Jee, tuuletus ja aallot, hurraa-huudot ja taputukset, 23 asiaa Itä-Suomen kirjastoissa kurssin tehtävät on nyt kunnialla suoritettu! Kuin raskaan kivirepun olisin harteiltani riisunut! No - ei vainenkaan, ei tuo kurssin käyminen niin rankkaa ollut. Mutta se, ettei tehtäviä ehtinyt tehdä ajoissa, aiheutti välillä paineita. Kukaan muu ei niskaan hengittänyt, mutta tekemättömät työt painoivat mieltäni eli itse loin omat paineeni.
Monta asiaa tuli opituksi. Osa opitusta tulee kuulumaan jatkossa arkipäivääni, mutta osa kyllä hautautuu aiemmin opittujen asioiden hautausmaalle. Asioita, joita ei jatkuvasti käytä, ei hetken kuluttua enää muista. Tai muistaa, muttei osaa käyttää. Kuitenkin niistäkin asioista on hyvä edes olla vähän hajulla, eihän sitä koskaan tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.
Tulevaisuus on nyt avoin. Mihin vie virtuaalitieni? Jatkuuko blogi ja jos jatkuu, niin missä muodossa? Tältäkö koulunsa päättävistä tuntuu? Helpottuneelta ja haikealta, iloiselta ja hämmentyneeltä. Onneksi ei tässä tarvitse ihmisistä luopua, kun ryhmämme ei koskaan päässyt kiinteäksi muovautumaan jokaisen pakertaessa oman pöytänsä ääressä kaukana toisistamme. Nekin, jotka tutuksi tulivat, säilyvät saman bittitaivaan alla. Silti on jotenkin eksynyt olo. Mutta kartta käteen ja kohti uusia haasteita! Kiitos kanssaopiskelijoille sekä vertaisohjaajillemme! Oli kiva matkata kanssanne, toivottavasti vielä jossakin tapaamme! Aurinkoista kevättä ja lämmintä kesää kaikille!
perjantai 13. huhtikuuta 2012
Kuvat ja salat julki - vihoviimeinen kurssitehtävä
Jostain syystä tämä kuvien jakaminen jäi pitkäksi aikaa hauduteltavaksi asiaksi. Eilen kuitenkin jo päätin, että tänään hautominen loppuu ja pähkäilyn tulos kuoriutuu näkyville.
Kuten netin maailma muutenkin, myös kuvien maailma netissä on ääretön. En millään meinannut osata valita kuvaa, jonka sieltä poimisin. Lopulta päädyin metsänhenkenä valitsemaan rauhoittavan metsäkuvan. Nauttikaa!
Kuten netin maailma muutenkin, myös kuvien maailma netissä on ääretön. En millään meinannut osata valita kuvaa, jonka sieltä poimisin. Lopulta päädyin metsänhenkenä valitsemaan rauhoittavan metsäkuvan. Nauttikaa!
Kuva on Morguefile-ilmaiskuvapankista ja tuo mieleeni Samarian rotkon patikointireitin Kreetan saarella. Kuvaa saa jakaa, siirtää, levittää, muokatakin. Ainoa kielto aiheutti päänvaivaa. En ymmärtänyt lausetta "You are prohipited from using this work in a stand alone manner". Onneksi tämä oli aiheuttanut ennenaikaista harmaantumista jollekin muullekin. Kun googletin ongelmallisen sanayhdistelmän "stand alone manner", löysin siihen selventävän vastauksen .
Mietin Flickrin mahdollisuuksia kirjaston kannalta. Jos jo päivitämme kotisivuja ja jaamme kuvia myös Facebookissa, en näe syytä ladata kuvia enää Flickriin. Toisaalta kaikki positiivinen julkisuus kirjastotoiminnalle on hyvästä. Eli ehkä kuitenkin pitäisi käyttää Flickrin kuvakirjastoa paikkana, johon tallettaisi kirjaston kuvat... Mutta jos kuvissa näkyy tunnistettavasti asiakkaita, julkinen jakaminen mutkistuu taas.
Teen siis niin tai näin, aina menee väärinpäin. Nyt olen kuitenkin tehnyt kaikki kurssitehtävät ja edessä siintää... Niin mikä? Ruusuinen tulevaisuus? Kaunista ja piikikästä. Se jää nähtäväksi...
torstai 12. huhtikuuta 2012
Ääntä ja hälinää sekä virtuaali- että reaalimaailmassa
No niin. Kurssimme viimeisimpiä aiheita oli Musiikkia ja muuta ääntä eli podcastit ja vodcastit. Työhön tarttuminen tällä teemalla oli sangen vastenmielistä, mutta kun vihdoin tuli toimeen tartuttua, tuli tehtäväkin lopulta kunnialla suoritettua. Syy vastenmielisyyteen on nykyajan kokoaikainen hälinä ja levottomuus, ja sulkisin mieluusti korvani kaikelta ylimääräiseltä äänisaasteelta. Jos olen kotona yksinäni, yksikään toosa tai töllötin ei pauhaa eikä korvanappikuulokkeistakaan solju musiikkia suoraan tajuntaan. Nautin hiljaisuudesta, se rauhoittaa.
Podcastit kuitenkin osoittautuivat sangen mielenkiintoisiksi. Netistä löytää näköjään mitä vain, kunhan vain osaa etsiä. Tehtävänannossa tutkittaviksi annetuista linkeistä kaksi ei toiminut (podcasthakemisto ja podOpas). Liekö vika käyttäjässä, tietokoneessa, tietoliikenneyhteyksissä, vanhentuneissa linkeissä tai muuttuneissa osoitteissa?
Yle Areenasta löytyy vaikka mitä mielenkiintoista. Mutta vain yhden kerran olen etsinyt sieltä tiettyä ohjelmaa, mutta sitä ei valitettavasti oltu taltioitu Areenaankaan. Kuopuksen luokka oli helmikuussa laulamassa jossakin ajankohtaisohjelmassa norpan suojelun puolesta. En ehtinyt töistä kotiin ohjelmaa katsomaan ja lapsien laulua kuulemaan, enkä sitten jälkikäteenkään voinut esitystä nähdä. Areena on kuitenkin oiva kanava monelle tärkeälle asialle!
Ilta-Sanomien Blogilistaa en tainnut osata tulkita oikein, sillä en löytänyt sieltä podcasteja, pelkkiä blogeja vain.
Podcast Directory on englanninkielinen sivusto. Sen tutkimisen jätin tällä kertaa hyvin vähälle, kun näissä äidinkielellä toimitetuissakin sivustoissa sain aikaa kulumaan enemmän kuin laki sallii.
Stara.fi-sivustolle kirjoitin hakusanaksi "Rajaton", ajatellen kokeilevani, mitä mielenkiintoista mahtaisi löytyä loistavasta Lauluyhtye Rajattomasta. Hakutulokset olivat melko huvittavia; Koiran rajaton riemu tuo kyyneleet silmiin, "Katie Price ottaa rajatonta rusketusta" jne. Eli siltä sivustolta ei etsimääni Rajatonta löytynyt. Parempi onni oli Groovesharkissa, jossa lauluyhtyettä pääsi kuuntelemaan ilman kummempia kommervenkkejä. Samassa palvelussa kokeilin hakea vielä kappaletta "Mä annan sut pois" sekä laulaja Alexander Rybakia. Molemmat löytyivät ja pääsin taas valitsemaan haluaami esitysversiota. Mainio palvelu siis, jos täytyy kuunnella joku laulu tai löytää esittäjä. Parasta oli, ettei tarvinnut rekisteröityä eikä ladata mitään koneelle.
Kotona nuoriso käyttää Spotifyä päivittäin. Sinne pitää kirjautua ja ohjelma pitää ladata koneelle, joten jätän tarkemman tutustumisen myöhempään ajankohtaan. Ilmeisesti ohjelman käyttäjän pitää myös olla täysi-ikäinen, sillä muistelen, että mieheni toimi välikätenä, että esikoisen koneelle saatiin Spotify asennetuksi.
Tämänkin tehtävän myötä tulin lopputulokseen, että maailma on täynnä ajanvietettä ja viihdettä sekä viisauksia katseltavaksi ja kuunneltavaksi. Mistä vain saisi lisää aikaa? Ostaisin mielelläni jokaiseen päivään pari lisätuntia...
Podcastit kuitenkin osoittautuivat sangen mielenkiintoisiksi. Netistä löytää näköjään mitä vain, kunhan vain osaa etsiä. Tehtävänannossa tutkittaviksi annetuista linkeistä kaksi ei toiminut (podcasthakemisto ja podOpas). Liekö vika käyttäjässä, tietokoneessa, tietoliikenneyhteyksissä, vanhentuneissa linkeissä tai muuttuneissa osoitteissa?
Yle Areenasta löytyy vaikka mitä mielenkiintoista. Mutta vain yhden kerran olen etsinyt sieltä tiettyä ohjelmaa, mutta sitä ei valitettavasti oltu taltioitu Areenaankaan. Kuopuksen luokka oli helmikuussa laulamassa jossakin ajankohtaisohjelmassa norpan suojelun puolesta. En ehtinyt töistä kotiin ohjelmaa katsomaan ja lapsien laulua kuulemaan, enkä sitten jälkikäteenkään voinut esitystä nähdä. Areena on kuitenkin oiva kanava monelle tärkeälle asialle!
Ilta-Sanomien Blogilistaa en tainnut osata tulkita oikein, sillä en löytänyt sieltä podcasteja, pelkkiä blogeja vain.
Podcast Directory on englanninkielinen sivusto. Sen tutkimisen jätin tällä kertaa hyvin vähälle, kun näissä äidinkielellä toimitetuissakin sivustoissa sain aikaa kulumaan enemmän kuin laki sallii.
Stara.fi-sivustolle kirjoitin hakusanaksi "Rajaton", ajatellen kokeilevani, mitä mielenkiintoista mahtaisi löytyä loistavasta Lauluyhtye Rajattomasta. Hakutulokset olivat melko huvittavia; Koiran rajaton riemu tuo kyyneleet silmiin, "Katie Price ottaa rajatonta rusketusta" jne. Eli siltä sivustolta ei etsimääni Rajatonta löytynyt. Parempi onni oli Groovesharkissa, jossa lauluyhtyettä pääsi kuuntelemaan ilman kummempia kommervenkkejä. Samassa palvelussa kokeilin hakea vielä kappaletta "Mä annan sut pois" sekä laulaja Alexander Rybakia. Molemmat löytyivät ja pääsin taas valitsemaan haluaami esitysversiota. Mainio palvelu siis, jos täytyy kuunnella joku laulu tai löytää esittäjä. Parasta oli, ettei tarvinnut rekisteröityä eikä ladata mitään koneelle.
Kotona nuoriso käyttää Spotifyä päivittäin. Sinne pitää kirjautua ja ohjelma pitää ladata koneelle, joten jätän tarkemman tutustumisen myöhempään ajankohtaan. Ilmeisesti ohjelman käyttäjän pitää myös olla täysi-ikäinen, sillä muistelen, että mieheni toimi välikätenä, että esikoisen koneelle saatiin Spotify asennetuksi.
Tämänkin tehtävän myötä tulin lopputulokseen, että maailma on täynnä ajanvietettä ja viihdettä sekä viisauksia katseltavaksi ja kuunneltavaksi. Mistä vain saisi lisää aikaa? Ostaisin mielelläni jokaiseen päivään pari lisätuntia...
tiistai 10. huhtikuuta 2012
Juutuuppiin ja videot jakoon!
Videoiden tekemistä, lataamista YouTubeen ja linkittämistä sitten kirjaston Facebook-sivulle opeteltiin oman kirjaston koulutuspäivässä tammikuussa. Alkujärkytyksen jälkeen homma olikin hauskaa!
23 asiaa -kurssin innoittamana seikkailin nyt enemmän YouTuben ihmeellisessä maailmassa. Hain videoita hakusanalla "postcrossing" ja yllätyin suorastaan hakutulosten lukumäärästä! Suurimmaksi osaksi videoissa kerrottiin tästä harrastuksesta ja esiteltiin kortteja, joita harrastajat ovat saaneet ympäri maailmaa.
Linkitin kuitenkin blogiini pitkähkön videon, joka on tehty postcrossingin 6-vuotissyntymäpäivän kunniaksi. Siihen on koottu iloinen kuvakavalkadi, jossa esiintyy postcrossaajien koko kirjo.
Etsiskelin YouTubesta myös taltiointia Rantasalmen lukion musiikin ryhmän esiintymisestä Euromusassa Torniksella. Sitä ei kuitenkaan enää löytynyt. Ehkä se on jo suureksi surukseni poistettu.
YouTuben maailma on valtava ja pohjaton. Sieltä voi löytää helmiä... ja toista ääripäätä. Nykyaikaan kai kuuluu, että kaikki jaetaan. Onko se sitten hyvä? Kenpä tietää? Jonkinlaista itsesensuuria toivoisi toisinaan, mutta voihan olla, että videolla, jonka julkaisemista en ymmärrä, onkin suuri merkitys jollekin muulle.
Nykyisellään en lähtisi tekemään julkista videota kirjastostamme. Tilanne saattaa kuitenkin jo reilun vuoden päästä olla toinen... Silloinhan Savonlinna saa ylpeillä uudella pääkirjastolla. Siitä voisi esittelyvideon julkaistakin!
Iloksenne linkitän tähän vielä toisen videon YouTubesta. Tälle hauskalle pikkumiehelle kiitokset monen apean päivän piristämisestä!
Loppukirin paikka ja e-kirjat
Nyt olisi syytä kirittää itseään ja spurtata kurssin loppusuoralle täyttä vauhtia. Tarkoitus oli suorittaa loput rästitehtävät pitkien pääsiäispyhien aikana, mutta jo torstaina saapunut kutsumaton vieras (flunssa) pisti kaikki suunnitelmat uusiksi. Tauti ei edelleenkään hellitä, mutta koska kuumettakaan ei ole, olen reippaana (?) töissä.
E-kirjoihin tutustuminen on kurssimme viimeinen tehtävä (juu juu, kolme muuta odottaa tekemättöminä vuoroaan) ja hyödyllinen. Kyllä meidän kirjastoalan ihmisten pitäisi tietää sähköisestä kirjasta enemmän! Muutamaa laitetta olen joskus käsissäni pitänyt, eikä ne kännykkää tai iPadia omituisemmilta tuntuneet. Yhtään kirjaa tai mitään pitempää tekstiä en ole laitteilta lukenut.
Olen ollut kovin sähkökirjavastainen, sillä en tykkää lukea pitkää tekstiä tietokoneen ruudulta. Se väsyttää silmiä eikä lukuasentokaan ole hyvä. Mutta nyt opin, että lukulaitteiden sähköinen muste ei väsyttäisikään silmiä kuten tietokone. Ja ruudulle saa heijastuksensuojan, jolloin aurinkokaan ei haittaisi. Se kuulostaa hyvältä! Noin niinkuin matkakäyttöä ajatellen. Ja voisihan laitteelle ladata matkaa varten monen monta kirjaa! Laitteet ovat myös näppärän kokoisia ja fontin kokoa voi säätää oman maun mukaan. Helppokäyttöisyydestä voidaan olla montaa mieltä... jollekin Nokian Lumia on toiminnaltaan selkeistä selkein, joku toinen taas haluaa kännykäkseen mahdollisimman yksinkertaisen version. Opettelemalla pääsee varmasti haasteellisemmenkin ohjelmiston herraksi.. tai Metsänhengen tapauksessa rouvaksi.
Todellisuudessa en ulkomaille suuntautuvilla matkoillani ole hirmuisesti joutanut lukemaan. Ehkä kirjaston poistomyynnistä hankkimiani pokkareita yhden tai kaksi. Kirjat olen sitten surutta jättänyt jälkeeni toivoen niiden ilahduttavan myös muita matkustavaisia. Eli en ole kokenut kirjojen kuskaamista mitenkään vaivalloiseksi. Hieno, uutuuttaan kiiltelevä lukulaite sitä paitsi voisi kiinnostaa pitkäkyntisiäkin enemmän kuin vanhat pokkarini... joten aion edelleen lukea reissuillani perinteisiä paperisia kirjoja! Jos joku sattuisi kirjan luvatta lainaamaan, ei se aiheuttaisi suurtakaan harmistusta.
Sähköisen kirjan yleistyminen on hidasta. Vanha konsti on parempi kuin pussillinen uusia. Uusien kotkotusten oppiminen vie aikaa ja siihen pitää olla halua. Itselleni valkeni nyt tuota oppimateriaalia lueskellessani, että lataajalla olisi oltava käytössään tietokone, jossa on nopea nettiyhteys mielellään ihan laajakaista, että kirjan lataaminen yleensä onnistuu. Se on ehkä itsestäänselvyys, jota en vain ollut tullut ajatelleeksi. Tällaisia "hups, enpä tullut ajatelleeksi" -asioita on varmasti monta muutakin. Esim. se, että lataa tiedoston sellaisessa muodossa, että oma laite osaa sen sitten tulkita luettavaan muotoon.
Omassa kirjastossamme ei ole lukulaitteita lainattavissa, sähköisiä kirjoja meiltä kyllä voi lainata. Häpeä myöntää, etten ole kokeillut.... Kunhan laitteet vielä kehittyvät ja hinnatkin samalla halpenevat, olisi ehdottomasti meillekin lukulaitteita saatava kokoelmiin. Toivottavasti ajan kuluessa myös erilaisiin formaatteihin saadaan jotain tolkkua ja yhteneväisyyttä.
Serkullani on ulkomaalainen vaimo, joka onnellisena kertoi ostaneensa lukulaitteen, jossa on 300 kirjaa hänen omalla äidinkielellään. Silloin ensimmäisen kerran havahduin sähkökirjan kätevyyteen. Jos jostain syystä joutuisin oleskelemaan kuukausikaupalla tai jopa loppuelämäni (Luoja minua siltä varjelkoon!) vieraassa maassa ja pelkää vierasta kieltä ja puhetta ympärilläni, rakastaisin pientä lukulaitettani, joka voisi viedä minut takaisin omieni pariin sanojen voimalla.
Sähköinen kirja on varmasti tulevaisuutta. Lukion ensimmäisellä luokalla opiskelevalle lapselleni olisin mielihyvin hankkinut osan oppikirjoista sähköisenä, jos se olisi ollut mahdollista ja jos hinta olisi kilpailukykyinen. Netistä voi jo ladata satoja klassikkokirjoja maksutta ja kirjastoistakin voi lainata etenkin opiskelumateriaalia. Siinä vaiheessa, kun myös uutuudet ovat kohtuuhintaisia ja helposti ladattavissa, e-kirjan kukoistuskausi alkanee.
PS: Pitikin vielä mainitsemani, että opiskelumateriaalissamme oli linkki http://www.sahkokirja.fi/ -sivustolle. Näinkin teknisten laitteden kehitys lienee kohtalaisen nopeaa ja noita sivuja on päivitetty viimeiksi vuonna 2010. Eli ei ehkä enää ihan ajantasaista informaatiota...?
E-kirjoihin tutustuminen on kurssimme viimeinen tehtävä (juu juu, kolme muuta odottaa tekemättöminä vuoroaan) ja hyödyllinen. Kyllä meidän kirjastoalan ihmisten pitäisi tietää sähköisestä kirjasta enemmän! Muutamaa laitetta olen joskus käsissäni pitänyt, eikä ne kännykkää tai iPadia omituisemmilta tuntuneet. Yhtään kirjaa tai mitään pitempää tekstiä en ole laitteilta lukenut.
Olen ollut kovin sähkökirjavastainen, sillä en tykkää lukea pitkää tekstiä tietokoneen ruudulta. Se väsyttää silmiä eikä lukuasentokaan ole hyvä. Mutta nyt opin, että lukulaitteiden sähköinen muste ei väsyttäisikään silmiä kuten tietokone. Ja ruudulle saa heijastuksensuojan, jolloin aurinkokaan ei haittaisi. Se kuulostaa hyvältä! Noin niinkuin matkakäyttöä ajatellen. Ja voisihan laitteelle ladata matkaa varten monen monta kirjaa! Laitteet ovat myös näppärän kokoisia ja fontin kokoa voi säätää oman maun mukaan. Helppokäyttöisyydestä voidaan olla montaa mieltä... jollekin Nokian Lumia on toiminnaltaan selkeistä selkein, joku toinen taas haluaa kännykäkseen mahdollisimman yksinkertaisen version. Opettelemalla pääsee varmasti haasteellisemmenkin ohjelmiston herraksi.. tai Metsänhengen tapauksessa rouvaksi.
Todellisuudessa en ulkomaille suuntautuvilla matkoillani ole hirmuisesti joutanut lukemaan. Ehkä kirjaston poistomyynnistä hankkimiani pokkareita yhden tai kaksi. Kirjat olen sitten surutta jättänyt jälkeeni toivoen niiden ilahduttavan myös muita matkustavaisia. Eli en ole kokenut kirjojen kuskaamista mitenkään vaivalloiseksi. Hieno, uutuuttaan kiiltelevä lukulaite sitä paitsi voisi kiinnostaa pitkäkyntisiäkin enemmän kuin vanhat pokkarini... joten aion edelleen lukea reissuillani perinteisiä paperisia kirjoja! Jos joku sattuisi kirjan luvatta lainaamaan, ei se aiheuttaisi suurtakaan harmistusta.
Sähköisen kirjan yleistyminen on hidasta. Vanha konsti on parempi kuin pussillinen uusia. Uusien kotkotusten oppiminen vie aikaa ja siihen pitää olla halua. Itselleni valkeni nyt tuota oppimateriaalia lueskellessani, että lataajalla olisi oltava käytössään tietokone, jossa on nopea nettiyhteys mielellään ihan laajakaista, että kirjan lataaminen yleensä onnistuu. Se on ehkä itsestäänselvyys, jota en vain ollut tullut ajatelleeksi. Tällaisia "hups, enpä tullut ajatelleeksi" -asioita on varmasti monta muutakin. Esim. se, että lataa tiedoston sellaisessa muodossa, että oma laite osaa sen sitten tulkita luettavaan muotoon.
Omassa kirjastossamme ei ole lukulaitteita lainattavissa, sähköisiä kirjoja meiltä kyllä voi lainata. Häpeä myöntää, etten ole kokeillut.... Kunhan laitteet vielä kehittyvät ja hinnatkin samalla halpenevat, olisi ehdottomasti meillekin lukulaitteita saatava kokoelmiin. Toivottavasti ajan kuluessa myös erilaisiin formaatteihin saadaan jotain tolkkua ja yhteneväisyyttä.
Serkullani on ulkomaalainen vaimo, joka onnellisena kertoi ostaneensa lukulaitteen, jossa on 300 kirjaa hänen omalla äidinkielellään. Silloin ensimmäisen kerran havahduin sähkökirjan kätevyyteen. Jos jostain syystä joutuisin oleskelemaan kuukausikaupalla tai jopa loppuelämäni (Luoja minua siltä varjelkoon!) vieraassa maassa ja pelkää vierasta kieltä ja puhetta ympärilläni, rakastaisin pientä lukulaitettani, joka voisi viedä minut takaisin omieni pariin sanojen voimalla.
Sähköinen kirja on varmasti tulevaisuutta. Lukion ensimmäisellä luokalla opiskelevalle lapselleni olisin mielihyvin hankkinut osan oppikirjoista sähköisenä, jos se olisi ollut mahdollista ja jos hinta olisi kilpailukykyinen. Netistä voi jo ladata satoja klassikkokirjoja maksutta ja kirjastoistakin voi lainata etenkin opiskelumateriaalia. Siinä vaiheessa, kun myös uutuudet ovat kohtuuhintaisia ja helposti ladattavissa, e-kirjan kukoistuskausi alkanee.
PS: Pitikin vielä mainitsemani, että opiskelumateriaalissamme oli linkki http://www.sahkokirja.fi/ -sivustolle. Näinkin teknisten laitteden kehitys lienee kohtalaisen nopeaa ja noita sivuja on päivitetty viimeiksi vuonna 2010. Eli ei ehkä enää ihan ajantasaista informaatiota...?
tiistai 20. maaliskuuta 2012
Peliriippuvainen?
Nyt skippaan ohi parin odottavan, rästiin jääneen kurssitehtävän ja kirjoittelen heti tämän viikon toimeksiannosta eli nettipelaamisesta. Tätä kun ei tarvitse haudutella ja pohdiskella, vaan heti irtoaa kommenttia... :)
Ensin on tosin todettava, että on tämä ihan mahdotonta! Siis ei blogiin kirjoittaminen eikä kurssin käyminen vaan tämä oma sivuraiteille suistuminen! Nimittäin aina kun bloggerin avaa, ensin pitää lukea kurssikavereiden (ja muiden mielenkiintoisten bloggaajien) uudet kirjalliset tuotokset, joten varsinaisen tehtävän kimppuun käyminen ei ala heti - vaan vasta viidestoista päivä!
Mutta asiasta toiseen ja pääasiaan eli pelaamiseen netissä. Heh, tämä on sellainen asia, että olisin kuvitellut aikaisemmin, ettei ole lainkaan minun juttuni. Nyt on kuitenkin tunnustettava, että koneella pelaaminen on yllättävän hauskaa! Mies pelasi ensin ja minä olen siinä vanavedessä päässyt kokeilemaan samaa ajanvietettä. Olen pelannut mm. pasianssia (myös Mahjong-versiota), miinaharavaa, tetristä, Älypäätä (kirjallisuustietovisa on oikein hyödyllinen!), ja Pelikoneen Bubble Shooteria. Varsinkin viimeiksi mainittu on ärsyttävän koukuttava ja sitä pelatessa ajantaju himmenee, kun aina vain on yritettävä lyödä aikaisempi ennätys. Sen pelaaminen on todellista aivot narikkaan -rentoutusta.
Jos ei naisihmisellä muuta tekemistä olisi, aika kyllä kuluisi rattoisasti nettipelejä pelaillen ja samalla voisi kuunnella vaikka musiikkia netistä tai äänikirjoja. Mutta koska aika on rajallinen luonnonvara, en onneksi ole voinut juurtua tietokoneen ääreen pelaamaan. Nykyisin en edes avaa pelejä, sillä vaikka kuvittelisin vain "pelaavani yhden pelin", huomaisin pian istuneeni koneen äärellä kaiken joutoajan ja ruoka olisi tekemättä, pyykit pesemättä, koti imuroimatta, ystävälle soittamatta, lempisarja katsomatta, uutuuskirja lukematta, lasten läksyt tarkastamatta, lenkillä käymättä, töihin lähtemättä...
Facebookin FarmVilleä en ole edes käynyt katsastamassa. En halua jäädä sen orjaksi. Muutenkin yritän pysytellä peleistä erossa, sillä itseni tuntien voisin hyvinkin joutua niiden taikavoiman lumoamaksi. Mihinkään peliin en ole kirjautunut tai luonut tunnuksia, vaan olen pelaillut anonyyminä. Jotenkin kirjautuminen tuntuisi tiukemmalta sitoutumiselta, jota siis yritän karttaa.
Onko näistä peleistä hyötyä tai iloa? Kyllä varmaan. Iloa ainakin, sillä pelatessa muut murheet unohtuvat ja aika rientää. Pelistä riippuen pelaaminen voi olla myös opettavaista. Esim. Älypään kirjallisuusvisassa oppii pakosti uusia asioita, sillä vaikka on alan ammattilainen, kaikkea ei voi, eikä onneksi tarvitsekaan, tietää. Ilo voi kyllä muuttua murheeksikin, jos peleille antaa pikkusormen asemasta koko käden. Siis vakaata harkintaa käyttäen ja vastuullista aikuisuutta muistaen peleistä voi ilomielin silloin tällöin ottaa kaiken huvin irti.
Ensin on tosin todettava, että on tämä ihan mahdotonta! Siis ei blogiin kirjoittaminen eikä kurssin käyminen vaan tämä oma sivuraiteille suistuminen! Nimittäin aina kun bloggerin avaa, ensin pitää lukea kurssikavereiden (ja muiden mielenkiintoisten bloggaajien) uudet kirjalliset tuotokset, joten varsinaisen tehtävän kimppuun käyminen ei ala heti - vaan vasta viidestoista päivä!
Mutta asiasta toiseen ja pääasiaan eli pelaamiseen netissä. Heh, tämä on sellainen asia, että olisin kuvitellut aikaisemmin, ettei ole lainkaan minun juttuni. Nyt on kuitenkin tunnustettava, että koneella pelaaminen on yllättävän hauskaa! Mies pelasi ensin ja minä olen siinä vanavedessä päässyt kokeilemaan samaa ajanvietettä. Olen pelannut mm. pasianssia (myös Mahjong-versiota), miinaharavaa, tetristä, Älypäätä (kirjallisuustietovisa on oikein hyödyllinen!), ja Pelikoneen Bubble Shooteria. Varsinkin viimeiksi mainittu on ärsyttävän koukuttava ja sitä pelatessa ajantaju himmenee, kun aina vain on yritettävä lyödä aikaisempi ennätys. Sen pelaaminen on todellista aivot narikkaan -rentoutusta.
Jos ei naisihmisellä muuta tekemistä olisi, aika kyllä kuluisi rattoisasti nettipelejä pelaillen ja samalla voisi kuunnella vaikka musiikkia netistä tai äänikirjoja. Mutta koska aika on rajallinen luonnonvara, en onneksi ole voinut juurtua tietokoneen ääreen pelaamaan. Nykyisin en edes avaa pelejä, sillä vaikka kuvittelisin vain "pelaavani yhden pelin", huomaisin pian istuneeni koneen äärellä kaiken joutoajan ja ruoka olisi tekemättä, pyykit pesemättä, koti imuroimatta, ystävälle soittamatta, lempisarja katsomatta, uutuuskirja lukematta, lasten läksyt tarkastamatta, lenkillä käymättä, töihin lähtemättä...
Facebookin FarmVilleä en ole edes käynyt katsastamassa. En halua jäädä sen orjaksi. Muutenkin yritän pysytellä peleistä erossa, sillä itseni tuntien voisin hyvinkin joutua niiden taikavoiman lumoamaksi. Mihinkään peliin en ole kirjautunut tai luonut tunnuksia, vaan olen pelaillut anonyyminä. Jotenkin kirjautuminen tuntuisi tiukemmalta sitoutumiselta, jota siis yritän karttaa.
Onko näistä peleistä hyötyä tai iloa? Kyllä varmaan. Iloa ainakin, sillä pelatessa muut murheet unohtuvat ja aika rientää. Pelistä riippuen pelaaminen voi olla myös opettavaista. Esim. Älypään kirjallisuusvisassa oppii pakosti uusia asioita, sillä vaikka on alan ammattilainen, kaikkea ei voi, eikä onneksi tarvitsekaan, tietää. Ilo voi kyllä muuttua murheeksikin, jos peleille antaa pikkusormen asemasta koko käden. Siis vakaata harkintaa käyttäen ja vastuullista aikuisuutta muistaen peleistä voi ilomielin silloin tällöin ottaa kaiken huvin irti.
maanantai 12. maaliskuuta 2012
Creative commons - oikeuksia tekijälle
Hui kamala, mikä tehtävä! Varsinkin kun ensin seikkailin vain englanninkielisillä asiaa selventävillä sivuilla, jouduin ihan hukkaan ja paniikkiin. Olin luullut osaavani englantia edes vähän - ja huomasin että virallisempi puoli tuosta kielestä on ihan hakusessa. Painajaisuniin saakka tuli lause " You are prohipited from using this work in a stand alone manner". Ei selvinnyt lauseen suomenkielinen vastine omalla englannin taidolla, ei sanakirjan avulla ja google-kääntäjän kanssa mentiin vielä tiukemmin metsään.
Tänään ajattelin ottaa taas härkää sarvista ja hoitaa homman kotiin. Ja kappas... meillähän oli tehtävänannossa annettu hyvä linkki myös suomenkielisille Creative Commons Suomi -sivuille. Ehkä pitäisi lukea ohje loppuun, ennen kuin käy toimeen... ;) Sieltä löysin seikkaperäiset ohjeet ja onnistuin myös linkittämään blogiini oman lisenssin. Tuli ihan mieleen se muinoinen Brion mainos: "Lapsen ilo onnistua", sillä siltä minusta tuntui!
Vähän niinkuin niuhotin, mutta laitoin aika tiukat ehdot. Kuviani ja tekstiäni saa käyttää, kunhan kertoo kuka on alkuperäinen tekijä, mutta ei sittenkään kaupallisessa tarkoituksessa. Lähinnä olen mustasukkainen noista muutamista kuvista, jotka olen blogiini liittänyt. Näitä höpinöitäni nyt ei kukaan halua jakaa tai kopioida.
Huh. Sainpa taas yhden rästitehtävän pois päiväjärjestyksestä! Nyt niitä olisi enää kolme...
Tänään ajattelin ottaa taas härkää sarvista ja hoitaa homman kotiin. Ja kappas... meillähän oli tehtävänannossa annettu hyvä linkki myös suomenkielisille Creative Commons Suomi -sivuille. Ehkä pitäisi lukea ohje loppuun, ennen kuin käy toimeen... ;) Sieltä löysin seikkaperäiset ohjeet ja onnistuin myös linkittämään blogiini oman lisenssin. Tuli ihan mieleen se muinoinen Brion mainos: "Lapsen ilo onnistua", sillä siltä minusta tuntui!
Vähän niinkuin niuhotin, mutta laitoin aika tiukat ehdot. Kuviani ja tekstiäni saa käyttää, kunhan kertoo kuka on alkuperäinen tekijä, mutta ei sittenkään kaupallisessa tarkoituksessa. Lähinnä olen mustasukkainen noista muutamista kuvista, jotka olen blogiini liittänyt. Näitä höpinöitäni nyt ei kukaan halua jakaa tai kopioida.
Huh. Sainpa taas yhden rästitehtävän pois päiväjärjestyksestä! Nyt niitä olisi enää kolme...
maanantai 20. helmikuuta 2012
Käsittelyssä kuvankäsittely
Tämä on yksi niistä harvoista kurssimme aiheista, jota on jo tullut aiemminkin harrastettua. Erinäisiä ohjelmiakin olen kokeillut, mm. Picasaa, töissä Microsof officen ohjelmaa sekä joitakin muita, joita aktiivinen nuoriso on kotikoneellemme asentanut. Näkyy siellä olevan myös tuo Gimp, mutta en ole sen kotkotuksiin vielä perehtynyt.
Picassaan olen scannanut osan postikorttikokoelmastani. Syy siihen on se, että muut postcrossingin harrastajat voivat sieltä käydä katsomassa, millaisia kortteja minulla jo on, jolloin tuplakappaleiden mahdollisuus pienenee. Picasankin tila on maksuttomana rajallinen, joten minulla on jo melkein koko tila käytössä, vaikka kokoelmasta puuttuu vielä uudempia keräyskohteita. Pohdinnassa onkin liittyminen joko Google+ -palveluun, jolloin tallennustilaa saisi lisää tai sitten kokoelman osan siirtäminen esim. Flickriin.
Mestari en kuvankäsittelyssä ole, mutta saan poistettua punaiset silmät, suoristettua kuvaa, rajattua, leikattua, muutettua sävyä jne. Osasin myös kääntää kuvan peilikuvaksi, että sen sai kopioitua erikoispaperille, josta kuva sitten silitettiin paitaan tai kassiin. Mahdollisuudet ovat rajattomat!
Kuvankäsittelyohjelmiin tutustumisen jälkeen voisi todeta, että kenestä tahansa saadaa mestarikuvaaja, kunhan kuvaa tarpeeksi muokataan. Enkä enää usko yhteenkään valokuvaan! Niinhän se Ruotsin kuningaskin oli käynyt kyseenalaisilla retkillä ja todisteena oli ihan valokuva. joka myöhemmin todettiin väärennökseksi. Ja meillä täällä asiakas esitteli valokuvaa, jossa pilvisellä taivaalla oli selvästi enkeli! Vanhaa viisautta voisi nykyään käyttää muodossa "Yksi kuva valehtelee enemmän kuin sata sanaa."
Picassaan olen scannanut osan postikorttikokoelmastani. Syy siihen on se, että muut postcrossingin harrastajat voivat sieltä käydä katsomassa, millaisia kortteja minulla jo on, jolloin tuplakappaleiden mahdollisuus pienenee. Picasankin tila on maksuttomana rajallinen, joten minulla on jo melkein koko tila käytössä, vaikka kokoelmasta puuttuu vielä uudempia keräyskohteita. Pohdinnassa onkin liittyminen joko Google+ -palveluun, jolloin tallennustilaa saisi lisää tai sitten kokoelman osan siirtäminen esim. Flickriin.
Mestari en kuvankäsittelyssä ole, mutta saan poistettua punaiset silmät, suoristettua kuvaa, rajattua, leikattua, muutettua sävyä jne. Osasin myös kääntää kuvan peilikuvaksi, että sen sai kopioitua erikoispaperille, josta kuva sitten silitettiin paitaan tai kassiin. Mahdollisuudet ovat rajattomat!
Kuvankäsittelyohjelmiin tutustumisen jälkeen voisi todeta, että kenestä tahansa saadaa mestarikuvaaja, kunhan kuvaa tarpeeksi muokataan. Enkä enää usko yhteenkään valokuvaan! Niinhän se Ruotsin kuningaskin oli käynyt kyseenalaisilla retkillä ja todisteena oli ihan valokuva. joka myöhemmin todettiin väärennökseksi. Ja meillä täällä asiakas esitteli valokuvaa, jossa pilvisellä taivaalla oli selvästi enkeli! Vanhaa viisautta voisi nykyään käyttää muodossa "Yksi kuva valehtelee enemmän kuin sata sanaa."
keskiviikko 15. helmikuuta 2012
LibraryThing
Jo viikolla neljä oli kurssimme tehtävänä tutustua LibraryThingiin. Se vaikutti niin laajalta kokonaisuudelta, että olen monta viikkoa uhrannut tutustumiseen... tai oikeastaan ajatukseen tutustumisesta.
Ihan ensin sain kyllä tehtävänannosta näppylöitä ja kutinaa. Ja tunteen, etten kuulu joukkoon. Sitä joukko-oppiahan päähän tahkottiiin jo 1970-luvulla alakoulussa ja silloin kuuluin joukkoon, nyt en. Kun ihan varmasti sisälläni ei asu pientä kirjastonhoitajaa. Nyt se on tunnustettu ja jään odottamaan potkuja.
Minun kirjastotäteyteni pohjautuu enemmän iloon asiakaspalvelusta kuin suuresta intohimosta luettelointiin. Tykkään toki kirjoista esineinä ja lukeminen on äärettömän rentouttavaa puuhaa ja mitä mainioin tapa viettää aikaa. Tätä ilosanomaa vien mielihyvin eteenpäin.
Sitten seuraa toinen paljastus. Minulla ei ole mitään kotikirjastoa. Toki kirjoja on, mutta en koe tarpeelliseksi omistaa kaikkea lukemaani. Siksi yleisen kirjaston perusidea on mielestäni iskemätön: voi lainata maksutta kaikenlaista lukemista ja kun ei sitä enää tarvitse, aineiston voi palauttaa ja siitä pääsee kätevästi eroon. Kierrätystä parhaimmillaan! Ei ongelmaa säilyttämisestä ja hyllytilan loppumisesta eikä varsinkaan muutossa kymmeniä raskaita kirjalaatikoita siirrettäväksi paikasta toiseen. Kolmas paljastus: Kirjastotätinä kärsin myös pahanlaatuisesta ammattitaudista, jonka nimi on hamstraus. Kotiin tulee lainatuksi niin paljon mielenkiintoisen oloisia opuksia, ettei parhaalla tahdollakaan aika riitä niihin tutustumiseen saatika perusteelliseen lukemiseen. Joko uskotte, etten tarvitse omaa kotikirjastoa?
Tehtävänannossa ei kyllä pyydetty perehdyttämistä henkilökohtaisiin mieltymyksiin, mutta pakkohan ne oli tässä tuoda julki, kun en voi mitenkään perustaa kotini kirjoista kokonaista kirjastoa sen enempää kotoa muuttaneen esikoisen huoneeseen kuin virtuaalisesti nettiinkään.
LibraryThing vaikuttaa kyllä oivalta palevelulta niille ihmisille, joille kirjat ja kirjallisuus on elämää ylläpitävä voima ja melkein tärkein asia maailmassa. Onhan vallan loistavaa voida luetteloida omistamansa opukset, asiasanoittaa ja arvostella niitä. Tai merkitä ylös, mitä tuli ostetuksi, muttei vielä ole ehtinyt lukemaan. Tai ryhmäytyä muiden samasta asiasta kiinnostuneiden kanssa. Lukuvinkkien jakaminen ja saaminen on yksinkertaista ja koukuttavan houkuttavaa. Itsekin melkein innostuin siitä, että voisin lukemani kirjat kirjata ja arvostella LibraryThingiin ja sieltä niitä olisi helppo kertailla. Mutta työkaveri heitti vettä niskaan. Maksuttomaan kirjastoon mahtuu 200 kirjaa. Äkkiäkös se määrä täyttyy ja sitten pitäisikin kaivaa kupeeltaan dollareita. No thanks!
Ohjelmasta löytyy kaupunkimme kolme antikvariaattia, kirjakaupoista toinen, kaupunginkirjaston molemmat toimipisteet sekä kampuskirjasto. Missään ei kuitenkaan tapahdu mitään. Vaikka takuulla siis tapahtuu, mutta ohjelman tarjoamia mahdollisuuksia ei ole otettu käyttöön. Jäinkin miettimään, että pitäisikö meidän kirjastolaisten aktivoitua ja tehdä itsemme näkyväksi myös tässä palvelussa. Ei varmaan lainkaan hullumpi ajatus, jos vain asiakkaamme löytäisivät meidät sieltä. Tarvittaisiin taas paljon mainostusta ja viidakkorumpua. Ja ennen kaikkea - työaikaa!
Itse voisin käyttää palvelua kirjaamalla sinne sellaisia kirjoja, joita mahdollisesti vinkkaisin myöhemmin. Paitsi etten vielä juuri vinkkaa... Loppuyhteenvetona totean, että eipä pöllömpi palvelu! Tätä varmaan vilkuilen jatkossakin vaikka lukusuositusten toivossa. Viimeisimmät lukemani kirjat olen myös kirjannut palveluun, vaikka ilmaisen tallennustilan rajallisuus etukäteen huolestuttaakin. Jos jollakulla heräsi kiinnostus lukemisistani, käyttäjänimeni palvelussa on Nittamelli . Tervetuloa! :)
Ihan ensin sain kyllä tehtävänannosta näppylöitä ja kutinaa. Ja tunteen, etten kuulu joukkoon. Sitä joukko-oppiahan päähän tahkottiiin jo 1970-luvulla alakoulussa ja silloin kuuluin joukkoon, nyt en. Kun ihan varmasti sisälläni ei asu pientä kirjastonhoitajaa. Nyt se on tunnustettu ja jään odottamaan potkuja.
Minun kirjastotäteyteni pohjautuu enemmän iloon asiakaspalvelusta kuin suuresta intohimosta luettelointiin. Tykkään toki kirjoista esineinä ja lukeminen on äärettömän rentouttavaa puuhaa ja mitä mainioin tapa viettää aikaa. Tätä ilosanomaa vien mielihyvin eteenpäin.
Sitten seuraa toinen paljastus. Minulla ei ole mitään kotikirjastoa. Toki kirjoja on, mutta en koe tarpeelliseksi omistaa kaikkea lukemaani. Siksi yleisen kirjaston perusidea on mielestäni iskemätön: voi lainata maksutta kaikenlaista lukemista ja kun ei sitä enää tarvitse, aineiston voi palauttaa ja siitä pääsee kätevästi eroon. Kierrätystä parhaimmillaan! Ei ongelmaa säilyttämisestä ja hyllytilan loppumisesta eikä varsinkaan muutossa kymmeniä raskaita kirjalaatikoita siirrettäväksi paikasta toiseen. Kolmas paljastus: Kirjastotätinä kärsin myös pahanlaatuisesta ammattitaudista, jonka nimi on hamstraus. Kotiin tulee lainatuksi niin paljon mielenkiintoisen oloisia opuksia, ettei parhaalla tahdollakaan aika riitä niihin tutustumiseen saatika perusteelliseen lukemiseen. Joko uskotte, etten tarvitse omaa kotikirjastoa?
Tehtävänannossa ei kyllä pyydetty perehdyttämistä henkilökohtaisiin mieltymyksiin, mutta pakkohan ne oli tässä tuoda julki, kun en voi mitenkään perustaa kotini kirjoista kokonaista kirjastoa sen enempää kotoa muuttaneen esikoisen huoneeseen kuin virtuaalisesti nettiinkään.
LibraryThing vaikuttaa kyllä oivalta palevelulta niille ihmisille, joille kirjat ja kirjallisuus on elämää ylläpitävä voima ja melkein tärkein asia maailmassa. Onhan vallan loistavaa voida luetteloida omistamansa opukset, asiasanoittaa ja arvostella niitä. Tai merkitä ylös, mitä tuli ostetuksi, muttei vielä ole ehtinyt lukemaan. Tai ryhmäytyä muiden samasta asiasta kiinnostuneiden kanssa. Lukuvinkkien jakaminen ja saaminen on yksinkertaista ja koukuttavan houkuttavaa. Itsekin melkein innostuin siitä, että voisin lukemani kirjat kirjata ja arvostella LibraryThingiin ja sieltä niitä olisi helppo kertailla. Mutta työkaveri heitti vettä niskaan. Maksuttomaan kirjastoon mahtuu 200 kirjaa. Äkkiäkös se määrä täyttyy ja sitten pitäisikin kaivaa kupeeltaan dollareita. No thanks!
Ohjelmasta löytyy kaupunkimme kolme antikvariaattia, kirjakaupoista toinen, kaupunginkirjaston molemmat toimipisteet sekä kampuskirjasto. Missään ei kuitenkaan tapahdu mitään. Vaikka takuulla siis tapahtuu, mutta ohjelman tarjoamia mahdollisuuksia ei ole otettu käyttöön. Jäinkin miettimään, että pitäisikö meidän kirjastolaisten aktivoitua ja tehdä itsemme näkyväksi myös tässä palvelussa. Ei varmaan lainkaan hullumpi ajatus, jos vain asiakkaamme löytäisivät meidät sieltä. Tarvittaisiin taas paljon mainostusta ja viidakkorumpua. Ja ennen kaikkea - työaikaa!
Itse voisin käyttää palvelua kirjaamalla sinne sellaisia kirjoja, joita mahdollisesti vinkkaisin myöhemmin. Paitsi etten vielä juuri vinkkaa... Loppuyhteenvetona totean, että eipä pöllömpi palvelu! Tätä varmaan vilkuilen jatkossakin vaikka lukusuositusten toivossa. Viimeisimmät lukemani kirjat olen myös kirjannut palveluun, vaikka ilmaisen tallennustilan rajallisuus etukäteen huolestuttaakin. Jos jollakulla heräsi kiinnostus lukemisistani, käyttäjänimeni palvelussa on Nittamelli . Tervetuloa! :)
maanantai 6. helmikuuta 2012
Kaikki innolla digikuvaamaan!
Jeee! Viime viikon kurssitehtävä olikin pitkästä aikaa sellainen, etten sen kanssa harmaantunut, vaan suurella innolla tartuin toimeen. Digikuvaaminen on tuttua jo useamman vuoden ajalta. Rehellisyyden nimissä on tosin kerrottava, etten aikanaan olisi millään halunnut luopua vanhasta filmikamerastani, joka tuntui rakkaalta ystävältä. Mutta kun mies meille digikameran osti ja kuvaamisen helppous ja edullisuus minullekin valkeni, vanha ystäväni filmikamera sai siirtyä viettämään eläkepäiviään piirongin laatikossa omassa ylhäisessä yksinäisyydessään.
Digikameran etu on se, että kuvia voi huoletta räpsiä tilanteesta kuin tilanteesta ja valita säilytettäväksi vain parhaan otokset. Filmikameralla joutui teettämään ja maksamaan myös harha- tai muuten epäonnistuneet laukaukset. Digikameralla tuleekin kuvatuksi enemmän ja rohkeammin.
Ainoa harmi tässä uudessa tekniikassa on, ettei paperikuvia juurikaan tule enää teetettyä. Kaikki kuvat ovat tallessa tietokoneen kovalevyllä ja... kiitos miehelle... varmuuskopiot ulkoisella kiintolevyllä. Kuitenkin paperikuvien katselu tuttavien kanssa oli mukavaa - tietokonetta ei useinkaan vieraiden aikana tule avatuksi.
Valokuvakirjat ovat ratkaisu ja pelastus tähän ongelmaan. Useat eri kuvavalmistajat tarjoavat nykyään helppoja ja hienoja kuvakirjaohjelmia. Olen käyttänyt Ceveä ja Eiri-kuvaa, Ifolorinkin ohjelmaa olen käynyt kurkkimassa. Kuitenkin valokuvakirjat ovat melko arvokkaita, joten niitä ei tule helposti teetetyksi. (Vaikka maksoivathan paperikuvatkin...)
Tehtävänämme oli kuvata työtilaa tai työkavereita. Meillä alkaa keskiviikkona, Lainan päivänä, iso poistokirjamyynti. Aamulla valmistelimme tapahtumaa ja laitoimme kirjoja jo myyntipöydille ja lopuksi peitimme myytävät kirjat isoilla kankailla. Nappasin aamutoimistamme nopeasti muutaman kuvan, jotka tässä teille esittelen:
Ensimmäisessä kuvassa on työkaverini, joka ystävällisesti antoi luvan kuvansa julkaisemiseen. Toisessa kuvassa näkyy, kuinka tarkennus olisi tarkkaa... Yritin kuvata lehtirivistöä, mutta kamera tarkensi jo etualalla oleviin kirjoihin. Minulla on uudehko digijärkkäri, jonka kotkotuksia vasta opettelen. Ennen kuvasin pienellä pokkarilla, mutta nälkä kasvoi syödessä, tai tässä tapauksessa kuvatessa.
Minä sitten tykkään valokuvaamisesta! Kuvaisin mielelläni enemmänkin, mutta arjen kiireet yleensä vievät niin paljon aikaa, ettei tule kaivettua kameraa esiin. Mutta sisälläni asuu pieni paparazzi... varokaa vain!
Digikameran etu on se, että kuvia voi huoletta räpsiä tilanteesta kuin tilanteesta ja valita säilytettäväksi vain parhaan otokset. Filmikameralla joutui teettämään ja maksamaan myös harha- tai muuten epäonnistuneet laukaukset. Digikameralla tuleekin kuvatuksi enemmän ja rohkeammin.
Ainoa harmi tässä uudessa tekniikassa on, ettei paperikuvia juurikaan tule enää teetettyä. Kaikki kuvat ovat tallessa tietokoneen kovalevyllä ja... kiitos miehelle... varmuuskopiot ulkoisella kiintolevyllä. Kuitenkin paperikuvien katselu tuttavien kanssa oli mukavaa - tietokonetta ei useinkaan vieraiden aikana tule avatuksi.
Valokuvakirjat ovat ratkaisu ja pelastus tähän ongelmaan. Useat eri kuvavalmistajat tarjoavat nykyään helppoja ja hienoja kuvakirjaohjelmia. Olen käyttänyt Ceveä ja Eiri-kuvaa, Ifolorinkin ohjelmaa olen käynyt kurkkimassa. Kuitenkin valokuvakirjat ovat melko arvokkaita, joten niitä ei tule helposti teetetyksi. (Vaikka maksoivathan paperikuvatkin...)
Tehtävänämme oli kuvata työtilaa tai työkavereita. Meillä alkaa keskiviikkona, Lainan päivänä, iso poistokirjamyynti. Aamulla valmistelimme tapahtumaa ja laitoimme kirjoja jo myyntipöydille ja lopuksi peitimme myytävät kirjat isoilla kankailla. Nappasin aamutoimistamme nopeasti muutaman kuvan, jotka tässä teille esittelen:
Minä sitten tykkään valokuvaamisesta! Kuvaisin mielelläni enemmänkin, mutta arjen kiireet yleensä vievät niin paljon aikaa, ettei tule kaivettua kameraa esiin. Mutta sisälläni asuu pieni paparazzi... varokaa vain!
torstai 2. helmikuuta 2012
Diigo ei koukuttanut
Tiistaina kokoontui taas innokas oppijajoukko lähiopetuspäivään Mikkelin kirjaston atk-luokkaan. Merja meitä kärsivällisesti ja kädestä pitäen johdatteli niin Diigon kuin LibraryThingin että muiden kevään opiskeltavien asioiden ihmeisiin. Onneksi! Sillä Diigo oli jo ennättänyt aiheuttaa minulle ennenaikaista harmaantumista.
Kirjautuminen tähän kirjanmerkkiohjelmaan onnistui ihan hyvin. Vaikeinta oli taas keksiä uusi käyttäjätunnus ja salasana. Diigoon voisi kirjautua myös esim. Facebookin, Googlen, Twitterin tai Yahoon tunnuksilla, mutta yhteistuumin tulimme siihen tulokseen, että epäluuloinen netin käyttäjä kirjautuu eri palveluihin aina eri tunnuksilla. Niinpä ei salaiset agentitkaan pääsisi jäljillemme... Ja paljastamaan hurjaa elämäämme! :D
Mutta siis tämä uusi ystävämme Diigo... Kirjautuminen onnistui ihan hyvin ja myös kirjanmerkkien lisääminen oli sujuvaa. Kätevää oli myös korostaa (ennen alleviivattiin, nyt voi tietokoneella ikään kuin vetää korostustussilla tekstin yli) haluamiaan tekstejä tai tehdä muistilappuja.
Sitten päästään osioon Mutta. Olen kai vanhanaikainen ja omituinen, enkä tosiaan käy jatkuvasti kymmenillä eri sivuilla sivistämässä itseäni. Päivittäin (tai harvemmin) käyn yhden käden sormilla laskettavat sivut tarkastamassa. En ole kokenut vaikeaksi tai hankalaksi kirjoittaa osoitetta osoiteriville, jos sitä ei kirjanmerkeistä löydy.
Kurssin jälkeen ajattelin nohevana kotona käyttää Diigoa ja mennä sen kautta tallentamilleni sivuille. Diigoon pääsin vaivatta ja sieltä yhdellä klikkauksella ensimmäiselle etapille. Kun halusin seuraavalle etapille, tulikin tenkkapoo. Päästäkseni takaisin Diigoon, piti osoiteriville kirjoittaa Diigon osoite! Samalla vaivalla olisin voinut kirjoittaa jo haluamani nettisivun suoran osoitteen. Tämä ongelma olisi varmaan poistunut, jos olisin saanut asennetuksi koneelle Diigon tehtäväpalkin. Mutta... tunsin itseni taas tosi tyhmäksi, kun en hoksannut, mistä sen olisi voinut tehdä.
Omasta reviiristä tarkkana myös takerruin miettimään, että ovatko nämä listat julkista riistaa? Meillähän oli kurssitehtävä seurata jonkun kurssikaverin kirjamerkkejä. Ei sillä, että olisin jotain valonarkoja sivuja merkkeihini tunkemassakaan, mutta yhtä lailla henkilökohtaisia valintoja luetut sivut ovat kuin luetut kirjat. En niistäkään halua julkista kirjanpitoa pitää. Nykynuoret jakavat koko elämänsä netissä, mutta en enää lukeudu heihin. Pakko myötää.
Lopputulema on, etten tarvitse moista palvelua. Tai... ettei minulla tällä hetkellä ole riittävästi aikaa eikä energiaa opetella ohjeman kommervenkkejä kantapään kautta. Varsinkaan kun en näe siitä olevan minulle mitään hyötyä. Jos olisin toivoton nettisurffailija internetin aallokossa, voisin olla toista mieltä. Ehkä sitten eläkkeellä....
Kirjautuminen tähän kirjanmerkkiohjelmaan onnistui ihan hyvin. Vaikeinta oli taas keksiä uusi käyttäjätunnus ja salasana. Diigoon voisi kirjautua myös esim. Facebookin, Googlen, Twitterin tai Yahoon tunnuksilla, mutta yhteistuumin tulimme siihen tulokseen, että epäluuloinen netin käyttäjä kirjautuu eri palveluihin aina eri tunnuksilla. Niinpä ei salaiset agentitkaan pääsisi jäljillemme... Ja paljastamaan hurjaa elämäämme! :D
Mutta siis tämä uusi ystävämme Diigo... Kirjautuminen onnistui ihan hyvin ja myös kirjanmerkkien lisääminen oli sujuvaa. Kätevää oli myös korostaa (ennen alleviivattiin, nyt voi tietokoneella ikään kuin vetää korostustussilla tekstin yli) haluamiaan tekstejä tai tehdä muistilappuja.
Sitten päästään osioon Mutta. Olen kai vanhanaikainen ja omituinen, enkä tosiaan käy jatkuvasti kymmenillä eri sivuilla sivistämässä itseäni. Päivittäin (tai harvemmin) käyn yhden käden sormilla laskettavat sivut tarkastamassa. En ole kokenut vaikeaksi tai hankalaksi kirjoittaa osoitetta osoiteriville, jos sitä ei kirjanmerkeistä löydy.
Kurssin jälkeen ajattelin nohevana kotona käyttää Diigoa ja mennä sen kautta tallentamilleni sivuille. Diigoon pääsin vaivatta ja sieltä yhdellä klikkauksella ensimmäiselle etapille. Kun halusin seuraavalle etapille, tulikin tenkkapoo. Päästäkseni takaisin Diigoon, piti osoiteriville kirjoittaa Diigon osoite! Samalla vaivalla olisin voinut kirjoittaa jo haluamani nettisivun suoran osoitteen. Tämä ongelma olisi varmaan poistunut, jos olisin saanut asennetuksi koneelle Diigon tehtäväpalkin. Mutta... tunsin itseni taas tosi tyhmäksi, kun en hoksannut, mistä sen olisi voinut tehdä.
Omasta reviiristä tarkkana myös takerruin miettimään, että ovatko nämä listat julkista riistaa? Meillähän oli kurssitehtävä seurata jonkun kurssikaverin kirjamerkkejä. Ei sillä, että olisin jotain valonarkoja sivuja merkkeihini tunkemassakaan, mutta yhtä lailla henkilökohtaisia valintoja luetut sivut ovat kuin luetut kirjat. En niistäkään halua julkista kirjanpitoa pitää. Nykynuoret jakavat koko elämänsä netissä, mutta en enää lukeudu heihin. Pakko myötää.
Lopputulema on, etten tarvitse moista palvelua. Tai... ettei minulla tällä hetkellä ole riittävästi aikaa eikä energiaa opetella ohjeman kommervenkkejä kantapään kautta. Varsinkaan kun en näe siitä olevan minulle mitään hyötyä. Jos olisin toivoton nettisurffailija internetin aallokossa, voisin olla toista mieltä. Ehkä sitten eläkkeellä....
keskiviikko 4. tammikuuta 2012
Onnekasta vuotta 2012!
Vuosi vaihtui... vaan vaihtuiko kujeet? Eipä tainneet muuksi muuttua... Kävin nimittäin kuikuilemassa Moodlessa tulevia kurssitehtäviä ja voi kuinka alkoi opin taakka painaa hartioita! Itse asiassa ja totta puhuakseni, katselin vain viikon 3 tehtävää, joka on siis Diigo. Jäin ihmettelemään, mihin lie kaikki into ja innostus on kadonnut? Ei niitä ainakaan joulukoristeiden kanssa viety varastoon, sillä koristeet korjataan pois poikkeen vasta loppiaisena, siis tulevana perjantaina. Jos raaskitaan, sillä kuusi on edelleen kaunis kuin... kuin... joulukuusi!!
Ehkä pitkähkö joululoma on syynä innon hiipumiseen... Vai mikä lienee. Kai pitäisi päästä käsiksi sellaiseen kurssitehtävään, josta kokisi ihan konkreettisesti olevan itselle hyötyä. Monet aiheistamme ovat olleet sellaisia, ettei niitä juuri nyt omassa elossaan, olossaan ja työssään tarvitse. Hyvähän niiden olemassaolosta on olla tietoinen, mutta käy varmaan kuten joskus muinoin opiskellessa Wordia... Kun oppia oikeasti tarvitsee, tietää että asian on joskus osannut, muttei kuolemakseen saa palautettua opittua mieleen! Paitsi sitten yöllä, juuri ennen nukahtamista!
Nyt pitäisi päästä äkkiä lähiopetuspäivän innostavaa ilmapiiriä hengittämään sisuksiin. Sieltä se viimeiksikin löytyi se kadonnut opiskeluvire ja -kipinä.
Ai niin. Olemme sitten viimenäkemän vieneet kirjastomme uuteen aikakauteen, siis Facebookiin! Kyllä sitä kauan ja hartaasti suunniteltiinkin. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty ja kun Itä-Suomen yliopistolta saatiin Mari Muinonen meitä kädestä pitäen opastamaan asiassa, suunnitelma muuttui toteutukseksi. Jippii. Joten ei kaikki opetus ole valunut pitkin hanhen selkää katuojaan...
Nyt tämä tämän hetken realistinen pessimisti lupaa uudenvuodenlupauksena, ettei ruikuta turhista, vaan lähtee rinta rottingilla kohti kurssitehtävien tuulimyllyjä! Olen jo monet vuodet todennut, että positiivisella elämänasenteella pääsee pitkälle, joten optimismi aseena kohti tulevaa! Seuraan sopii liittyä! :)
perjantai 16. joulukuuta 2011
Haaksirikko uutiskirje- ja RSS-myrskyssä
RSS:t oli minulle uusi tuttavuus siinä mielessä, että vaikka toki olen moisen palvelun olemassaolosta ollut selvillä jo vaikka kuinka kauan, en ole itse tilannut aikaisemmin yhtään syötettä. Olen aina hämmästellyt, että minne se tieto sitten tupsahtaa... mutta nytpä se selvisi sitten sekin hämmästelyn aihe. Tilasin onnistuneesti uutissyötteitä sekä YLE:n Etelä-Savon alueelta että Kirjastot.fi-sivuilta. Hetken tosin raavin päätäni, että minnekä ne tilaukseni oikein katosivat ja mistä se tieto oikein löytyykään...?? Mutta kas... Suosikeistahan ne löytyivätkin!
YouTuben päivän katsotuin video olisi ollut hauskaa saada RSS-syötteenä tiedoksi. Mutta ehei... ei onnistunut! Vaikka kuinka seikkailin pitkin "juutuupia", en keksinyt mistä tilauksen olisi voinut tehdä. Ihan kuin olisi tämä seikka pikkuisen harmittanut!
Googlen syötteenlukija vaikutti oivalta palvelulta. Sinne RSS:n tilaaminen ei vain ollut yhtä vaivatonta kuin oman selaimen suosikkeihin. Tykkäisin kuitenkin käyttää mielummin Googlen syöttenlukijaa, koska käytän töissä ja kotona paitsi tietysti eri tietokoneita, mutta myös eri selaimia. Tässä Googlen palvelussa ihastuttaa myös sekin, että sinne pääsi kirjautumaan entisillä Google-tilin tunnuksilla. Taidan kohta olla vallan riippuvainen Googlesta, kun sen taivaan alla kirjoitan blogiani, säilytän skannattua korttikokoelmaani (Picasassa), kokeilin dokumenttejä ja mitähän muuta....
Uutiskirjeiden tilaaja olen ollut jo kauan - asiaa oikeastaan tajuamatta. Matkatoimistot, kirjakaupat, kirjakerhot yms. ovat epäsäännöllisen säännöllisesti ilahduttaneet mainospostillaan sähköpostissani. En vain ole tullut ajatelleeksi, että nämä mainoksiksi mieltämäni julkaisut ovatkin hienommalta nimeltään uutiskirjeitä. Kurssin innoittamana etsin vielä lisääkin potentiaalisia uutiskirjeiden lähettäjiä ja valitsin sitten valtavasta tarjokkaiden joukosta Savonlinnasalin uutiskirjeet. Ajattelin, että ne voisivat paikallisina tiedotteina olla kaikkein hyödyllisimmät. Kilttinä opiskelijana oli sitten tilattava vielä uutiskirje suomi.fi:stä, sieltähän voi tulla tiedoksi vaikka mitä yleishyödyllistä asiaa.
Sekä RSS että uutiskirjeet olisivat varmaankin oiva keino löytää uutistulvasta se tieto, joka itseä eniten koskettaa. Mutta nyt tulee se iso MUTTA. Joko olisi tilattava valtavasti RSS-syötteitä ja uutiskirjeitä, jolloin ne eivät enää palvelisi alkuperäisessä tarkoituksessa tai pelättävä, että jokin tärkeä uutinen jää huomiotta, kun ei siitä ole hoksannut itselleen vihjettä tilata.
Nykyinen tiedontulva on niin lähkähdyttävä, että kaikki konstit sen hallitsemiseksi olisivat tervetulleita. Jääräpäänä ajattelen, että jos tilaan kaiken maailman uutistiedotteita itselleni, olen kohta hukuksissa informaatioähkyn alla. Mutta pieni ääni sisälläni yrittää kuitenkin sinnikkäästi piipittää, että näistä apuvälineistä voisikin tulla hyvät happilaitteet sukellusretkelle tiedon ja uutisten valtamerelle.
En nyt käsi pystyssä ensimmäisten joukossa hurraa RSS:lle ja uutiskirjeille, mutta hissun kissun kipitän perässä. Harjoitus tehnee mestarin tässäkin asiassa, joten voi olla, etten vuoden päästä voi käsittää kuinka ennen tulin toimeen ilman Googlen syötteenlukijaa tai valtaisaa määrää uutiskirjeitä.
Phuuh. Tämän syksyn 23 asiaa -kurssin tehtävät olisivat nyt sitten tässä. Hip hei! Kurssi jatkuu keväällä, joten sitten iskemme uusin voimin uusien haasteiden kimppuun! Rattoisaa ja leppoisaa joulun aikaa kaikille kurssikavereille sekä mahdollisille muille lukijoille!
YouTuben päivän katsotuin video olisi ollut hauskaa saada RSS-syötteenä tiedoksi. Mutta ehei... ei onnistunut! Vaikka kuinka seikkailin pitkin "juutuupia", en keksinyt mistä tilauksen olisi voinut tehdä. Ihan kuin olisi tämä seikka pikkuisen harmittanut!
Googlen syötteenlukija vaikutti oivalta palvelulta. Sinne RSS:n tilaaminen ei vain ollut yhtä vaivatonta kuin oman selaimen suosikkeihin. Tykkäisin kuitenkin käyttää mielummin Googlen syöttenlukijaa, koska käytän töissä ja kotona paitsi tietysti eri tietokoneita, mutta myös eri selaimia. Tässä Googlen palvelussa ihastuttaa myös sekin, että sinne pääsi kirjautumaan entisillä Google-tilin tunnuksilla. Taidan kohta olla vallan riippuvainen Googlesta, kun sen taivaan alla kirjoitan blogiani, säilytän skannattua korttikokoelmaani (Picasassa), kokeilin dokumenttejä ja mitähän muuta....
Uutiskirjeiden tilaaja olen ollut jo kauan - asiaa oikeastaan tajuamatta. Matkatoimistot, kirjakaupat, kirjakerhot yms. ovat epäsäännöllisen säännöllisesti ilahduttaneet mainospostillaan sähköpostissani. En vain ole tullut ajatelleeksi, että nämä mainoksiksi mieltämäni julkaisut ovatkin hienommalta nimeltään uutiskirjeitä. Kurssin innoittamana etsin vielä lisääkin potentiaalisia uutiskirjeiden lähettäjiä ja valitsin sitten valtavasta tarjokkaiden joukosta Savonlinnasalin uutiskirjeet. Ajattelin, että ne voisivat paikallisina tiedotteina olla kaikkein hyödyllisimmät. Kilttinä opiskelijana oli sitten tilattava vielä uutiskirje suomi.fi:stä, sieltähän voi tulla tiedoksi vaikka mitä yleishyödyllistä asiaa.
Sekä RSS että uutiskirjeet olisivat varmaankin oiva keino löytää uutistulvasta se tieto, joka itseä eniten koskettaa. Mutta nyt tulee se iso MUTTA. Joko olisi tilattava valtavasti RSS-syötteitä ja uutiskirjeitä, jolloin ne eivät enää palvelisi alkuperäisessä tarkoituksessa tai pelättävä, että jokin tärkeä uutinen jää huomiotta, kun ei siitä ole hoksannut itselleen vihjettä tilata.
Nykyinen tiedontulva on niin lähkähdyttävä, että kaikki konstit sen hallitsemiseksi olisivat tervetulleita. Jääräpäänä ajattelen, että jos tilaan kaiken maailman uutistiedotteita itselleni, olen kohta hukuksissa informaatioähkyn alla. Mutta pieni ääni sisälläni yrittää kuitenkin sinnikkäästi piipittää, että näistä apuvälineistä voisikin tulla hyvät happilaitteet sukellusretkelle tiedon ja uutisten valtamerelle.
En nyt käsi pystyssä ensimmäisten joukossa hurraa RSS:lle ja uutiskirjeille, mutta hissun kissun kipitän perässä. Harjoitus tehnee mestarin tässäkin asiassa, joten voi olla, etten vuoden päästä voi käsittää kuinka ennen tulin toimeen ilman Googlen syötteenlukijaa tai valtaisaa määrää uutiskirjeitä.
Phuuh. Tämän syksyn 23 asiaa -kurssin tehtävät olisivat nyt sitten tässä. Hip hei! Kurssi jatkuu keväällä, joten sitten iskemme uusin voimin uusien haasteiden kimppuun! Rattoisaa ja leppoisaa joulun aikaa kaikille kurssikavereille sekä mahdollisille muille lukijoille!
maanantai 5. joulukuuta 2011
Ärsyttävä Slideshare
Saatuani valmiiksi hienon (hehheh!) PowerPoint-esitykseni, suorastaan innoissani latasin sen Slideshareen. Voi pettymyksien äiti! Eihän se siellä toimikaan kuin unelma. Diat eivät vaihdu itsestään eikä musiikki kuulu. Koko hommasta tuli pannukakku.Vai pitäisikö koneelle ladata joku apuohjelma, että esitys toistuisi samanlaisena kuin olen sen luonut?
Seuraava pettymys oli, etten anonyyminä edes löydä esitystäni. Jos kirjoittaa hakukenttään "Sateenvarjot", joka oli siis esityksen nimi, ei löydy yhtään osumaa. Myös tagitin esitykseni sanalla "sateenvarjot", joten olisin luullut silläkin perusteella löytyvän. Että sinne se sitten hukkui tiedontulvaan.
Hyvä puoli Slidesharessa oli, että sinne voi kirjautua Facebook-tunnuksilla eikä tarvinnut taas keksiä uutta käyttäjätunnusta ja salasanaa. Sain myös jaettua esityksen Facebookissa ystävilleni, mutta siirtymien ja musiikin puuttuminen harmittaa sitten vielä enemmän.
Jos ohjelma todella on noin kökkö, en hirveästi lähtisi tekemään sillä mitään kirjaston esittelyohjelmia tai muita esityksiä. Tietenkin se olisi taas yksi foorumi, jolla kirjastot voisivat näkyä. Mutta koska ohjelma vaikuttaa jotenkin keskeneräiseltä ja kankealta, ei siellä mukana oleminen ehkä kuitenkaan ole parasta mainosta nykyaikaisuutta hakevalle kirjastolle.
Katselin nopeasti muidenkin esityksiä, joita on viety Slideshareen. Kaikenlaista oli! Löysin esimerkiksi hauskoja kissoja ja muita eläimiä. Mutta koska diat piti katsella yksitellen, hommasta meni jotenkin hohto. Onkohan minulla jäänyt jokin perustavanlaatuinen juttu huomiotta ja tekemättä?? Olisiko ohjelman tarkoitus toimia toisin. Sitäpä voinkin pohtia koko huomisen vapaapäivän! Teille muille juhlavaa itsenäisyyspäivää!
Seuraava pettymys oli, etten anonyyminä edes löydä esitystäni. Jos kirjoittaa hakukenttään "Sateenvarjot", joka oli siis esityksen nimi, ei löydy yhtään osumaa. Myös tagitin esitykseni sanalla "sateenvarjot", joten olisin luullut silläkin perusteella löytyvän. Että sinne se sitten hukkui tiedontulvaan.
Hyvä puoli Slidesharessa oli, että sinne voi kirjautua Facebook-tunnuksilla eikä tarvinnut taas keksiä uutta käyttäjätunnusta ja salasanaa. Sain myös jaettua esityksen Facebookissa ystävilleni, mutta siirtymien ja musiikin puuttuminen harmittaa sitten vielä enemmän.
Jos ohjelma todella on noin kökkö, en hirveästi lähtisi tekemään sillä mitään kirjaston esittelyohjelmia tai muita esityksiä. Tietenkin se olisi taas yksi foorumi, jolla kirjastot voisivat näkyä. Mutta koska ohjelma vaikuttaa jotenkin keskeneräiseltä ja kankealta, ei siellä mukana oleminen ehkä kuitenkaan ole parasta mainosta nykyaikaisuutta hakevalle kirjastolle.
Katselin nopeasti muidenkin esityksiä, joita on viety Slideshareen. Kaikenlaista oli! Löysin esimerkiksi hauskoja kissoja ja muita eläimiä. Mutta koska diat piti katsella yksitellen, hommasta meni jotenkin hohto. Onkohan minulla jäänyt jokin perustavanlaatuinen juttu huomiotta ja tekemättä?? Olisiko ohjelman tarkoitus toimia toisin. Sitäpä voinkin pohtia koko huomisen vapaapäivän! Teille muille juhlavaa itsenäisyyspäivää!
Esitysgrafiikkaesitys
Puuh, nyt olen taas selvittänyt yhden rästissä olleen kurssitehtävän. Sadepäivän innoittamana tein PowerPointilla mielikuvituksellisen sateenvarjomainoksen. Olin ensimmäistä kertaa PowerPointin kanssa tekemisissä ja se oli rakkautta ensi silmäyksellä - joskin vain yksipuolista... Käsittämättömän paljon mahdollisuuksia luoda mitä upeampia esityksiä! Kikkailin siirtymillä ja muilla ohjelman hienouksilla ja lisäsin esitykseen musiikkiakin.
On hommassa huonokin puoli. Se on sama kuin noissa kuvakirjaohjelmissa. Eli työ ei ole koskaan valmis vaan sitä voisi hioa loputtomiin. On vain pakko päättää, että tässä se nyt on. Ja pistää piste. Ja kohta huomaa taas olevansa säätämässä jotain yksityiskohtaa himpun verran paremmaksi tai piirun verran loistavammaksi.
Diaesitys olisi pitänyt jakaa kurssikavereille. Mitenköhän? En ole itsekään saanut yhtään esitystä kommentoitavaksi, joten muilla mahtanee olla samoja ongelmia. Seuraava opiskeltava asia on slideshare, joten siellä työnsä voi tuoda julkiseksi. Se on seuraavan blogikirjoituksen aihe, eli ei siitä nyt vielä tämän enempää.
On hommassa huonokin puoli. Se on sama kuin noissa kuvakirjaohjelmissa. Eli työ ei ole koskaan valmis vaan sitä voisi hioa loputtomiin. On vain pakko päättää, että tässä se nyt on. Ja pistää piste. Ja kohta huomaa taas olevansa säätämässä jotain yksityiskohtaa himpun verran paremmaksi tai piirun verran loistavammaksi.
Diaesitys olisi pitänyt jakaa kurssikavereille. Mitenköhän? En ole itsekään saanut yhtään esitystä kommentoitavaksi, joten muilla mahtanee olla samoja ongelmia. Seuraava opiskeltava asia on slideshare, joten siellä työnsä voi tuoda julkiseksi. Se on seuraavan blogikirjoituksen aihe, eli ei siitä nyt vielä tämän enempää.
torstai 1. joulukuuta 2011
Ajanhallintaa ja änkyröintiä
Jo monta viikkoa sitten oli kurssillamme aiheena ajanhallinta. Ei aikaa voi hallita, se kulkee vääjäämättä eteenpäin sekunti sekuntilta, minuutti minuutilta, tunti tunnilta, päivä päivältä, viikko viikolta, kuukausi kuudaudelta, vuosi vuodelta, elinikä eliniältä... Jokainen minuutti on tasan yhtä pitkä, 60 sekuntia. Näin siis teoriassa. Käytännössähän aika välillä suorastaan kiitolaukkaa eteenpäin ja toisinaan taas se pysähtyy kokonaan.
Löysin netistä pari onnistunutta runoa, kirjoittaja on nimimerkki Stidi:
Ei minusta ole aikaa hallitsemaan. Ehkä kuitenkin voisin opetella hallitsemaan omaa ajankäyttöäni...? Töissä käytän jo onnistuneesti Outlookin kalenteria. Kotona on seinäkalenterissa suvun ja kummilasten syntymäpäivät. Henkilökohtaiset menot ja menemiset ovat vain pääni sisällä muistikalenterissa. Joskus muistikalenterin ja työkalenterin yhdistelyssä on takkuamista, mutta vielä on näin pärjätty. Mutta että Sumplia ja Doodlea testaamaan... ei kai....
Onneksi oli viikko sitten antoisa lähiopetuspäivä, jossa Merja kädestä pitäen opasti meitä ajanhallinnan kivikkoisella tiellä. Näin joulun alla loimme posket hehkuen erilaisia joulutapahtumia, joihin sitten kutsuimme toisiamme. Sumpli on ihana, kotimainen ja kotoinen. Tapahtuman järjestäminen oli helppoa, samoin kutsujen lähettäminen ja sumpliminen. Mutta, jos olisi halunnut lähettää myöhemmin lisää kutsuja, emme keksineet kuinka se tapahtuisi. Tuntui Sumplissa olevan muitakin kokeiluversion ongelmia, joita siinä sitten koetimme yhteisvoimin ratkaista siinä onnistumatta. Sympaattista oli, kun Sumplin blogista löytyi selitystä ohjelman keskeneräisyyteen... "palvelu on luotu harrastuspohjalta kesäloman aikana." Symppistä! <3 Seuraavalla lomalla varmaan palvelu paranee ainakin piirun verran.
Doodleakin testasimme ja myös se toimi hyvin. Mielestäni Sumpli oli yksinkertaisempi kuin Doodle, mutta Doodle oli käyttökelpoisempi ja monipuolisempi.
