Vaikuttavaa koulutusta

Olin taas Mikkelissä kouluttautumassa. Tällä kertaa tilaisuuden järjesti Pohjois-Savon ELY-keskus Mikkelin maakuntakirjastossa, aiheena oli Sosiaalinen media ja kirjastot. Kaltaiselleni 23 asiaa -kurssin opiskelijalle tämä koulutuspäivä osui ja upposi. Luennoitsijat (Kim Holmberg, Pälvi Lepoluoto ja Mari Muinonen) kertoivat juuri näistä opiskeltavista asioista lyhyesti, kansantajuisesti ja innostavasti. Oli suorastaan upeaa kuulla asiantuntijoiden kertovan niistä asioista, joita itse vähitellen yrittää ottaa haltuun vaihtelevalla menestyksellä.

Välineitähän sosiaalisessa mediassa on niin paljon, ettei kukaan voi, eikä kenenkään tarvitsekaan, hallita niitä kaikkia. On silti hyödyllistä edes tietää mistä puhutaan. Päivän aikana kävi selvästi ilmi, että sosiaalinen media on tullut jäädäkseen, meidän on se hyväksyttävä ja sen kanssa elettävä.

Olin vallan hyvilläni, että olin jo eilen tehnyt Facebook-kurssitehtävän... Luennoitsijoiden puheissa tuli ilmi joitakin samoja pohdiskeluja, joita jo itsekin olin miettinyt ja ylöskirjannut. Jos nyt vasta olisin niitä tänne laittanut, olisi tullut tunne, että toistan vain viisaampien ajatuksia. :)

Kiteytetysti voin nyt todeta, että ottakaamme some haltuun! Tietty varovaisuus ja kohteliaisuussäännöt pitää tietysti muistaa, muuten porskuttakaamme reippaasti eteenpäin!

Facesta temmattua

Oma Facebook-urani ei vielä ole kestänyt vuottakaan.... Olin kovasti koko naamakirjaa vastaan, mutta tarpeeksi monen tutun suostuttelujen jälkeen päätin kokeilla tätäkin tapaa kommunikoida. Kaikista ennakkoluuloista huolimatta huomasin pian hurahtaneeni Faceen. Käyn päivittäin lukemassa tuttujen kuulumisia ja lähes yhtä usein kirjoittelen itsekin tilapäivityksiä. Face on tuonut jokapäiväiseen elämääni takaisin ihmisiä, jotka ovat aikoinaan olleet tärkeitä minulle, mutta jotka ajan kuluessa ja välimatkojen kasvaessa ovat kadonneet kuin tuhka tuuleen. Se on ehdottomasti parasta Facessa, se että olen saanut heidät "takaisin". Myös aikuisiksi kasvaneiden kummilasten kuulumisia on mukavaa lukea.

Tietenkin tällaisessa sosiaalisessa mediassa on muistettava olla varovainen. Olen vetänyt oman yksityisyyteni melko tiukaksi, kuviani ja päivityksiäni näkevät vain kaverini. Jos joku tuntematon etsii minua nimellä, kuva tulee näkyviin, ei muuta. Eikä tilapäivityksissä kerrota liian henkilökohtaisia asioita. Jos jollekulle naamakirjakaverille haluaa syvällisempiä kertoa, käytän yksityisviestejä. Face on melkein korvannut sähköpostin käytön ja puhelinlaskut ovat pysyneet hyvin kurissa, kun Facen chattissa voi "rupatella".

Elän toki täyttä elämää myös Facebookin ulkopuolella. Eiväthän läheskään kaikki ystäväni vielä ole löytäneet Facebookin koukuttavaa maailmaa. Voin lähteä lomalle tai mökille, enkä kärsi vieroitusoireista. Elämäni ei ole sidottu internettiin, mutta kyllä siitä mukavasti maustetta arkeen saa. :)

Tämän viikon kurssitehtävässä vaikeinta oli keksiä se kirjasto, jonka Facebook-profiilia halusin kommentoida. Pähkäilin päässäni moninaisia vaihtoehtoja. Koska olen käynyt syntymässä Juvalla ja oppinut puhumaan ja kävelemään Rantasalmella, mietin JJR-kirjastoja, varsinkin kun esikoinen muutti syksyllä Rantasalmelle lukioon ja musiikkiteatteria tekemään. Kävin sivuja katselemassa ja ne olivat ihanan sympaattiset ja kotoisat. Olen kuitenkin suurimman osan lapsuudestani viettänyt Elimäellä, Kouvolan kupeessa ja päätinkin siis tutustua Kouvolan kirjastoon Facen kautta.

