naisihmisellä muuta tekemistä olisi, aika kyllä kuluisi rattoisasti nettipelejä pelaillen ja samalla voisi kuunnella vaikka musiikkia netistä tai äänikirjoja. Mutta koska aika on rajallinen luonnonvara, en onneksi ole voinut juurtua tietokoneen ääreen pelaamaan. Nykyisin en edes avaa pelejä, sillä vaikka kuvittelisin vain "pelaavani yhden pelin", huomaisin pian istuneeni koneen äärellä kaiken joutoajan ja ruoka olisi tekemättä, pyykit pesemättä, koti imuroimatta, ystävälle soittamatta, lempisarja katsomatta, uutuuskirja lukematta, lasten läksyt tarkastamatta, lenkillä käymättä, töihin lähtemättä...

Facebookin FarmVilleä en ole edes käynyt katsastamassa. En halua jäädä sen orjaksi. Muutenkin yritän pysytellä peleistä erossa, sillä itseni tuntien voisin hyvinkin joutua niiden taikavoiman lumoamaksi. Mihinkään peliin en ole kirjautunut tai luonut tunnuksia, vaan olen pelaillut anonyyminä. Jotenkin kirjautuminen tuntuisi tiukemmalta sitoutumiselta, jota siis yritän karttaa.

Onko näistä peleistä hyötyä tai iloa? Kyllä varmaan. Iloa ainakin, sillä pelatessa muut murheet unohtuvat ja aika rientää. Pelistä riippuen pelaaminen voi olla myös opettavaista. Esim. Älypään kirjallisuusvisassa oppii pakosti uusia asioita, sillä vaikka on alan ammattilainen, kaikkea ei voi, eikä onneksi tarvitsekaan, tietää. Ilo voi kyllä muuttua murheeksikin, jos peleille antaa pikkusormen asemasta koko käden. Siis vakaata harkintaa käyttäen ja vastuullista aikuisuutta muistaen peleistä voi ilomielin silloin tällöin ottaa kaiken huvin irti.

Creative commons - oikeuksia tekijälle

Hui kamala, mikä tehtävä! Varsinkin kun ensin seikkailin vain englanninkielisillä asiaa selventävillä sivuilla, jouduin ihan hukkaan ja paniikkiin. Olin luullut osaavani englantia edes vähän - ja huomasin että virallisempi puoli tuosta kielestä on ihan hakusessa. Painajaisuniin saakka tuli lause " You are prohipited from using this work in a stand alone manner". Ei selvinnyt lauseen suomenkielinen vastine omalla englannin taidolla, ei sanakirjan avulla ja google-kääntäjän kanssa mentiin vielä tiukemmin metsään.

Tänään ajattelin ottaa taas härkää sarvista ja hoitaa homman kotiin. Ja kappas... meillähän oli tehtävänannossa annettu hyvä linkki myös suomenkielisille Creative Commons Suomi -sivuille. Ehkä pitäisi lukea ohje loppuun, ennen kuin käy toimeen... ;) Sieltä löysin seikkaperäiset ohjeet ja onnistuin myös linkittämään blogiini oman lisenssin. Tuli ihan mieleen se muinoinen Brion mainos: "Lapsen ilo onnistua", sillä siltä minusta tuntui!

Vähän niinkuin niuhotin, mutta laitoin aika tiukat ehdot. Kuviani ja tekstiäni saa käyttää, kunhan kertoo kuka on alkuperäinen tekijä, mutta ei sittenkään kaupallisessa tarkoituksessa. Lähinnä olen mustasukkainen noista muutamista kuvista, jotka olen blogiini liittänyt. Näitä höpinöitäni nyt ei kukaan halua jakaa tai kopioida.

Huh. Sainpa taas yhden rästitehtävän pois päiväjärjestyksestä! Nyt niitä olisi enää kolme...

Käsittelyssä kuvankäsittely

Tämä on yksi niistä harvoista kurssimme aiheista, jota on jo tullut aiemminkin harrastettua. Erinäisiä ohjelmiakin olen kokeillut, mm. Picasaa, töissä Microsof officen ohjelmaa sekä joitakin muita, joita aktiivinen nuoriso on kotikoneellemme asentanut. Näkyy siellä olevan myös tuo Gimp, mutta en ole sen kotkotuksiin vielä perehtynyt.

Picassaan olen scannanut osan postikorttikokoelmastani. Syy siihen on se, että muut postcrossingin harrastajat voivat sieltä käydä katsomassa, millaisia kortteja minulla jo on, jolloin tuplakappaleiden mahdollisuus pienenee. Picasankin tila on maksuttomana rajallinen, joten minulla on jo melkein koko tila käytössä, vaikka kokoelmasta puuttuu vielä uudempia keräyskohteita. Pohdinnassa onkin liittyminen joko Google+ -palveluun, jolloin tallennustilaa saisi lisää tai sitten kokoelman osan siirtäminen esim. Flickriin.

Mestari en kuvankäsittelyssä ole, mutta saan poistettua punaiset silmät, suoristettua kuvaa, rajattua, leikattua, muutettua sävyä jne. Osasin myös kääntää kuvan peilikuvaksi, että sen sai kopioitua erikoispaperille, josta kuva sitten silitettiin paitaan tai kassiin. Mahdollisuudet ovat rajattomat!

Kuvankäsittelyohjelmiin tutustumisen jälkeen voisi todeta, että kenestä tahansa saadaa mestarikuvaaja, kunhan kuvaa tarpeeksi muokataan. Enkä enää usko yhteenkään valokuvaan! Niinhän se Ruotsin kuningaskin oli käynyt kyseenalaisilla retkillä ja todisteena oli ihan valokuva. joka myöhemmin todettiin väärennökseksi. Ja meillä täällä asiakas esitteli valokuvaa, jossa pilvisellä taivaalla oli selvästi enkeli! Vanhaa viisautta voisi nykyään käyttää muodossa "Yksi kuva valehtelee enemmän kuin sata sanaa."

LibraryThing

Jo viikolla neljä oli kurssimme tehtävänä tutustua LibraryThingiin. Se vaikutti niin laajalta kokonaisuudelta, että olen monta viikkoa uhrannut tutustumiseen... tai oikeastaan ajatukseen tutustumisesta.

Ihan ensin sain kyllä tehtävänannosta näppylöitä ja kutinaa. Ja tunteen, etten kuulu joukkoon. Sitä joukko-oppiahan päähän tahkottiiin jo 1970-luvulla alakoulussa ja silloin kuuluin joukkoon, nyt en. Kun ihan varmasti sisälläni ei asu pientä kirjastonhoitajaa. Nyt se on tunnustettu ja jään odottamaan potkuja.

Minun kirjastotäteyteni pohjautuu enemmän iloon asiakaspalvelusta kuin suuresta intohimosta luettelointiin. Tykkään toki kirjoista esineinä ja lukeminen on äärettömän rentouttavaa puuhaa ja mitä mainioin tapa viettää aikaa. Tätä ilosanomaa vien mielihyvin eteenpäin.

Sitten seuraa toinen paljastus. Minulla ei ole mitään kotikirjastoa. Toki kirjoja on, mutta en koe tarpeelliseksi omistaa kaikkea lukemaani. Siksi yleisen kirjaston perusidea on mielestäni iskemätön: voi lainata maksutta kaikenlaista lukemista ja kun ei sitä enää tarvitse, aineiston voi palauttaa ja siitä pääsee kätevästi eroon. Kierrätystä parhaimmillaan! Ei ongelmaa säilyttämisestä ja hyllytilan loppumisesta eikä varsinkaan muutossa kymmeniä raskaita kirjalaatikoita siirrettäväksi paikasta toiseen. Kolmas paljastus: Kirjastotätinä kärsin myös pahanlaatuisesta ammattitaudista, jonka nimi on hamstraus. Kotiin tulee lainatuksi niin paljon mielenkiintoisen oloisia opuksia, ettei parhaalla tahdollakaan aika riitä niihin tutustumiseen saatika perusteelliseen lukemiseen. Joko uskotte, etten tarvitse omaa kotikirjastoa?

