Kuten netin maailma muutenkin, myös kuvien maailma netissä on ääretön. En millään meinannut osata valita kuvaa, jonka sieltä poimisin. Lopulta päädyin metsänhenkenä valitsemaan rauhoittavan metsäkuvan. Nauttikaa!
Kuva on Morguefile-ilmaiskuvapankista ja tuo mieleeni Samarian rotkon patikointireitin Kreetan saarella. Kuvaa saa jakaa, siirtää, levittää, muokatakin. Ainoa kielto aiheutti päänvaivaa. En ymmärtänyt lausetta "You are prohipited from using this work in a stand alone manner". Onneksi tämä oli aiheuttanut ennenaikaista harmaantumista jollekin muullekin. Kun googletin ongelmallisen sanayhdistelmän "stand alone manner", löysin siihen selventävän vastauksen .
Mietin Flickrin mahdollisuuksia kirjaston kannalta. Jos jo päivitämme kotisivuja ja jaamme kuvia myös Facebookissa, en näe syytä ladata kuvia enää Flickriin. Toisaalta kaikki positiivinen julkisuus kirjastotoiminnalle on hyvästä. Eli ehkä kuitenkin pitäisi käyttää Flickrin kuvakirjastoa paikkana, johon tallettaisi kirjaston kuvat... Mutta jos kuvissa näkyy tunnistettavasti asiakkaita, julkinen jakaminen mutkistuu taas.
Teen siis niin tai näin, aina menee väärinpäin. Nyt olen kuitenkin tehnyt kaikki kurssitehtävät ja edessä siintää... Niin mikä? Ruusuinen tulevaisuus? Kaunista ja piikikästä. Se jää nähtäväksi...

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti