Diigo ei koukuttanut

Tiistaina kokoontui taas innokas oppijajoukko lähiopetuspäivään Mikkelin kirjaston atk-luokkaan. Merja meitä kärsivällisesti ja kädestä pitäen johdatteli niin Diigon kuin LibraryThingin että muiden kevään opiskeltavien asioiden ihmeisiin. Onneksi! Sillä Diigo oli jo ennättänyt aiheuttaa minulle ennenaikaista harmaantumista.

Kirjautuminen tähän kirjanmerkkiohjelmaan onnistui ihan hyvin. Vaikeinta oli taas keksiä uusi käyttäjätunnus ja salasana. Diigoon voisi kirjautua myös esim. Facebookin, Googlen, Twitterin tai Yahoon tunnuksilla, mutta yhteistuumin tulimme siihen tulokseen, että epäluuloinen netin käyttäjä kirjautuu eri palveluihin aina eri tunnuksilla. Niinpä ei salaiset agentitkaan pääsisi jäljillemme... Ja paljastamaan hurjaa elämäämme! :D

Mutta siis tämä uusi ystävämme Diigo... Kirjautuminen onnistui ihan hyvin ja myös kirjanmerkkien lisääminen oli sujuvaa. Kätevää oli myös korostaa (ennen alleviivattiin, nyt voi tietokoneella ikään kuin vetää korostustussilla tekstin yli) haluamiaan tekstejä tai tehdä muistilappuja.

Sitten päästään osioon Mutta. Olen kai vanhanaikainen ja omituinen, enkä tosiaan käy jatkuvasti kymmenillä eri sivuilla sivistämässä itseäni. Päivittäin (tai harvemmin) käyn yhden käden sormilla laskettavat sivut tarkastamassa. En ole kokenut vaikeaksi tai hankalaksi kirjoittaa osoitetta osoiteriville, jos sitä ei kirjanmerkeistä löydy.

Kurssin jälkeen ajattelin nohevana kotona käyttää Diigoa ja mennä sen kautta tallentamilleni sivuille. Diigoon pääsin vaivatta ja sieltä yhdellä klikkauksella ensimmäiselle etapille. Kun halusin seuraavalle etapille, tulikin tenkkapoo. Päästäkseni takaisin Diigoon, piti osoiteriville kirjoittaa Diigon osoite! Samalla vaivalla olisin voinut kirjoittaa jo haluamani nettisivun suoran osoitteen. Tämä ongelma olisi varmaan poistunut, jos olisin saanut asennetuksi koneelle Diigon tehtäväpalkin. Mutta... tunsin itseni taas tosi tyhmäksi, kun en hoksannut, mistä sen olisi voinut tehdä.

Omasta reviiristä tarkkana myös takerruin miettimään, että ovatko nämä listat julkista riistaa? Meillähän oli kurssitehtävä seurata jonkun kurssikaverin kirjamerkkejä. Ei sillä, että olisin jotain valonarkoja sivuja merkkeihini tunkemassakaan, mutta yhtä lailla henkilökohtaisia valintoja luetut sivut ovat kuin luetut kirjat. En niistäkään halua julkista kirjanpitoa pitää. Nykynuoret jakavat koko elämänsä netissä, mutta en enää lukeudu heihin. Pakko myötää.

Lopputulema on, etten tarvitse moista palvelua. Tai... ettei minulla tällä hetkellä ole riittävästi aikaa eikä energiaa opetella ohjeman kommervenkkejä kantapään kautta. Varsinkaan kun en näe siitä olevan minulle mitään hyötyä. Jos olisin toivoton nettisurffailija internetin aallokossa, voisin olla toista mieltä. Ehkä sitten eläkkeellä....

Vinkkausvinkkejä

Herätyskello moikui aamulla 4.30, tai olisi moikunut, ellen olisi ollut jo hereillä. Koko yön olin kelloa vahtinut, etten vaan vahingossa nukkuisi pommiin. Tosin armas aviomieheni heräsi samaan aikaan, joten olisihan hän huolehtinut herätyksestä, jos olisin ollut liian syvällä unen poluilla. Kotiovi sulkeutui selän takana 5.25, miehen kyydissä pääsin rautatiesillan päähän ja siitä kävelin työkaverin kanssa linja-autoasemalle. Meitä nousi bussin kyytiin neljän hengen iskuryhmä muiden matkustajien kanssa. Auto täyttyi ennen Mikkeliä ääriään myöten, enpä ole aikoihn matkustanut yhtä täydessä julkisessa liikennevälineessä.

Mikkelissä olimme puoli kahdeksan jälkeen ja matka jatkui taksilla Kalevankankaan koululle. Siellä päivä alkoi aamukahvilla ja jatkui mielenkiintoisilla luennoilla auditoriossa. Aiheena oli "Ulos kansista" kirjavinkkausta virkailijoille. En tosiaankaan jaa tässä vinkkausvinkkejä kuten otsikko lupaa, vaan sain itse tänään monta kullanarvoista vinkkiä, jos joskus olisi aikaa valmistaa kirjavinkkaus, jota olen jo pitempään haaveillut...

Luennoitsijat olivat Reetta Saine Pirkkalasta, Matti Karjalainen Tampereelta ja Sylvia Stavén meidän omasta kirjastostamme, siis Savonlinnasta. Kaikki olivat innostavia, hyviä puhujia ja oman alansa asiantuntijoita, joita oli ilo kuunnella. Voi kunpa aika ei olisi niin kortilla, niin aloittaisin heti vinkkausvalmistelun... Luennoitsijat loivat niin innostuneen ilmapiirin. Reetta sanoi, että perusvinkkaus on perustyötä, johon olisi järjestettävä resurssit. No, käytännössähän se ei niin helposti käy, kun henkilökunta on minimissä.

Kävimme syömässä ihanassa ruokalassa, jonka nimi oli herttainen, Napostella. Ruoka oli todella hyvää, vaihtoehtoja oli useita, hinta oli edullinen ja henkilökunta erityisen ystävällistä. Jälkiruoka kuului hintaan, ja sai valita ottaako kahvin, mustikkajogurttia, hedelmäkiisseliä vai mustaherukkamannaa. Valitsin jälkimmäisen ja NAM!!

Päivä oli hirmuisen pitkä, mutta antoisa. Harmillista vain, että sain eilen vuoden nuhan ja niistin niistämästä päästyäni koko päivän. :( Enpä olisi nuhaa kaivannut, sillä lauantaina on kirjastossa Satulinnan saleissa -lastenjuhla, joka on totaalinen rutistus. Maanataina saan eskareita kanssani kirjaleikkiin, keskiviikkona on pienempien päiväkotilaisten vierailu ja torstaina taas kirjaleikkiä eskareiden kanssa. Nyt jännitän, iskeekö flunssa toden teolla ja lähteekö ääni...

23 asiaa -kurssin viikkotehtävä on työn alla, mutta huonosti. Olen sitä vähän silmitellyt, mutta aikataulut pettävät. Onneksi ensi viikon opeteltava asia on ajanhallinta, jospa sitä sitten alkaisi ehtiä enemmän.. :D

Vaikuttavaa koulutusta

Olin taas Mikkelissä kouluttautumassa. Tällä kertaa tilaisuuden järjesti Pohjois-Savon ELY-keskus Mikkelin maakuntakirjastossa, aiheena oli Sosiaalinen media ja kirjastot. Kaltaiselleni 23 asiaa -kurssin opiskelijalle tämä koulutuspäivä osui ja upposi. Luennoitsijat (Kim Holmberg, Pälvi Lepoluoto ja Mari Muinonen) kertoivat juuri näistä opiskeltavista asioista lyhyesti, kansantajuisesti ja innostavasti. Oli suorastaan upeaa kuulla asiantuntijoiden kertovan niistä asioista, joita itse vähitellen yrittää ottaa haltuun vaihtelevalla menestyksellä.

Välineitähän sosiaalisessa mediassa on niin paljon, ettei kukaan voi, eikä kenenkään tarvitsekaan, hallita niitä kaikkia. On silti hyödyllistä edes tietää mistä puhutaan. Päivän aikana kävi selvästi ilmi, että sosiaalinen media on tullut jäädäkseen, meidän on se hyväksyttävä ja sen kanssa elettävä.