Tehtävänannossa ei kyllä pyydetty perehdyttämistä henkilökohtaisiin mieltymyksiin, mutta pakkohan ne oli tässä tuoda julki, kun en voi mitenkään perustaa kotini kirjoista kokonaista kirjastoa sen enempää kotoa muuttaneen esikoisen huoneeseen kuin virtuaalisesti nettiinkään.

LibraryThing vaikuttaa kyllä oivalta palevelulta niille ihmisille, joille kirjat ja kirjallisuus on elämää ylläpitävä voima ja melkein tärkein asia maailmassa. Onhan vallan loistavaa voida luetteloida omistamansa opukset, asiasanoittaa ja arvostella niitä. Tai merkitä ylös, mitä tuli ostetuksi, muttei vielä ole ehtinyt lukemaan. Tai ryhmäytyä muiden samasta asiasta kiinnostuneiden kanssa. Lukuvinkkien jakaminen ja saaminen on yksinkertaista ja koukuttavan houkuttavaa. Itsekin melkein innostuin siitä, että voisin lukemani kirjat kirjata ja arvostella LibraryThingiin ja sieltä niitä olisi helppo kertailla. Mutta työkaveri heitti vettä niskaan. Maksuttomaan kirjastoon mahtuu 200 kirjaa. Äkkiäkös se määrä täyttyy ja sitten pitäisikin kaivaa kupeeltaan dollareita. No thanks!

Ohjelmasta löytyy kaupunkimme kolme antikvariaattia, kirjakaupoista toinen, kaupunginkirjaston molemmat toimipisteet sekä kampuskirjasto. Missään ei kuitenkaan tapahdu mitään. Vaikka takuulla siis tapahtuu, mutta ohjelman tarjoamia mahdollisuuksia ei ole otettu käyttöön. Jäinkin miettimään, että pitäisikö meidän kirjastolaisten aktivoitua ja tehdä itsemme näkyväksi myös tässä palvelussa. Ei varmaan lainkaan hullumpi ajatus, jos vain asiakkaamme löytäisivät meidät sieltä. Tarvittaisiin taas paljon mainostusta ja viidakkorumpua. Ja ennen kaikkea - työaikaa!

Itse voisin käyttää palvelua kirjaamalla sinne sellaisia kirjoja, joita mahdollisesti vinkkaisin myöhemmin. Paitsi etten vielä juuri vinkkaa... Loppuyhteenvetona totean, että eipä pöllömpi palvelu! Tätä varmaan vilkuilen jatkossakin vaikka lukusuositusten toivossa. Viimeisimmät lukemani kirjat olen myös kirjannut palveluun, vaikka ilmaisen tallennustilan rajallisuus etukäteen huolestuttaakin. Jos jollakulla heräsi kiinnostus lukemisistani, käyttäjänimeni palvelussa on Nittamelli . Tervetuloa! :)

Kaikki innolla digikuvaamaan!

Jeee! Viime viikon kurssitehtävä olikin pitkästä aikaa sellainen, etten sen kanssa harmaantunut, vaan suurella innolla tartuin toimeen. Digikuvaaminen on tuttua jo useamman vuoden ajalta. Rehellisyyden nimissä on tosin kerrottava, etten aikanaan olisi millään halunnut luopua vanhasta filmikamerastani, joka tuntui rakkaalta ystävältä. Mutta kun mies meille digikameran osti ja kuvaamisen helppous ja edullisuus minullekin valkeni, vanha ystäväni filmikamera sai siirtyä viettämään eläkepäiviään piirongin laatikossa omassa ylhäisessä yksinäisyydessään.

Digikameran etu on se, että kuvia voi huoletta räpsiä tilanteesta kuin tilanteesta ja valita säilytettäväksi vain parhaan otokset. Filmikameralla joutui teettämään ja maksamaan myös harha- tai muuten epäonnistuneet laukaukset. Digikameralla tuleekin kuvatuksi enemmän ja rohkeammin.

Ainoa harmi tässä uudessa tekniikassa on, ettei paperikuvia juurikaan tule enää teetettyä. Kaikki kuvat ovat tallessa tietokoneen kovalevyllä ja... kiitos miehelle... varmuuskopiot ulkoisella kiintolevyllä. Kuitenkin paperikuvien katselu tuttavien kanssa oli mukavaa - tietokonetta ei useinkaan vieraiden aikana tule avatuksi.

Valokuvakirjat ovat ratkaisu ja pelastus tähän ongelmaan. Useat eri kuvavalmistajat tarjoavat nykyään helppoja ja hienoja kuvakirjaohjelmia. Olen käyttänyt Ceveä ja Eiri-kuvaa, Ifolorinkin ohjelmaa olen käynyt kurkkimassa. Kuitenkin valokuvakirjat ovat melko arvokkaita, joten niitä ei tule helposti teetetyksi. (Vaikka maksoivathan paperikuvatkin...)

Tehtävänämme oli kuvata työtilaa tai työkavereita. Meillä alkaa keskiviikkona, Lainan päivänä, iso poistokirjamyynti. Aamulla valmistelimme tapahtumaa ja laitoimme kirjoja jo myyntipöydille ja lopuksi peitimme myytävät kirjat isoilla kankailla. Nappasin aamutoimistamme nopeasti muutaman kuvan, jotka tässä teille esittelen:

Ensimmäisessä kuvassa on työkaverini, joka ystävällisesti antoi luvan kuvansa julkaisemiseen. Toisessa kuvassa näkyy, kuinka tarkennus olisi tarkkaa... Yritin kuvata lehtirivistöä, mutta kamera tarkensi jo etualalla oleviin kirjoihin. Minulla on uudehko digijärkkäri, jonka kotkotuksia vasta opettelen. Ennen kuvasin pienellä pokkarilla, mutta nälkä kasvoi syödessä, tai tässä tapauksessa kuvatessa.

Minä sitten tykkään valokuvaamisesta! Kuvaisin mielelläni enemmänkin, mutta arjen kiireet yleensä vievät niin paljon aikaa, ettei tule kaivettua kameraa esiin. Mutta sisälläni asuu pieni paparazzi... varokaa vain!

Diigo ei koukuttanut

Tiistaina kokoontui taas innokas oppijajoukko lähiopetuspäivään Mikkelin kirjaston atk-luokkaan. Merja meitä kärsivällisesti ja kädestä pitäen johdatteli niin Diigon kuin LibraryThingin että muiden kevään opiskeltavien asioiden ihmeisiin. Onneksi! Sillä Diigo oli jo ennättänyt aiheuttaa minulle ennenaikaista harmaantumista.

Kirjautuminen tähän kirjanmerkkiohjelmaan onnistui ihan hyvin. Vaikeinta oli taas keksiä uusi käyttäjätunnus ja salasana. Diigoon voisi kirjautua myös esim. Facebookin, Googlen, Twitterin tai Yahoon tunnuksilla, mutta yhteistuumin tulimme siihen tulokseen, että epäluuloinen netin käyttäjä kirjautuu eri palveluihin aina eri tunnuksilla. Niinpä ei salaiset agentitkaan pääsisi jäljillemme... Ja paljastamaan hurjaa elämäämme! :D

Mutta siis tämä uusi ystävämme Diigo... Kirjautuminen onnistui ihan hyvin ja myös kirjanmerkkien lisääminen oli sujuvaa. Kätevää oli myös korostaa (ennen alleviivattiin, nyt voi tietokoneella ikään kuin vetää korostustussilla tekstin yli) haluamiaan tekstejä tai tehdä muistilappuja.

Sitten päästään osioon Mutta. Olen kai vanhanaikainen ja omituinen, enkä tosiaan käy jatkuvasti kymmenillä eri sivuilla sivistämässä itseäni. Päivittäin (tai harvemmin) käyn yhden käden sormilla laskettavat sivut tarkastamassa. En ole kokenut vaikeaksi tai hankalaksi kirjoittaa osoitetta osoiteriville, jos sitä ei kirjanmerkeistä löydy.