Googlen kalenteria emme (muistaakseni) käyttäneet emmekä kokeilleet lähiopetuspäivässä. En ole omatoimisestikaan sitä käyttänyt enkä edes avannut. Luultavasti se olisi oiva apuväline, jos olisi vaikka jonkun yhdistyksen puuhaihminen ja jossakin pitäisi pitää yllä yhdistyksen yhteinen ajankäyttösuunnitelma.
Muistilaput Stickies... in English....! Hui. En tutustu enkä kokeile! Outlookissakin on muistilappuohjelma, jota en tosin ole ottanut käyttöön, koska en ole kokenut sitä tarpeelliseksi. Kylläpä taidan olla taas melkoinen vastarannan kiiski! :(
Sitten haluan vielä sanoa ihan out of topic, että olen käynyt änkyröimään muutenkin. Mikähän minua vaivaa?? Tämä toinen änkyröintini on sellaista, että minua on ihan hirmuisesti käynyt kaivelemaan kirjastomme nuortenosastolla hyllyosasto "nuoret aikuiset". Yhtenä aamuna töihin kävellessäni mietin, että olen jo selvästi keski-ikäinen, 44 v. Mihin asti ihminen on nuori? Kuka on nuori aikuinen? Vastasin omaan kysymykseeni, että nuori aikuinen on mielestäni 20 - 30 -vuotias. Ja voi voi. Meidän nuorille aikuisille tarkoitetut kirjat ovat ennemminkin aikuistuville nuorille, siis 13 - 18 -vuotiaille. KÄÄK, karmea ristiriita!! Nyt kai on vaan opittava elämään sen kanssa. Ainakin vielä 1,5 vuotta, ennen kuin uusi ja uljas kirjastotalomme Asemantielle valmistuu.
Mitä? Ai, ettei ole tarkoitus kirjoittaa tänne romaania? Hups. Ja anteeksi! :)
JK. Pakko vielä sanoa, että mainio nimi kirjalle tuo Jukka Laukkasen Ajan Hukkaa, sanoi susikuski! :)
Löysin netistä pari onnistunutta runoa, kirjoittaja on nimimerkki Stidi:
Aina------------------------------------------
Aina on aikaa katsoa
kuinka kiire
kadehtii sinua
Aika runo
Aika on rahaa
Aikaa voi tappaa
Ajalla voi ratsastaa
Kaikella on aikansa
Aikaa kutakin
Ajasta aikaan
Aika käy
Ja
Aika kulkee
Aika jopa pysähtyy
Aika näyttää
mitä kaikkea olenkaan
Aikaan saanut
Ei minusta ole aikaa hallitsemaan. Ehkä kuitenkin voisin opetella hallitsemaan omaa ajankäyttöäni...? Töissä käytän jo onnistuneesti Outlookin kalenteria. Kotona on seinäkalenterissa suvun ja kummilasten syntymäpäivät. Henkilökohtaiset menot ja menemiset ovat vain pääni sisällä muistikalenterissa. Joskus muistikalenterin ja työkalenterin yhdistelyssä on takkuamista, mutta vielä on näin pärjätty. Mutta että Sumplia ja Doodlea testaamaan... ei kai....
Onneksi oli viikko sitten antoisa lähiopetuspäivä, jossa Merja kädestä pitäen opasti meitä ajanhallinnan kivikkoisella tiellä. Näin joulun alla loimme posket hehkuen erilaisia joulutapahtumia, joihin sitten kutsuimme toisiamme. Sumpli on ihana, kotimainen ja kotoinen. Tapahtuman järjestäminen oli helppoa, samoin kutsujen lähettäminen ja sumpliminen. Mutta, jos olisi halunnut lähettää myöhemmin lisää kutsuja, emme keksineet kuinka se tapahtuisi. Tuntui Sumplissa olevan muitakin kokeiluversion ongelmia, joita siinä sitten koetimme yhteisvoimin ratkaista siinä onnistumatta. Sympaattista oli, kun Sumplin blogista löytyi selitystä ohjelman keskeneräisyyteen... "palvelu on luotu harrastuspohjalta kesäloman aikana." Symppistä! <3 Seuraavalla lomalla varmaan palvelu paranee ainakin piirun verran.
Doodleakin testasimme ja myös se toimi hyvin. Mielestäni Sumpli oli yksinkertaisempi kuin Doodle, mutta Doodle oli käyttökelpoisempi ja monipuolisempi.
Googlen kalenteria emme (muistaakseni) käyttäneet emmekä kokeilleet lähiopetuspäivässä. En ole omatoimisestikaan sitä käyttänyt enkä edes avannut. Luultavasti se olisi oiva apuväline, jos olisi vaikka jonkun yhdistyksen puuhaihminen ja jossakin pitäisi pitää yllä yhdistyksen yhteinen ajankäyttösuunnitelma.
Muistilaput Stickies... in English....! Hui. En tutustu enkä kokeile! Outlookissakin on muistilappuohjelma, jota en tosin ole ottanut käyttöön, koska en ole kokenut sitä tarpeelliseksi. Kylläpä taidan olla taas melkoinen vastarannan kiiski! :(
Sitten haluan vielä sanoa ihan out of topic, että olen käynyt änkyröimään muutenkin. Mikähän minua vaivaa?? Tämä toinen änkyröintini on sellaista, että minua on ihan hirmuisesti käynyt kaivelemaan kirjastomme nuortenosastolla hyllyosasto "nuoret aikuiset". Yhtenä aamuna töihin kävellessäni mietin, että olen jo selvästi keski-ikäinen, 44 v. Mihin asti ihminen on nuori? Kuka on nuori aikuinen? Vastasin omaan kysymykseeni, että nuori aikuinen on mielestäni 20 - 30 -vuotias. Ja voi voi. Meidän nuorille aikuisille tarkoitetut kirjat ovat ennemminkin aikuistuville nuorille, siis 13 - 18 -vuotiaille. KÄÄK, karmea ristiriita!! Nyt kai on vaan opittava elämään sen kanssa. Ainakin vielä 1,5 vuotta, ennen kuin uusi ja uljas kirjastotalomme Asemantielle valmistuu.
Mitä? Ai, ettei ole tarkoitus kirjoittaa tänne romaania? Hups. Ja anteeksi! :)
JK. Pakko vielä sanoa, että mainio nimi kirjalle tuo Jukka Laukkasen Ajan Hukkaa, sanoi susikuski! :)
maanantai 28. marraskuuta 2011
Kirjoitetaanko yhdessä?
Yhteisöllinen kirjoittaminen oli kurssillamme aiheena jo ajat sitten. Mikä lienee vikana, ettei moista yhteisöllisyttä oikein tästä opiskelijaporukasta löytynyt? Itse sain kutsun yhteiseen tekemiseen vain Xehhalta, Kato kirjastontäti -bloggaajalta.
Xehha oli tehnyt hienon diaesityksen Pariisin nähtävyyksistä. Esitystä olisi saanut muokata mielin määrin, mutta enpä rohjennut. Syitä on tasan kaksi. Ensinnäkin esitys oli itsessään jo niin hieno, että voin vain nostaa kuviteltua hattuani tekijälle! Ei tulisi mieleenikään mennä näin aloittelijana sorkkimaan taitavamman tekijän taidonnäytettä. Toinen syy on osaamattomuus ja ajanpuute. Jos jotain olisin muuttanut, niin diojen vaihtumisnopeutta. Mutta koska en tiennyt kuinka se tehdään eikä ollut aikaa käydä opettelemaan, en edes yrittänyt muokata. Myös musiikkia olisin kaivannut taustalle, mutta valita nyt toisen puolesta taustamusiikki... ei onnistu! Varsinkaan kun en ole mikään asiantuntija musiikin sarallakaan. Enkä taas olisi sitäkään osannut tehdä.
Jos ei tällä kurssilla muuta opi, niin ainakin sen, ettei osaa mitään!!
Itse otin muokattavaksi ikivanhat lainaussäännöt ja kutsuin työtä tekemään kaksi kurssilaista sekä yhden ohjaajista. Vain toinen kurssilaisista ilmaisi halukkuutensa yhteistyöhön. Skannasin säännöt eikä ensimmäinen skannaus tuottanut erityisen hyvää tulosta. Yritin myöhemmin skannata uudelleen, mutta koska tässä talossa laitteet toimivat silloin kun niitä sattuu huvittamaan, skannerille sattui kiukuttelupäivä eikä työ onnistunut. Liitän tähän sen ensimmäisen version, vaikka se onkin epätarkka. Mutta säännöt ovat jotenkin hellyttävän vanhanaikaiset!
Mietistin kanssa olemme nyt ajanmukaistaneet noita sääntöjä. Koska teksti ei alunperin ole kummankaan meidän tuottamaa, siihen on helpompi tehdä muutoksia. Mutta jo muutamassa muutoksessa huomaa kuinka eri tavalla eri ihmiset painottavat asioita. Kuitenkin kokisin tällaisen mahdollisuuden oivaksi tavaksi muokata esim. yhteisiä käyttösääntöjä tms. Tai näin voisi kirjoittaa koko perheen yhteisen joulukirjeen kaukana asuville sukulaisille! :)
Jäin myös miettimään, että tätäkö tekniikkaa esim. kirjailijat Tapani Bagge ja Karo Hämäläinen ovat käyttäneet kirjoittaessaan yhdessä nuortenkirjoja.
Ei lainkaan hullumpi palvelu! Täytyy pitää mielessä!
Xehha oli tehnyt hienon diaesityksen Pariisin nähtävyyksistä. Esitystä olisi saanut muokata mielin määrin, mutta enpä rohjennut. Syitä on tasan kaksi. Ensinnäkin esitys oli itsessään jo niin hieno, että voin vain nostaa kuviteltua hattuani tekijälle! Ei tulisi mieleenikään mennä näin aloittelijana sorkkimaan taitavamman tekijän taidonnäytettä. Toinen syy on osaamattomuus ja ajanpuute. Jos jotain olisin muuttanut, niin diojen vaihtumisnopeutta. Mutta koska en tiennyt kuinka se tehdään eikä ollut aikaa käydä opettelemaan, en edes yrittänyt muokata. Myös musiikkia olisin kaivannut taustalle, mutta valita nyt toisen puolesta taustamusiikki... ei onnistu! Varsinkaan kun en ole mikään asiantuntija musiikin sarallakaan. Enkä taas olisi sitäkään osannut tehdä.
Jos ei tällä kurssilla muuta opi, niin ainakin sen, ettei osaa mitään!!
Itse otin muokattavaksi ikivanhat lainaussäännöt ja kutsuin työtä tekemään kaksi kurssilaista sekä yhden ohjaajista. Vain toinen kurssilaisista ilmaisi halukkuutensa yhteistyöhön. Skannasin säännöt eikä ensimmäinen skannaus tuottanut erityisen hyvää tulosta. Yritin myöhemmin skannata uudelleen, mutta koska tässä talossa laitteet toimivat silloin kun niitä sattuu huvittamaan, skannerille sattui kiukuttelupäivä eikä työ onnistunut. Liitän tähän sen ensimmäisen version, vaikka se onkin epätarkka. Mutta säännöt ovat jotenkin hellyttävän vanhanaikaiset!
Jäin myös miettimään, että tätäkö tekniikkaa esim. kirjailijat Tapani Bagge ja Karo Hämäläinen ovat käyttäneet kirjoittaessaan yhdessä nuortenkirjoja.
Ei lainkaan hullumpi palvelu! Täytyy pitää mielessä!
sunnuntai 27. marraskuuta 2011
Pikapälätys
Rajaton: tulkoon joulu
Perjantaiaamuna oli töihin mennessä taivas kuin tulessa. Siitä tuo kuva. Ja töissä sitten oli tuli ahterin alla, kun oli tekemättä edellisenkin päivän työt ja asiakkaitakin riitti jonoksi asti! Joten ei ehtinyt kurssitehtävien kimppuun. Viikonloppu on mennyt kuin siivillä, mutta kunhan päästää ensi viikkoon, käyn tehtävien kimppuun uudella innolla!
keskiviikko 9. marraskuuta 2011
Välipälätys
Yhteisöllinen kirjoittaminen on kurssillamme tämän viikon aiheena. Olen nyt tarttunut toimeen ja siirtänyt Google dokumentteihin erään vanhan teksin. Lähetin myös kolmelle ihmiselle kainon pyynnön tulla muokkaamaan tekstiä kanssani. Jännityksellä odottelen, tarttuuko joku syöttiini!
Eilen illalla olin vanhalla Casinolla hauskassa kirjallisuusillassa. Illan järjesti Info-kirjakauppa Knut Posse ja kirjailijavieraina olivat Jari Tervo, Rosa Liksom, Tuomas Kyrö, Katja Kettu sekä paikalliset esikoiskirjailijat Mikko Vento ja Varpu Konkola. Iltapalaksi saimme maittavan coctail-lautasen (riimihärkää, lohta, muikkuja ja herkullisia marinoituja kasviksia) sekä lasilliset viiniä. Tervo ja Kyrö ovat armoitettuja läpänheittäjiä, varsinkin Kyröä olisi kuunnellut vaikka kuinka pitkään. Olipa tilaisuuteen saatukin valovoimaiset esiintyjät!