Olin vallan hyvilläni, että olin jo eilen tehnyt Facebook-kurssitehtävän... Luennoitsijoiden puheissa tuli ilmi joitakin samoja pohdiskeluja, joita jo itsekin olin miettinyt ja ylöskirjannut. Jos nyt vasta olisin niitä tänne laittanut, olisi tullut tunne, että toistan vain viisaampien ajatuksia. :)

Kiteytetysti voin nyt todeta, että ottakaamme some haltuun! Tietty varovaisuus ja kohteliaisuussäännöt pitää tietysti muistaa, muuten porskuttakaamme reippaasti eteenpäin!

Facesta temmattua

Oma Facebook-urani ei vielä ole kestänyt vuottakaan.... Olin kovasti koko naamakirjaa vastaan, mutta tarpeeksi monen tutun suostuttelujen jälkeen päätin kokeilla tätäkin tapaa kommunikoida. Kaikista ennakkoluuloista huolimatta huomasin pian hurahtaneeni Faceen. Käyn päivittäin lukemassa tuttujen kuulumisia ja lähes yhtä usein kirjoittelen itsekin tilapäivityksiä. Face on tuonut jokapäiväiseen elämääni takaisin ihmisiä, jotka ovat aikoinaan olleet tärkeitä minulle, mutta jotka ajan kuluessa ja välimatkojen kasvaessa ovat kadonneet kuin tuhka tuuleen. Se on ehdottomasti parasta Facessa, se että olen saanut heidät "takaisin". Myös aikuisiksi kasvaneiden kummilasten kuulumisia on mukavaa lukea.

Tietenkin tällaisessa sosiaalisessa mediassa on muistettava olla varovainen. Olen vetänyt oman yksityisyyteni melko tiukaksi, kuviani ja päivityksiäni näkevät vain kaverini. Jos joku tuntematon etsii minua nimellä, kuva tulee näkyviin, ei muuta. Eikä tilapäivityksissä kerrota liian henkilökohtaisia asioita. Jos jollekulle naamakirjakaverille haluaa syvällisempiä kertoa, käytän yksityisviestejä. Face on melkein korvannut sähköpostin käytön ja puhelinlaskut ovat pysyneet hyvin kurissa, kun Facen chattissa voi "rupatella".

Elän toki täyttä elämää myös Facebookin ulkopuolella. Eiväthän läheskään kaikki ystäväni vielä ole löytäneet Facebookin koukuttavaa maailmaa. Voin lähteä lomalle tai mökille, enkä kärsi vieroitusoireista. Elämäni ei ole sidottu internettiin, mutta kyllä siitä mukavasti maustetta arkeen saa. :)

Tämän viikon kurssitehtävässä vaikeinta oli keksiä se kirjasto, jonka Facebook-profiilia halusin kommentoida. Pähkäilin päässäni moninaisia vaihtoehtoja. Koska olen käynyt syntymässä Juvalla ja oppinut puhumaan ja kävelemään Rantasalmella, mietin JJR-kirjastoja, varsinkin kun esikoinen muutti syksyllä Rantasalmelle lukioon ja musiikkiteatteria tekemään. Kävin sivuja katselemassa ja ne olivat ihanan sympaattiset ja kotoisat. Olen kuitenkin suurimman osan lapsuudestani viettänyt Elimäellä, Kouvolan kupeessa ja päätinkin siis tutustua Kouvolan kirjastoon Facen kautta.

Kun Facen hakukenttään alkaa kirjoittaa "Kouvolan kirjasto", se tarjoaa valittavaksi kirpputoria ja kaupunkia. Kirjaston saa kyllä kaivetuksi esille suurella sinnikkyydellä. Kouvolalla on 158 tykkääjää ja 10 omaa tykkäystä. Noista omista tykkäyksistä suurin osa näyttää olevan Kouvolan alueen kulttuuria tms. Kaksi kirjailijaakin löytyy, Jari "Jallu" Nenonen sekä Sofi Oksanen. Jäin miettimään, millä peruseella nämä kirjailijat on valittu ja muut jätetty valitsematta...

