Rästitehtävä suoritettu!

Huh, sainpahan vihdoin hoidetuksi vanhan kurssitehtäväni loppuun. Kävin tutustumassa Mietistin mietteisiin ja esiteltyyn verkkoyhteisöön Käspaikka. Jos oli omakin tutustumiskohteeni Postcrossingin Suomi-yhteisö koukuttava, sitä samaa voi hyvällä syyllä sanoa tästäkin! Käspaikan etusivu oli  toki huomattavasti selkeämpi ja informatiivisempi kuin postcrossingin. Postcrossingissa tietoa joutuu kaivamaan viestiketjuista, joten uudelle jäsenelle riittää haastetta. Käspaikan etusivulta taas aukeaa monta uutta ja mielenkiintoista maailmaa selkeästi jäsenneltynä. Molemmat aiheet liippaavat läheltä omia harrastuksiani, joten kiinnostavatkin kovasti.

Viime aikojen käsityöprojektini ovat olleet huovutusta, virkkaamista ja betonitöitä. Niinpä Käspaikassa ensimmäiseksi klikkailin auki huovutus- ja virkkausohjeita. Kas kummaa, kuinka hauskasti sattuikaan; kolme ensimmäistä ohjetta sattuivat olemaan tuttujen käsityönopettajien ohjeita! Eikä tuttavapiiriini tosiaankaan kuulu lukematonta määrää käsityönopettajia!

Mietisti on omassa blogissaan esitellyt Käspaikan niin hienosti, etten sitä tässä sen enempää käsittele. Totean vain, että jos jossain näperryksissäni joudun solmuun tai sotkuun, ratkaisu ongelmaan voi hyvinkin löytyä Käspaikasta.

Kuten Mietisti sanoi, Käspaikan tietoa pursuavilta sivuilta iskee helposti ähky. Vinkkejä, opastusta yms. on tarjolla todella paljon ja sivustolla vierähtäisi kevyesti tunti jos toinenkin. "Oman" verkkoyhteisöni kanssa jo kävi niin, että se addiktoi pahasti ja olen viime aikoina viettänyt siellä kaiken liikenevän vapaa-aikani. En uskaltanut ottaa sitä riskiä tämän käsityöyhteisön kanssa vaan poistuin paikalta takavasemmalle hissun kissun. Mutta varmaankin palailen sivuille joskus, kun aika antaa paremmin myöten.

Postikortin siivellä maailman ympäri

Huh, jopa oli aikaa vievä tuo viime viikon kurssitehtävä! Sujuvasti sain kaksi viikkoa menemään, ennen kuin  voin edes kuvitella kirjoittavani tätä blogiraporttia... Ensin en ollut tyytyväinen yhteenkään potentiaaliseen verkkoyhteisövaihtoehtoon ja kun lopulta valitsin yhteisön, siihen tutustuminen vei paljon aikaa... siksi että suurin osa asoista piti selvittää lukemalla pitkiä viestiketjuja. Tosin kirjautumisen jälkeen sain kullanarvoisia vastauksia "vanhoilta" jäseniltä. Lämmin kiitos kaikille heille!

Olen totaalisen hurahtanut postcrossaukseen, siis postikorttivaihtoon ventovieraiden kanssa ympäri maailmaa. Olen lähetellyt kortteja pian kolme vuotta. Käsieni kautta on maailmalle lähtenyt lähes 1400 korttia ja miltei yhtä paljon kortteja olen vastaanottanut, hyvinkin eksoottisista paikoista, esim. Vietnamista, Venezuelasta ja Kazakstanista. Tämän harrastuksen myötä olen huomannut, että Suomessa julkaistaan valtavasti upeita postimerkkejä ja meillä on mahtavat valikoimat hienoja postikortteja. Niitä on ilo lähetellä maailmalle!

Homma toimii niin, että ensin rekisteröidytään täällä ja sen jälkeen voidaan pyytää ensimmäinen osoite, johon kortti lähetetään. Korttiin kirjoitetaan ID eli tunnistenumero, jonka vastaanottaja kirjaa postcrossingin sivulle kortin saatuaan. Sen jälkeen oma osoite arvotaan jollekin postcrossaajalle jossakin maailmalla. Touhu on erittäin koukuttavaa!