Olin tilaisuudessa kolmen nykyisen ja yhden ex-työkaverin kanssa. Muitakin ihmisiä oli paikalla runsain mitoin, yhteensä meitä oli 220 henkeä! Ennen tilaisuuden alkua juttu luisti ja Leenan kanssa pohdimme tämän kurssin kiemuroitakin.
Päivä oli pitkä (olihan meillä ollut aamulla koko talon työpaikkakokous, josta otin varaslähdön, että ennätin englannin kurssille... kurssin takia myöhästyin varsinaisesta iltavuoron alkamisajasta, mutta korvasin myöhästymisen lähtemällä poiskin aikaisemmin, että sitten ehdin tuonne kirjallisuusiltaan), mutta antoisa! Pari päivää mieltä painanut murhemielikin unohtui vanhan Casinon naulakkoon. Ja kun vielä tämä aamu alkoi reippaalla hydrobicilla aamutuimaan ennen töihin tuloa ja työpäivän ensimmäinen tehtävä oli leikkiä kirjaleikkiä Pihlajaniemen eskareiden kanssa, ei murheista ole enää tietoakaan!
Eilen illalla olin vanhalla Casinolla hauskassa kirjallisuusillassa. Illan järjesti Info-kirjakauppa Knut Posse ja kirjailijavieraina olivat Jari Tervo, Rosa Liksom, Tuomas Kyrö, Katja Kettu sekä paikalliset esikoiskirjailijat Mikko Vento ja Varpu Konkola. Iltapalaksi saimme maittavan coctail-lautasen (riimihärkää, lohta, muikkuja ja herkullisia marinoituja kasviksia) sekä lasilliset viiniä. Tervo ja Kyrö ovat armoitettuja läpänheittäjiä, varsinkin Kyröä olisi kuunnellut vaikka kuinka pitkään. Olipa tilaisuuteen saatukin valovoimaiset esiintyjät!
Olin tilaisuudessa kolmen nykyisen ja yhden ex-työkaverin kanssa. Muitakin ihmisiä oli paikalla runsain mitoin, yhteensä meitä oli 220 henkeä! Ennen tilaisuuden alkua juttu luisti ja Leenan kanssa pohdimme tämän kurssin kiemuroitakin.
Päivä oli pitkä (olihan meillä ollut aamulla koko talon työpaikkakokous, josta otin varaslähdön, että ennätin englannin kurssille... kurssin takia myöhästyin varsinaisesta iltavuoron alkamisajasta, mutta korvasin myöhästymisen lähtemällä poiskin aikaisemmin, että sitten ehdin tuonne kirjallisuusiltaan), mutta antoisa! Pari päivää mieltä painanut murhemielikin unohtui vanhan Casinon naulakkoon. Ja kun vielä tämä aamu alkoi reippaalla hydrobicilla aamutuimaan ennen töihin tuloa ja työpäivän ensimmäinen tehtävä oli leikkiä kirjaleikkiä Pihlajaniemen eskareiden kanssa, ei murheista ole enää tietoakaan!
perjantai 4. marraskuuta 2011
Wikistä vikisisin
Kun lopetin vikinän ajanpuutteesta ja tartuin Wikipediaa niskasta, alkaa tämänkin viikkotehtävän vikittely päätyä johonkin lopputulokseen. (Mie vien ja Wiki vaan vikisee... :))
Vaatisi melkomoista ronskiutta, rohkeutta ja itseluottamusta lähteä kirjoittamaan Wikipediaan artikkelia. Ei miusta sellaseen... Mutta mielelläni ja sormella osoitellen voin kyllä ronkkia toisten tekeleitä... :)
Otin suurennuslasin alle kaksikin asiaa. Jotenkin tuo postcrossing on pulpahdellut pintaan ennenkin näissä bloggauksissani ja - kappas vaan - samalla kaavalla mennään jälleen! Suomenkielisestä Wikipediasta löytyy lyhyehkö kuvaus asiasta. Periaatteessa siihen on kyllä tiivistetty kaikki oleellinen, mutta yhden virheen löysin, vaikken niitä oikeasti hakemalla hakenutkaan. Koska itse olen asianharrastaja, sen kummemmin viitteitä tutkimatta voisin todeta artikkelin melko luotettavaksi. Mutta jos en tuntisi postcrossingia entuudestaan, ei artikkelin lähdeluettelo vakuuttaisi. Lähdeluettelossa on vain linkit postcrossingin tilastosivuihin ja tilastoja tutkimalla huomaa, että tieto vanhenee todella nopeasti. Artikkelissa mainitut käyttäjäluvut ovat jo auttamattomasti vanhentuneet!
Historiasivulta löytyy pilvin pimein päivityksiä. Päivittäjiä on ollut useita ja osa aikaisemmista artikkeleista on ollut kattavampia ja niissä on kerrottu postcrossingista laajemmin. Miksi artikkelia sitten on muokattu suppeammaksi, sitä voi vain arvailla. Suurin osa päivityksistä on ollut lukujen tarkistuksia tai esim. Hollanti on muokattu Alankomaiksi.
Keskustelua aihe ei ole liiemmin herättänyt. Suomenkielistä artikkelia on kommentoinut kaksi ihmistä ja hekin ovat vain raportoineet havaitsemistaan virheistä.
Englanninkielisen version artikkeli on jonkin verran laajempi, kuten olettaa sopiikin. Myös siellä on pitkälti artikkelin historiaa, mutta en käynyt enää vertailemaan tehtyjä muutoksia. Englanninkielinen artikkeli ei ole herättänyt senkään vertaa inohimoja kuin suomalainen serkkunsa, komentteja löytyy kokonaista yksi kappale!
Lupasin tiirata suurennuslasilla toisenkin artikkelin ja otin kohteeksi irlantilaisen kirjailijan John Boyne. Muutama vuosi sitten häneltä suomennettiin kirja Poika raidallisessa pyjamassa ja työkaverini suosituksesta luin sen... Vaikuttavaa! Nyt yöpöydälläni odottavat herran tänä syksynä ilmestyneet suomennokset Tarkoin vartioitu talo sekä Nooa Niemennokka karkaa kotoa. Ja on vielä hehkutettava sitäkin, että tapasin kirjailijan henkilökohtaisesti viime lauantaina Helsingin kirjamessuilla ja sain häneltä parin minuutin ajan jakamatonta huomiota! :)
Mutta siis asiaan! Suomalainen Wikipedia tarjoaa vain tynkäartikkelin ja todella epäedullisen valokuvan kirjailijasta. Artikkelin historia on lyhyt eikä kirjoittajia ole kuin muutama. Viimeisin muokkaus on tehty 12.11.2010. Kummastelen, ettei edes Boynen suomalainen kustantaja Bazar ole pitänyt huolta asiallisen tiedon saattamisesta verkkotietosanakirjaan. Ehkä kustantamon sivuilta löytyisi tietoa... täytyypä käydä jossain vaiheessa tekemässä tutkimusretki. (Ainoa lähdelinkki Wikipedian sivuilla on Bazarin sivuille eikä sekään linkki toimi. Ei anna hyvää kuvaa eikä vakuuta!)
Luonnollisesti englannin kielisestä Wikipediasta löytyy kattavampi artikkeli. Sitä on ollut tekemässä useampi kirjoittaja ja korjauksia/muutoksia on tehty useita. Lähdeviittauksia on useita. Hämmästyin kuitenkin siitä, kuinka tiiviisti ydinasiat oli saatu esitetyksi. Artikkeli on lyhyehkö, mutta sisältänee kaiken oleellisen. Sieltä löytyy kirjailijan tuotanto sekä hänen voittamansa palkinnot, joita on kunnioitettava määrä. Sivulla on myös linkki kirjailijan kotisivulle.
Keskustelua John Boyne ei ole liiemmälti herättänyt Wikipediassa sen kummemmin Suomessa kun muuallakaan. Tai.. en ihan ymmärtänyt englanninkielisillä sivuilla, että olivatko kommentit ylläpitäjän yleisiä ohjeita vai oliko joku oikeasti kommentoinutkin. Ja ei tarvitse ehdottaa englannin kurssille menemistä, käyn siellä jo!
Nyt pistän Wikipedian kannet kiinni ja kohta pinkaisen viikonlopun viettoon. Hyvää pyhäinmiesten päivää meille kaikille!
Vaatisi melkomoista ronskiutta, rohkeutta ja itseluottamusta lähteä kirjoittamaan Wikipediaan artikkelia. Ei miusta sellaseen... Mutta mielelläni ja sormella osoitellen voin kyllä ronkkia toisten tekeleitä... :)
Otin suurennuslasin alle kaksikin asiaa. Jotenkin tuo postcrossing on pulpahdellut pintaan ennenkin näissä bloggauksissani ja - kappas vaan - samalla kaavalla mennään jälleen! Suomenkielisestä Wikipediasta löytyy lyhyehkö kuvaus asiasta. Periaatteessa siihen on kyllä tiivistetty kaikki oleellinen, mutta yhden virheen löysin, vaikken niitä oikeasti hakemalla hakenutkaan. Koska itse olen asianharrastaja, sen kummemmin viitteitä tutkimatta voisin todeta artikkelin melko luotettavaksi. Mutta jos en tuntisi postcrossingia entuudestaan, ei artikkelin lähdeluettelo vakuuttaisi. Lähdeluettelossa on vain linkit postcrossingin tilastosivuihin ja tilastoja tutkimalla huomaa, että tieto vanhenee todella nopeasti. Artikkelissa mainitut käyttäjäluvut ovat jo auttamattomasti vanhentuneet!
Historiasivulta löytyy pilvin pimein päivityksiä. Päivittäjiä on ollut useita ja osa aikaisemmista artikkeleista on ollut kattavampia ja niissä on kerrottu postcrossingista laajemmin. Miksi artikkelia sitten on muokattu suppeammaksi, sitä voi vain arvailla. Suurin osa päivityksistä on ollut lukujen tarkistuksia tai esim. Hollanti on muokattu Alankomaiksi.
Keskustelua aihe ei ole liiemmin herättänyt. Suomenkielistä artikkelia on kommentoinut kaksi ihmistä ja hekin ovat vain raportoineet havaitsemistaan virheistä.
Englanninkielisen version artikkeli on jonkin verran laajempi, kuten olettaa sopiikin. Myös siellä on pitkälti artikkelin historiaa, mutta en käynyt enää vertailemaan tehtyjä muutoksia. Englanninkielinen artikkeli ei ole herättänyt senkään vertaa inohimoja kuin suomalainen serkkunsa, komentteja löytyy kokonaista yksi kappale!
Lupasin tiirata suurennuslasilla toisenkin artikkelin ja otin kohteeksi irlantilaisen kirjailijan John Boyne. Muutama vuosi sitten häneltä suomennettiin kirja Poika raidallisessa pyjamassa ja työkaverini suosituksesta luin sen... Vaikuttavaa! Nyt yöpöydälläni odottavat herran tänä syksynä ilmestyneet suomennokset Tarkoin vartioitu talo sekä Nooa Niemennokka karkaa kotoa. Ja on vielä hehkutettava sitäkin, että tapasin kirjailijan henkilökohtaisesti viime lauantaina Helsingin kirjamessuilla ja sain häneltä parin minuutin ajan jakamatonta huomiota! :)
Mutta siis asiaan! Suomalainen Wikipedia tarjoaa vain tynkäartikkelin ja todella epäedullisen valokuvan kirjailijasta. Artikkelin historia on lyhyt eikä kirjoittajia ole kuin muutama. Viimeisin muokkaus on tehty 12.11.2010. Kummastelen, ettei edes Boynen suomalainen kustantaja Bazar ole pitänyt huolta asiallisen tiedon saattamisesta verkkotietosanakirjaan. Ehkä kustantamon sivuilta löytyisi tietoa... täytyypä käydä jossain vaiheessa tekemässä tutkimusretki. (Ainoa lähdelinkki Wikipedian sivuilla on Bazarin sivuille eikä sekään linkki toimi. Ei anna hyvää kuvaa eikä vakuuta!)
Luonnollisesti englannin kielisestä Wikipediasta löytyy kattavampi artikkeli. Sitä on ollut tekemässä useampi kirjoittaja ja korjauksia/muutoksia on tehty useita. Lähdeviittauksia on useita. Hämmästyin kuitenkin siitä, kuinka tiiviisti ydinasiat oli saatu esitetyksi. Artikkeli on lyhyehkö, mutta sisältänee kaiken oleellisen. Sieltä löytyy kirjailijan tuotanto sekä hänen voittamansa palkinnot, joita on kunnioitettava määrä. Sivulla on myös linkki kirjailijan kotisivulle.
Keskustelua John Boyne ei ole liiemmälti herättänyt Wikipediassa sen kummemmin Suomessa kun muuallakaan. Tai.. en ihan ymmärtänyt englanninkielisillä sivuilla, että olivatko kommentit ylläpitäjän yleisiä ohjeita vai oliko joku oikeasti kommentoinutkin. Ja ei tarvitse ehdottaa englannin kurssille menemistä, käyn siellä jo!
Nyt pistän Wikipedian kannet kiinni ja kohta pinkaisen viikonlopun viettoon. Hyvää pyhäinmiesten päivää meille kaikille!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)