Lähikirjastot ja kirjastoautot löytyvät luettelona, samoin aukioloajat ja puhelinnumerot. Hirveästi tietoa ei profiilissa ole, eikä tarvitsekaan olla. Profiilin kautta löytyy linkki Kymenlaakson kirjastojen sivulle, www.kyyti.fi. Niiltä sivuilta löytyy tietoa laidasta laitaan ja jäinkin pitkäksi aikaa sivuja lueskelemaan ja ihailemaan.

Facen tilapäivityksiä on tehty melko tiheään, ilmeisesti aina kun on ollut aihetta. Kouvolan pääkirjaston 40-vuotisjuhlia on vietetty alkukuusta, siitä löytyi monta päivitystä ja linkkiä. Tilapäivityksistä löysin myös mukavan blogin, Kirjavan kirjan kuja.

Kotisivuilta löytyy niin paljon tietoa, ettei ole mitään mieltä päivittää kaikkea moneen paikkaan. Face toimii nopeana tiedonvälityksen kanavana niille, jotka ovat faneja. Perinteisten kotisivujen kilpailijaksi siitä ei ole,eikä tarvitsekaan olla. Facen tilapäivitys ei tavoita läheskään kaikkia potentiaalisia asiakkaita, joten perinteisiä viestikanavia ei pidä unohtaa.

Kynnys ylitetty ja pikaviestimet kesytetty

Tänään oli lähiopetuspäivä Mikkelissä. Meitä oli siellä viisi innokasta oppilasta saamassa opastusta internetin ihmeelliseen maailmaan Matilaisen Merjalta. Hyvä yritys meinasi vallan tyssätä koneiden takkuiluun.

Minäkin tein itselleni uuden sähköpostiosoitteen, että pääsin kirjautumaan Meseen. Se onnistui hyvin, mutta siinä vaiheessa, kun yritimme kutsua toisiamme "kavereiksi", linjoille iski lorvikatarri ja homma eteni vallan verkkaisesti. Ruokatauon jälkeen pääsimme sitten chattailemaan, mutta jostain syystä ohjelma näytti milloin kenenkin olevan offline-tilassa, vaikka henkilöllä itsellään kone näytti online-tilaa.

Mesen toimimista odotellessa keskustelin facen chatissa hyppytuntia viettäneen esikoiseni kanssa. Se toimi huomattavasti sukkelammin kuin tuo varsinainen pikaviestin... Kokeilimme myös kurssichattia moodlessa ja se toimi mainiosti.

Loppupäätelmä tältä päivältä on se, etten usko mese-virran minua nielaisevan. Pikaviestimiä voin kyllä käyttää, jos se joskus tuntuu tarpeelliselta. Ja oleellistahan on, että siellä toisessa päässäkin on joku keskustelemassa...

Savonlinnan molemmat lähikirjastot on lopetettu. Olisipa vain niiden aikaan osattu hyödyntää chattia... Kommunikointi pääkirjastoon yksinäisesti hoidetusta pikkukirjastosta olisi ollut niin mahdottoman helppoa, nopeaa ja yksinkertaista! Ihan harmittaa tuo menetetty mahdollisuus!!

Pam! Eli varsinainen aloitus

Vihdoinkin, vihdoinkin sain kauan (heh heh... pari päivää...) kaipaamani moodle-tunnukset ja pääsin aloittamaan kurssin "ihan oikeasti". Otin varaslähdön blogin tekemiseen jo reilu viikko sitten, kun sain apua omalta esikoiseltani, joka on näissä verkkoasioissa paljon nohevampi kuin äitinsä... ;)

Siis olen päälle nelikymppinen kirjastovirkailija. Nykyisessä työpaikassani olen viihtynyt jo 20 vuotta. Välillä olin pari kertaa äitiyslomalla, kun tyttäreni syntyivät, mutta muuten työputki on pitkä ja loppumaton... Jos aikanaan jään eläkkeelle viralliseen aikaan, työuraa on vielä jäljellä toiset kaksikymmentä vuotta. Siksi hakeuduin tälle kurssille, pysyäkseni mukana maailman menossa ja kehityksen kelkassa. (On myös mukavaa tietää, mistä omat lapset ystävineen puhuvat.)