23 asiaa -kurssitehtävän innoittamana kirjauduin nyt myös Postcrossingin foorumille. Siellä postikorttien lähettämisestä ja saamisesta innostuneet ihmiset ovat jalostaneet harrastuksestaan taidetta. Postcrossingin virallinen kieli on englanti ja kansainvälisellä foorumilla taitaa olla eniten viestiketjujakin. Eri mailla voi myös olla omat fooruminsa ja tutustuinkin ajanpuutteen vuoksi lähinnä Suomi-foorumiin, jota ymmärtää ihan omalla äidinkielellä.

Foorumilla toimitaan nimimerkkien takana, mutta vaikuttaa siltä, että aktiivisimmat jäsenet ovat tutustuneet muutenkin. Postcrossaajat on hyvin kirjava joukko erilaisia ihmisiä. Kaikki ovat samanarvoisia katsomatta ikään, rotuun, ihonväriin, uskontoon tai poliittiseen kantaan. Uskaltaisin väittääkin, että tämä harrastus on omiaan opettamaan meille kaikille suvaitsevaisuutta ja samalla siinä oppii kuin huomaamattaan maantietoa, uusia asioita maailmalta ja englannin kielen taitokin kohenee hauskalla tavalla. Postcrossing foorumin säännöissä korostetaan erityisesti sitä, että foorumilla täytyy käyttäytyä fiksusti, kohteliaasti ja ystävällisesti ja kaikenlainen rasistisuus, säädyttömyys, sivistymättömyys tai vihamielisyys aiheuttaa porttikiellon foorumille. Mielestäni tämä onkin yksi tämän yhteisön suurista plussista; ei tarvise pelätä asiattomia kommentteja omiin kysymyksiinsä tai muihin juttuhinsa.

Foorumilla käydään keskusteluja ja pelataan erilaisia postikorttipelejä (mm. tagit eli hipat, RR:t, lotteryt). Näissä peleissä on mahdollista saada itselleen kirjoitettuna ja postimerkillä varustettuna omia korttisuosikkeja. Itseäni houkuttelevat ehkä eniten miitit, eli postcrossaajien omat tapaamiset. Niitä on näköjään järjestetty suhteellisen usein eri puolella Suomea, mutta myös kansainvälisiin miitteihin voi osallistua, jos sattuu olemaan matkalla siellä, missä miitti on.

Mikä on mielestäni parasta? No, varmaankin se, että foorumilla olevat ihmiset ymmärtävät innostuksesi uusista hienoista postikorteista tai halusta kerätä jotain tiettyä teemaa tms., osaavat neuvoa uusia korttien ostopaikkoja ja jakavat auliisti muutakin tietoa. Näköjään ainakin postin toiminta ja postimaksut ovat kirvoittaneet viestiketjuja... Samanmielisten kanssa on helppo vaihtaa ajatuksia ja saada neuvoja. Nyt kun olen foorumin löytänyt, aion siellä pysyäkin!!

Voi ei. Tämä sepustus olikin vasta puolet kurssitehtävästä! Näköjään pitää vielä tutustua johonkin kurssitoverin esittelemään yhteisöön. Huoh. En jaksa enää tänään. Pitänee siis palata asiaan tuonnempana!

Satulinnan saleissa

Savonlinnan kaupunginkirjaston jokasyksyinen lastentapahtuma järjestettiin tänä syksynä lauantaina 15.10. teemalla Satulinnan saleissa. Ajatuksena oli järjestää ihan linnan juhlat, mutta tapahtuman nimeksi piti kuitenkin keksiä jotain luovempaa, koska linnan juhlista tulee ihan liiaksi mieleen itsenäisyyspäivän juhlallisuudet presidentin linnassa.

Henklökunta aloitti päivän jo ennen seitsemää. Pitihän tavallisesta, arkisesta kirjastostamme pykätä muutamassa tunnissa satulinna. Hyvän etukäteisvalmiselun ansiosta kaikki olikin valmista, kun linnan laskusilta avattiin kymmeneltä. Ensimmäiset pienet juhlavieraat saapuivatkin saman tien. Tunnistettavia kuvia pienistä juhlijoista ei valitettavasti ole tuossa kuvakavalkadissa, sillä en tullut pyytäneeksi vanhemmilta lupaa kuvien julkaisemiseen. :( Kuvasin tosin muutamia loisto-otoksia joistakin lapsista, joten oikeasti harmittaa, etten voi niitä iloksenne julkaista. Kuvat muuten saa isommaksi klikkaamalla niitä.