Kurssin jälkeen ajattelin nohevana kotona käyttää Diigoa ja mennä sen kautta tallentamilleni sivuille. Diigoon pääsin vaivatta ja sieltä yhdellä klikkauksella ensimmäiselle etapille. Kun halusin seuraavalle etapille, tulikin tenkkapoo. Päästäkseni takaisin Diigoon, piti osoiteriville kirjoittaa Diigon osoite! Samalla vaivalla olisin voinut kirjoittaa jo haluamani nettisivun suoran osoitteen. Tämä ongelma olisi varmaan poistunut, jos olisin saanut asennetuksi koneelle Diigon tehtäväpalkin. Mutta... tunsin itseni taas tosi tyhmäksi, kun en hoksannut, mistä sen olisi voinut tehdä.

Omasta reviiristä tarkkana myös takerruin miettimään, että ovatko nämä listat julkista riistaa? Meillähän oli kurssitehtävä seurata jonkun kurssikaverin kirjamerkkejä. Ei sillä, että olisin jotain valonarkoja sivuja merkkeihini tunkemassakaan, mutta yhtä lailla henkilökohtaisia valintoja luetut sivut ovat kuin luetut kirjat. En niistäkään halua julkista kirjanpitoa pitää. Nykynuoret jakavat koko elämänsä netissä, mutta en enää lukeudu heihin. Pakko myötää.

Lopputulema on, etten tarvitse moista palvelua. Tai... ettei minulla tällä hetkellä ole riittävästi aikaa eikä energiaa opetella ohjeman kommervenkkejä kantapään kautta. Varsinkaan kun en näe siitä olevan minulle mitään hyötyä. Jos olisin toivoton nettisurffailija internetin aallokossa, voisin olla toista mieltä. Ehkä sitten eläkkeellä....

Onnekasta vuotta 2012!



Vuosi vaihtui... vaan vaihtuiko kujeet? Eipä tainneet muuksi muuttua... Kävin nimittäin kuikuilemassa Moodlessa tulevia kurssitehtäviä ja voi kuinka alkoi opin taakka painaa hartioita! Itse asiassa ja totta puhuakseni, katselin vain viikon 3 tehtävää, joka on siis Diigo. Jäin ihmettelemään, mihin lie kaikki into ja innostus on kadonnut? Ei niitä ainakaan joulukoristeiden kanssa viety varastoon, sillä koristeet korjataan pois poikkeen vasta loppiaisena, siis tulevana perjantaina. Jos raaskitaan, sillä kuusi on edelleen kaunis kuin... kuin... joulukuusi!!

Ehkä pitkähkö joululoma on syynä innon hiipumiseen... Vai mikä lienee. Kai pitäisi päästä käsiksi sellaiseen kurssitehtävään, josta kokisi ihan konkreettisesti olevan itselle hyötyä. Monet aiheistamme ovat olleet sellaisia, ettei niitä juuri nyt omassa elossaan, olossaan ja työssään tarvitse. Hyvähän niiden olemassaolosta on olla tietoinen, mutta käy varmaan kuten joskus muinoin opiskellessa Wordia... Kun oppia oikeasti tarvitsee, tietää että asian on joskus osannut, muttei kuolemakseen saa palautettua opittua mieleen! Paitsi sitten yöllä, juuri ennen nukahtamista!

Nyt pitäisi päästä äkkiä lähiopetuspäivän innostavaa ilmapiiriä hengittämään sisuksiin. Sieltä se viimeiksikin löytyi se kadonnut opiskeluvire ja -kipinä.

Ai niin. Olemme sitten viimenäkemän vieneet kirjastomme uuteen aikakauteen, siis Facebookiin! Kyllä sitä kauan ja hartaasti suunniteltiinkin. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty ja kun Itä-Suomen yliopistolta saatiin Mari Muinonen meitä kädestä pitäen opastamaan asiassa, suunnitelma muuttui toteutukseksi. Jippii. Joten ei kaikki opetus ole valunut pitkin hanhen selkää katuojaan...

Nyt tämä tämän hetken realistinen pessimisti lupaa uudenvuodenlupauksena, ettei ruikuta turhista, vaan lähtee rinta rottingilla kohti kurssitehtävien tuulimyllyjä! Olen jo monet vuodet todennut, että positiivisella elämänasenteella pääsee pitkälle, joten optimismi aseena kohti tulevaa! Seuraan sopii liittyä! :)