Tätä blogia voi näköjään muokata loputtomiin. Saa nähdä pysyykö ulkoasu tällaisena, vai muuttuuko vielä muuksi. Vaihteluhan virkistää!

Paikoillanne, valmiinanne...

No niin, tänään tuli vihdoin (tai oli se tullut jo eilen, mutten enää iltapäivällä ehtinyt sähköpostiani lukemaan) tietoa kurssin alkamisesta. Huh, olinkin sitä jo odotellut. Kummallista konsanaan, kuinka olen kärsimätön pääsemään töihin tämän kurssin kanssa... nyt odottelen kieli pitkällä moodle-tunnuksia, että ihan oikeasti pääsen käsiksi harjoituksiin. Kuinkahan kauan tätä intoa riittää...?? Jos harjoitukset ovat kovin haastavia, eikä oppiminen edisty, voi olla että into loppuu lyhyeen.

Englannin kurssi alkoi aamupäivällä, joten olen jo päässyt opiskeluun käsiksi. Olikin mukavaa tavata entisiä tuttuja aikaisemmilta kursseilta ja pääsin samalla tutustumaan uusiin kurssilaisiin. Ensimmäinen oppitunti meni lähinnä tutustumiseen, uusia asioita aletaan kerrata ja opiskella viikon kuluttua. Siihen en valitettavasti pääse osallistumaan, sillä meillä töissä on samaan aikaan koko talon työpaikkakokous, jonka yhteydessä muistetaan kolmea työkaveria, jotka syksyn aikana täyttävät pyöreitä vuosia, 50 vuotta kukin.

Moodle-tunnuksia odotellen ja aurinkoisesta, lämpimästä syyspäivästä iloiten...

Hyppy tuntemattomaan

Enpä olisi uskonut joskus kirjottavani blogia... niin sitä voi ihminen itsensä yllättää!
Viime keväänä työpaikkakokouksessa tuli esille, että syksyllä alkaa koulutus, jonka nimi on 23 asiaa. Kovasti oli ilmassa toivetta, että jonkun pitäisi kurssille osallistua. Mutta kuka se on se joku, jota aina peräänkuulutetaan?? Sitä minäkin aikani ihmettelin, kunnes löysin itseni lueskelemasta netistä tietoja kurssista. Yhtäkkiä vain huomasin ilmoittautuneeni mukaan...
Onneksi on reipas 16-vuotias opas, jolta voi aina kysyä ja pyytää apua. Hän on kokenut bloggaaja ja auttoi blogin luomisessa. Tyttö on rakas esikoiseni, joka asustelee viikot opiskelupaikkakunnalla. Ja nyt piti ottaa varaslähtö tähän bloggailuun, kun lapsi ei ole ensi viikolla auttamassa.
Ilman kurssia en taatusti olisi luonut omaa blogia. Mutta sen verran jo tunnen itseäni, että voi olla, etten kohta malta olla postaamatta vähän väliä uutta tekstiä... Samalla tavalla hurahdin aikanaan postcrossingiin ja muihin harrastuksiini. Muutenkin teen elämässä asioita kausittain. Välillä luen kirjoja läjäpäin ja välillä en ennätä lukemaan ollenkaan. Viime talvena virkkasin amigurumeja viikkokaupalla, eikä aikaa jäänyt muulle, kuin häthätää pakollisille kotitöille. Viime aikoina en ole ennättänyt virkkaamaan, kun aika on mennyt säilöessä kesää purkkeihin, pulloihin ja purnukoihin.
Syksyn tullen jatkuu taas englannin kurssikin. Lisäksi aloitan venäjän alkeiden opiskelun sekä hydrobicin. Näin pääsee syyskausi energisesti vauhtiin.
Nyt vain odottelen, että tämäkin 23 asiaa -kurssi alkaisi ihan virallisesti...

Kuulaita, kirkkaita syyspäiviä!