Kirjastonväen lisäksi linnan henkilökuntana hääräsi OKL:n opiskelijoita opettajansa Titta Kettukankaan johdolla. Opiskelijat olivat tänä vuonna isossa roolissa ja vastasivat lähes kaikesta näytelmistä askartelujen ohjaamiseen. Kirjastonhoitajamme Johanna toimi yleisenä päällekatsojana ja puuhasi aina siellä missä tarvittiin. Maija huolehti kanssani herkkupöydästä. Normaaleista kirjastopalveluista vastasivat Pirkko neuvonnassa ja Tarja sekä Katri lainauksen ja palautuksen puolella.

Kirjaston oviaukko oli "muurattu" linnanmuuriksi ja ensimmäisenä muurin jälkeen salissa oli esillä upea OKL:n opiskelijoiden tekemä prinsessamekko, johon voi kiivetä sisään vaikka kuvattavaksi. Alimmaisessa kuvassa puvun sisällä prinsessana poseeraa harjoittelijamme Katri. Puvusta oikealla oli linnan sokkelo, jonka läpi kuljettuaan pääsi metsästämään lohikäärmettä. Sokkelossa piti ensimmäisenä laskea liukumäkeä linnan saleihin. (Oikeasti silloin oltiin kirjastosalin montussa.). Montusta kiivettiin kurkistamaan linnan tornista, josta voi tähyillä, että näkyykö sitä lohikäärmettä jossakin. Ennen kuin linnasta pääsi pois, piti kaivella kenkäkasasta esille prinsessan kenkä ja istuen tunnustella, onko patjan alla jossakin herne (tai oikeastaan superpallo). Linnan ulkopuolella piti kulkea pitkospuuta pitkin konttaamaan läpi synkeän luolan. Luolan jälkeen lopulta pääsi metsästämään lohikäärmettä heittelemällä sitä hernepusseilla. Kun sokkelosta oli selvinnyt, sai kirjoitta nimensä sokkelojulisteeseen.

Käsikirjastossa oli askartelupiste ja siellä syntyi lukematon määrä kruunuja ja ritareiden kilpiä. Nuortenosastolla sai osallistua tietokilpailuun, jonka palkinnot arvotaan myöhemmin. 4. kuva on tietokilpailusta, uskaltauduin laittamaan kuvan mukaan tänne, sillä lapset eivät mielestäni ole tunnistettavissa. Nuortenosastolla oli myös pukeutumispiste, jossa voi sonnustautua ritariksi tai prinsessaksi. Pukuja, kenkiä, hattuja, huiveja, koruja ja keppihevosia haalittiin vaikka mistä... Ja tietenkin paikalle oli raahattu iso peili, josta voi ihailla itseään ja hienoa asuaan.

Kasvomaalauspisteessä moni sai poskeensa perhosen, kruunun, sammakon... Joillakin näytti olevan maalaus molemmissa poskissa ja vielä kämmenselissäkin. Lastenosastolle virittelimme harsokatoksen kuninkaallisen tuolin ympärille. Se olikin mieleinen lukupaikka joillekin pikkuvieraille.

Akvaariossa oli koko päivän erilaisia esityksiä. Linnateatteri esitti kolme pientä näytelmää ja väliaikona oli tarjolla esityksiä vauva- ja taaperoyleisölle tai laululeikkejä.

Aiheeseen sopivia kuva- ja satukirjoja oli etsitty esille kirjalaareista ja -hyllyistä. 

Kaiken puuhailun lomassa tuli helposti nälkä tai jano, ja siihen vaivaan tarjosi helpotusta linnan pitopöytä. Koska juhlat nyhjätään aina tyhjästä, päätimme tänä vuonna kokeilla nyyttäreitä. Varasimme tarjolle talon puolesta popcorneja ja tuulihattuja, työntekijät toivat mehua, kakkua, keksejä ja suukkoja tarjolle, että pöytä saatiin houkuttelevan näköiseksi heti alkuunkin. Hieman jännitimme, kuinka tällainen nyyttikestitarjoilu onnistuu, mutta huoli oli tasan turha! Heti juhlan alettua pöydälle alkoi virrata keksejä, naksuja, namuja, hedelmiä ja muuta pientä naposteltavaa. Nyytin tuojat olivat osanneet ajatella luovasti ja pöydällä oli takuulla tarjolla jokaiselle jotakin! Hyvin herkut myös tekivät kauppansa!