Kun Facen hakukenttään alkaa kirjoittaa "Kouvolan kirjasto", se tarjoaa valittavaksi kirpputoria ja kaupunkia. Kirjaston saa kyllä kaivetuksi esille suurella sinnikkyydellä. Kouvolalla on 158 tykkääjää ja 10 omaa tykkäystä. Noista omista tykkäyksistä suurin osa näyttää olevan Kouvolan alueen kulttuuria tms. Kaksi kirjailijaakin löytyy, Jari "Jallu" Nenonen sekä Sofi Oksanen. Jäin miettimään, millä peruseella nämä kirjailijat on valittu ja muut jätetty valitsematta...

Lähikirjastot ja kirjastoautot löytyvät luettelona, samoin aukioloajat ja puhelinnumerot. Hirveästi tietoa ei profiilissa ole, eikä tarvitsekaan olla. Profiilin kautta löytyy linkki Kymenlaakson kirjastojen sivulle, www.kyyti.fi. Niiltä sivuilta löytyy tietoa laidasta laitaan ja jäinkin pitkäksi aikaa sivuja lueskelemaan ja ihailemaan.

Facen tilapäivityksiä on tehty melko tiheään, ilmeisesti aina kun on ollut aihetta. Kouvolan pääkirjaston 40-vuotisjuhlia on vietetty alkukuusta, siitä löytyi monta päivitystä ja linkkiä. Tilapäivityksistä löysin myös mukavan blogin, Kirjavan kirjan kuja.

Kotisivuilta löytyy niin paljon tietoa, ettei ole mitään mieltä päivittää kaikkea moneen paikkaan. Face toimii nopeana tiedonvälityksen kanavana niille, jotka ovat faneja. Perinteisten kotisivujen kilpailijaksi siitä ei ole,eikä tarvitsekaan olla. Facen tilapäivitys ei tavoita läheskään kaikkia potentiaalisia asiakkaita, joten perinteisiä viestikanavia ei pidä unohtaa.

Kynnys ylitetty ja pikaviestimet kesytetty

Tänään oli lähiopetuspäivä Mikkelissä. Meitä oli siellä viisi innokasta oppilasta saamassa opastusta internetin ihmeelliseen maailmaan Matilaisen Merjalta. Hyvä yritys meinasi vallan tyssätä koneiden takkuiluun.

Minäkin tein itselleni uuden sähköpostiosoitteen, että pääsin kirjautumaan Meseen. Se onnistui hyvin, mutta siinä vaiheessa, kun yritimme kutsua toisiamme "kavereiksi", linjoille iski lorvikatarri ja homma eteni vallan verkkaisesti. Ruokatauon jälkeen pääsimme sitten chattailemaan, mutta jostain syystä ohjelma näytti milloin kenenkin olevan offline-tilassa, vaikka henkilöllä itsellään kone näytti online-tilaa.

Mesen toimimista odotellessa keskustelin facen chatissa hyppytuntia viettäneen esikoiseni kanssa. Se toimi huomattavasti sukkelammin kuin tuo varsinainen pikaviestin... Kokeilimme myös kurssichattia moodlessa ja se toimi mainiosti.

Loppupäätelmä tältä päivältä on se, etten usko mese-virran minua nielaisevan. Pikaviestimiä voin kyllä käyttää, jos se joskus tuntuu tarpeelliselta. Ja oleellistahan on, että siellä toisessa päässäkin on joku keskustelemassa...

Savonlinnan molemmat lähikirjastot on lopetettu. Olisipa vain niiden aikaan osattu hyödyntää chattia... Kommunikointi pääkirjastoon yksinäisesti hoidetusta pikkukirjastosta olisi ollut niin mahdottoman helppoa, nopeaa ja yksinkertaista! Ihan harmittaa tuo menetetty mahdollisuus!!

Korkean kynnyksen takana

Tällä viikolla minusta pitäisi sitten sukeutua näppärä pikaviestinten käyttäjä. Koko viikonlopun olen koettanut asiaa haudutella. Silti hirvittää, sillä teen kai taas päässäni kärpäsestä härkäsen, kun mietin liikaa...

Sosiaalisessa mediassa vastavuoroisuus on ensiarvoisen tärkeää. Blogia kirjoitetaan ja toivotaan runsain määrin innokkaita lukijoita, jotka kommentoivat nokkelasti ja vievät ajatusta eteenpäin. Face on vanha tuttavuus, mutta ei sielläkään viitsisi roikkua, ellei joku tuttu kirjoittaisi mielenkiintoisia tilapäivityksiä tai kommentoisi osuvasti omiani. Siksi tuntuu, että näissä pikaviestimissä tulen törmäämään vuoren korkuiseen hiljaisuuteen - kenen kanssa minä tuolla bittiavaruudessa oikein keskustelen?

Tarkoitus on kai, että me kurssilaiset keskenämme chattailemme... mutta millä ihmeen ajalla? Riittääkö puheenaiheita? (Tosin se lienee turha murhe, kai kaikki kirjastolaiset keksivät keskenään loputtomasti juttua, vertailtavaa ja ihmeteltävää tai ihan vain arkipäivän tapahtumia...)