Yleisö tuntui viihtyvän mainiosti ja saimme paljon kiitosta. Se tuntui tietenkin mukavalta. Itse olin niin flunssainen, että se voi osan ilosta. Lääkityksen avulla nuha pysyi kurissa ja nainen pystyssä, mutta terveenä olisin jaksanut paljon enemmän jutustella lasten kanssa ja valokuvata ympäri salia. Nyt iso osa energiasta meni ihan vain pystyssä pysymiseen. Nuha tekee olosta niin tukkoisen ja päästä pöpperöisen, ettei ajatuskaan oikein kulje.

Hassuinta päivässä oli joidenkin "tavallisten asiakkaiden" ilmeet, kun he tulivat sisään ja saivat jo ovella kuninkaalliset tervetulotoivotukset. Jos ei ollut etukäteen huomannut, että meillä on teemapäivä, meno kirjastossa takuulla yllätti!

Juhlissa on aina etukäteen hirmuinen valmisteleminen ja miettiminen. Sen sata asiaa pitää ottaa huomioon ja ajatella ja varmistaa ja soitella ja kysellä. Pitää tehdä varmistuksen varmistuksia. Rekvisiittaa, astioita ja muita tavaroita raahaa yksi jos toinen kotoaan lainaksi. Touhun mielekkyys tuntuu kyseenalaiselta. Mutta kun kaikki on onnellisesti ohi ja homma toiminut, se hyvä mieli joka valtaa pään, korvaa kaiken aikaisemman ja sitä alkaa jo miettiä seuraavaa vuotta...

Vinkkausvinkkejä

Herätyskello moikui aamulla 4.30, tai olisi moikunut, ellen olisi ollut jo hereillä. Koko yön olin kelloa vahtinut, etten vaan vahingossa nukkuisi pommiin. Tosin armas aviomieheni heräsi samaan aikaan, joten olisihan hän huolehtinut herätyksestä, jos olisin ollut liian syvällä unen poluilla. Kotiovi sulkeutui selän takana 5.25, miehen kyydissä pääsin rautatiesillan päähän ja siitä kävelin työkaverin kanssa linja-autoasemalle. Meitä nousi bussin kyytiin neljän hengen iskuryhmä muiden matkustajien kanssa. Auto täyttyi ennen Mikkeliä ääriään myöten, enpä ole aikoihn matkustanut yhtä täydessä julkisessa liikennevälineessä.

Mikkelissä olimme puoli kahdeksan jälkeen ja matka jatkui taksilla Kalevankankaan koululle. Siellä päivä alkoi aamukahvilla ja jatkui mielenkiintoisilla luennoilla auditoriossa. Aiheena oli "Ulos kansista" kirjavinkkausta virkailijoille. En tosiaankaan jaa tässä vinkkausvinkkejä kuten otsikko lupaa, vaan sain itse tänään monta kullanarvoista vinkkiä, jos joskus olisi aikaa valmistaa kirjavinkkaus, jota olen jo pitempään haaveillut...

Luennoitsijat olivat Reetta Saine Pirkkalasta, Matti Karjalainen Tampereelta ja Sylvia Stavén meidän omasta kirjastostamme, siis Savonlinnasta. Kaikki olivat innostavia, hyviä puhujia ja oman alansa asiantuntijoita, joita oli ilo kuunnella. Voi kunpa aika ei olisi niin kortilla, niin aloittaisin heti vinkkausvalmistelun... Luennoitsijat loivat niin innostuneen ilmapiirin. Reetta sanoi, että perusvinkkaus on perustyötä, johon olisi järjestettävä resurssit. No, käytännössähän se ei niin helposti käy, kun henkilökunta on minimissä.

Kävimme syömässä ihanassa ruokalassa, jonka nimi oli herttainen, Napostella. Ruoka oli todella hyvää, vaihtoehtoja oli useita, hinta oli edullinen ja henkilökunta erityisen ystävällistä. Jälkiruoka kuului hintaan, ja sai valita ottaako kahvin, mustikkajogurttia, hedelmäkiisseliä vai mustaherukkamannaa. Valitsin jälkimmäisen ja NAM!!

Päivä oli hirmuisen pitkä, mutta antoisa. Harmillista vain, että sain eilen vuoden nuhan ja niistin niistämästä päästyäni koko päivän. :( Enpä olisi nuhaa kaivannut, sillä lauantaina on kirjastossa Satulinnan saleissa -lastenjuhla, joka on totaalinen rutistus. Maanataina saan eskareita kanssani kirjaleikkiin, keskiviikkona on pienempien päiväkotilaisten vierailu ja torstaina taas kirjaleikkiä eskareiden kanssa. Nyt jännitän, iskeekö flunssa toden teolla ja lähteekö ääni...

23 asiaa -kurssin viikkotehtävä on työn alla, mutta huonosti. Olen sitä vähän silmitellyt, mutta aikataulut pettävät. Onneksi ensi viikon opeteltava asia on ajanhallinta, jospa sitä sitten alkaisi ehtiä enemmän.. :D

Skippaan skypen...

Tunnen itseni niin kamalan huonoksi opiskelijaksi, kun tämä skypekään ei sytytä. En aio asentaa skypeä enkä Google Talkia koneelle sen enempää kotona kuin töissäkään. En halua kuormittaa koneen muistia turhilla ohjelmilla, enkä myöskään halua kirjautua palveluihin, joita en usko koskaan käyttäväni.

En ole skype-vastainen, mutta en vain yksinkertaisesti tarvitse sitä. Koneissani ei ole nettikameraa eikä kuulokkeita vakiovarusteina, joten joutuisin tekemään vähän investointejakin ennen kuin homma hoituisi kaikkien taiteen sääntöjen mukaisesti. Kirjakaupassa tosin oli tarjouksessa herkullisen vaaleanpunaiset kuulokkeet + nettikamera, melkein jo sorruin ostamaan. Olin kuitenkin tiukkana itselleni, sillä en halua haalia kotiin turhaa tavaraa, sitä on jo siellä ihan riittämiin.

Ehkä joskus myöhemmin, jos lapset ja mahdolliset lastenlapset asuvat kaukana ja haluan pitää heihin helposti ja ilmaiseksi yhteyttä, jossa keskustelukumppanin voi myös nähdä, alan käyttää skypeä tai vastaavaa palvelua.

Tunnen muutamia skypeä käyttäviä ihmisiä ja haastattelin työkaveriani, joka aikoinaan skypetti aktiivisesti, mutta into on jo laantunut. Hän käytti skypeä pienentääkseen hurjiksi paisuneita puhelinlaskujaan. Puhelinlaskut todellakin pienenivät ja hänestä oli mukavaa nähdä vastapuoli samalla kun jutteli hänelle. Työkaverilla itsellään ei ollut nettikameraa, ja siitä hänen keskustelukumppaninsa olivat olleet vähän nyreissään, sillä he olisivat myöskin halunneet nähdä keskustelukumppaninsa. Työkaverin mielestä skypessä oli ehdottomasti parasta ilmaisuus ja huonointa se, että "tapaaminen" piti sopia etukäteen. Voihan ohjelmassa toki käydä katsomassa, ketä siellä on paikalla, mutta jos on jollekin asiaa, on parasta sopia yhteinen aika, jolloin molemmat ovat koneen äärellä.

Erilaisten puhelinpakettien ja kampanjoiden seurauksena puhelujen hinnat ovat laskeneet ja työkaverini on jättänyt skypen käytön ja hän totesi, ettei ole kaipuuta takaisin. Luulen, etten itsekään jaksaisi pitkiä aikoja istua "puhelimessa" koneen äärellä, kun en muutenkaan soittele paljoa. Kaukana asuvien sukulaisten ja isovanhempien sekä lastenlasten yhteydenpidossa skype lienee loistava väline. Ei kuitenkaan vielä pitkiin aikoihin ajankohtaista minulle!

Rattoisaa Aleksis Kiven -päivää kaikille lukijoille!

Keskustelua keskustelusta

Metsänhenki on seikkaillut koko viikonlopun metsässä, vaikka alunperin tarkoitus oli hoitaa kurssitehtävä kunnialla kotiin ja vielä leipoakin. Sää oli vuodenaikaan nähden niin upea, ettei minua saanut pysymään sisätiloissa. Sääli, sillä nyt on monta velvollisuutta hoitamatta. Toisaalta mieltä lämmittää mukava sienisaalis, sekä karpalot ja puolukat, joita myös keräsin.