Kerään vielä rohkeutta ennen tunnusten luomista. Lapsi ainakin sanoi, että facen chatti on ihan kökkö verrattuna meseen, joten on se kai reippaasti heittäydyttävä mese-virran vietäväksi... Tulette kuulemaan (lukemaan) kommentit kokemuksista, kunhan olen onnistunut kömpimään kynnyksen toiselle puolelle...

Piuhat päässä

Sattuipa tässä päivänä muutamana meillä töissä... Olin palvelutiskissä ja nuori nainen palautti dvd-levyjä. Hän jatkoi matkaansa katselmaan dvd-hyllyjä ja minä jäin piippaamaan hänen palautuksiaan sekä tarkastamaan palautusten kuntoa. Kuinka ollakaan, yhdestä kotelosta puuttui levy kokonaan. Kävelin tytön viereen ja kerroin havainnostani. Tyttö ei noteerannut minua millään lailla, jatkoi vain elokuvahyllyjen selaamista. Siinä sitä sitten tyhmänä tattina aloin muuttua kysymysmerkiksi. Yhtäkkiä hän varmaankin vaistosi kirjastontädin hämäännyksen ja säpsähtäen katsoi minua ja nappasi korvistaan pienet nappikuulokkeet.... Ja kuulo palasi!


Samana päivänä asiakkaana oli noin ikäiseni naisihminen ja hän oli ihan solmussa omien piuhojensa kanssa....

Tällaiseksi on maailmamme mennyt. Koko ajan pitää poppi soida pään sisällä. Eikö kukaan enää halua kuunnella luonnon ääniä tai vaikka hiljaisuutta. Eikö ainainen meteli väsytä? Olenkohan kummajainen? Reippaalle sauvakävelylenkille laitan joskus kuulokkeet korviin ja soittimeen nopeatempoista musiikkia ja voi kuinka matka joutuu!! Mutta jos päivän hälyääniraja on jo ylitetty, en ota lenkille soitinta kaveriksi. Hiljaisuus rauhoittaa.

Pam! Eli varsinainen aloitus

Vihdoinkin, vihdoinkin sain kauan (heh heh... pari päivää...) kaipaamani moodle-tunnukset ja pääsin aloittamaan kurssin "ihan oikeasti". Otin varaslähdön blogin tekemiseen jo reilu viikko sitten, kun sain apua omalta esikoiseltani, joka on näissä verkkoasioissa paljon nohevampi kuin äitinsä... ;)

Siis olen päälle nelikymppinen kirjastovirkailija. Nykyisessä työpaikassani olen viihtynyt jo 20 vuotta. Välillä olin pari kertaa äitiyslomalla, kun tyttäreni syntyivät, mutta muuten työputki on pitkä ja loppumaton... Jos aikanaan jään eläkkeelle viralliseen aikaan, työuraa on vielä jäljellä toiset kaksikymmentä vuotta. Siksi hakeuduin tälle kurssille, pysyäkseni mukana maailman menossa ja kehityksen kelkassa. (On myös mukavaa tietää, mistä omat lapset ystävineen puhuvat.)

Tätä blogia voi näköjään muokata loputtomiin. Saa nähdä pysyykö ulkoasu tällaisena, vai muuttuuko vielä muuksi. Vaihteluhan virkistää!

Paikoillanne, valmiinanne...

No niin, tänään tuli vihdoin (tai oli se tullut jo eilen, mutten enää iltapäivällä ehtinyt sähköpostiani lukemaan) tietoa kurssin alkamisesta. Huh, olinkin sitä jo odotellut. Kummallista konsanaan, kuinka olen kärsimätön pääsemään töihin tämän kurssin kanssa... nyt odottelen kieli pitkällä moodle-tunnuksia, että ihan oikeasti pääsen käsiksi harjoituksiin. Kuinkahan kauan tätä intoa riittää...?? Jos harjoitukset ovat kovin haastavia, eikä oppiminen edisty, voi olla että into loppuu lyhyeen.

Englannin kurssi alkoi aamupäivällä, joten olen jo päässyt opiskeluun käsiksi. Olikin mukavaa tavata entisiä tuttuja aikaisemmilta kursseilta ja pääsin samalla tutustumaan uusiin kurssilaisiin. Ensimmäinen oppitunti meni lähinnä tutustumiseen, uusia asioita aletaan kerrata ja opiskella viikon kuluttua. Siihen en valitettavasti pääse osallistumaan, sillä meillä töissä on samaan aikaan koko talon työpaikkakokous, jonka yhteydessä muistetaan kolmea työkaveria, jotka syksyn aikana täyttävät pyöreitä vuosia, 50 vuotta kukin.

Moodle-tunnuksia odotellen ja aurinkoisesta, lämpimästä syyspäivästä iloiten...