Tämän viikon kurssitehtävä olisi vaatinut enemmän aikaa, kuin kohtuudella pystyin sitä varten järjestämään. Erilaiset keskustelupalstat ja niihin tutustuminen ei käy käden käänteessä, joten kirjoittelen tätä "raporttia" vähän mutulla... Tokihan olen jo aikaisemminkin törmännyt erilaisiin keskustelufoorumeihin, mm. aikoinaan kun olin innostunut huuto.netistä, kurkkailin sen keskusteluja silloin tällöin. Postcrossingia harrastan vieläkin, mutten sen foorumilla ole koskaan osallistunut keskuteluihin, vaikka olen uteliaana niitä lueskellut. Eipä ole tullut vastaan sellaista keskustelua, johon olisin tuntenut tarvetta sanoa painavaa sanaa... tai mitään sanaa - kaikki keskusteluthan eivät ole tarkoitettukaan asiallisiksi, vaan läpän heitto voi olla päätarkoitus myös.

Toinen lapsistani kärsii sietämättömistä korvakivuista lentomatkoilla, joten nyt kurssin innoittaman etsiskelin keskusteluja hakusanoilla "korvakipu lennoilla". Löysin monta keskustelua, joissa asiaa puitiin. Suurin osa kommenteista oli asiallisia ja kokeilemme varmaankin ainakin apteekista saatavia EarPlanes paineentasauskorvatulppia seuraavalla kerralla. En kuitenkaan kokenut tarvetta osallistua keskusteluun, sillä en olisi osannut antaa mitään vihjeitä kenellekään.

Kun oikein muistelin menneitä, tuli mieleeni, että joskus kivikaudella osallistuin Meidän perhe -lehden foorumilla joihinkin keskusteluihin. Mutta siellä oli silloin vähän sama ongelma kuin nyt olin huomaavinani monissa viestiketjuissa - vastauksia sai odottaa tuskastuttavan kauan. 

Kirjastot.fi on ennestään tuttu juttu, vaikken senkään keskusteluihin ole osallistunut, enkä osallistunut nytkään. Keskustelu esim. lukukokemusten keskustelufoorumilla ei näytä erityisen vilkkaalta... kommentteja on napsahdellut harvakseltaan... moinen keskustelutyyli ei sopisi minulle, haluan vastauksen pian, mieluiten heti. :) Lasten- ja nuorten kirjastotyön keskustelufoorumi kiinnostaisi eniten, mutta sielläkin viimeisin kommentti on tullut lähes vuosi sitten! Kirjasto-kaapelin osallistujat ovat aktiivisempia, siellä sentään voidaan puhua jo keskustelusta, kun kommentteja saattaa saada jo samana päivänä.

Fantasiakirjallisuuden maailma Pottereita lukuunottamatta ei ole auennut minulle. Siksipä Risingshadow.net ei tarjonnut mitään mielenkiintoista. Aktiivisia kirjoittajia siellä kuitenkin näytti olevan ja keskusteluja oli joka lähtöön, asiallista ja hömpempää. Jäin esimerkiksi ihmettelemään keskusteluketjua Satuta/paranna: Muumit,  jossa sai pisteyttää suosikkihahmoaan ja antaa miinuksia inhokkihahmolle. En oikein käsittänyt jutun tarkoitusta, mutta ehkä se johtuukin fantasiakokemattomuudestani.

Kiiltomat.net oli Risingshadown jälkeen piristävän raikas ja selkeä ulkonäöltään. Mutta oliko tämäkin keskustelufoorumi? Missä ne keskustelut olivat piilossa? Ennemminkin blogityyppiseltä vaikuttaa... kirja-arvostelu ja sitten mahdollisuus heittää siihen kommetteja. Yhdenkään kurkkaamani arvostelun lopusta en tosin kommentteja löytänyt.

Puolukkametsässä pohdiskelinkin, että puhun reaalimaailmassa niin paljon, etten enää tunne tarvetta ilmaista itseäni virtuaalimaailmassa. En silti menisi vannomaan, ettenkö joskus saattaisi ottaakin osaa johonkin keskusteluun, jos satun mielenkiintoiseen aiheeseen törmäämään.