keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Onnekasta vuotta 2012!

Vuosi vaihtui... vaan vaihtuiko kujeet? Eipä tainneet muuksi muuttua... Kävin nimittäin kuikuilemassa Moodlessa tulevia kurssitehtäviä ja voi kuinka alkoi opin taakka painaa hartioita! Itse asiassa ja totta puhuakseni, katselin vain viikon 3 tehtävää, joka on siis Diigo. Jäin ihmettelemään, mihin lie kaikki into ja innostus on kadonnut? Ei niitä ainakaan joulukoristeiden kanssa viety varastoon, sillä koristeet korjataan pois poikkeen vasta loppiaisena, siis tulevana perjantaina. Jos raaskitaan, sillä kuusi on edelleen kaunis kuin... kuin... joulukuusi!!

Ehkä pitkähkö joululoma on syynä innon hiipumiseen... Vai mikä lienee. Kai pitäisi päästä käsiksi sellaiseen kurssitehtävään, josta kokisi ihan konkreettisesti olevan itselle hyötyä. Monet aiheistamme ovat olleet sellaisia, ettei niitä juuri nyt omassa elossaan, olossaan ja työssään tarvitse. Hyvähän niiden olemassaolosta on olla tietoinen, mutta käy varmaan kuten joskus muinoin opiskellessa Wordia... Kun oppia oikeasti tarvitsee, tietää että asian on joskus osannut, muttei kuolemakseen saa palautettua opittua mieleen! Paitsi sitten yöllä, juuri ennen nukahtamista!

Nyt pitäisi päästä äkkiä lähiopetuspäivän innostavaa ilmapiiriä hengittämään sisuksiin. Sieltä se viimeiksikin löytyi se kadonnut opiskeluvire ja -kipinä.

Ai niin. Olemme sitten viimenäkemän vieneet kirjastomme uuteen aikakauteen, siis Facebookiin! Kyllä sitä kauan ja hartaasti suunniteltiinkin. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty ja kun Itä-Suomen yliopistolta saatiin Mari Muinonen meitä kädestä pitäen opastamaan asiassa, suunnitelma muuttui toteutukseksi. Jippii. Joten ei kaikki opetus ole valunut pitkin hanhen selkää katuojaan...

Nyt tämä tämän hetken realistinen pessimisti lupaa uudenvuodenlupauksena, ettei ruikuta turhista, vaan lähtee rinta rottingilla kohti kurssitehtävien tuulimyllyjä! Olen jo monet vuodet todennut, että positiivisella elämänasenteella pääsee pitkälle, joten optimismi aseena kohti tulevaa! Seuraan sopii liittyä! :)


perjantai 16. joulukuuta 2011

Haaksirikko uutiskirje- ja RSS-myrskyssä

RSS:t oli minulle uusi tuttavuus siinä mielessä, että vaikka toki olen moisen palvelun olemassaolosta ollut selvillä jo vaikka kuinka kauan, en ole itse tilannut aikaisemmin yhtään syötettä. Olen aina hämmästellyt, että minne se tieto sitten tupsahtaa... mutta nytpä se selvisi sitten sekin hämmästelyn aihe. Tilasin onnistuneesti uutissyötteitä sekä YLE:n Etelä-Savon alueelta että Kirjastot.fi-sivuilta. Hetken tosin raavin päätäni, että minnekä ne tilaukseni oikein katosivat ja mistä se tieto oikein löytyykään...?? Mutta kas... Suosikeistahan ne löytyivätkin!

YouTuben päivän katsotuin video olisi ollut hauskaa saada RSS-syötteenä tiedoksi. Mutta ehei... ei onnistunut! Vaikka kuinka seikkailin pitkin "juutuupia", en keksinyt mistä tilauksen olisi voinut tehdä. Ihan kuin olisi tämä seikka pikkuisen harmittanut!

Googlen syötteenlukija vaikutti oivalta palvelulta. Sinne RSS:n tilaaminen ei vain ollut yhtä vaivatonta kuin oman selaimen suosikkeihin. Tykkäisin kuitenkin käyttää mielummin Googlen syöttenlukijaa, koska käytän töissä ja kotona paitsi tietysti eri tietokoneita, mutta myös eri selaimia. Tässä Googlen palvelussa ihastuttaa myös sekin, että sinne pääsi kirjautumaan entisillä Google-tilin tunnuksilla. Taidan kohta olla vallan riippuvainen Googlesta, kun sen taivaan alla kirjoitan blogiani, säilytän skannattua korttikokoelmaani (Picasassa), kokeilin dokumenttejä ja mitähän muuta....

Uutiskirjeiden tilaaja olen ollut jo kauan - asiaa oikeastaan tajuamatta. Matkatoimistot, kirjakaupat, kirjakerhot yms. ovat epäsäännöllisen säännöllisesti ilahduttaneet mainospostillaan sähköpostissani. En vain ole tullut ajatelleeksi, että nämä mainoksiksi mieltämäni julkaisut ovatkin hienommalta nimeltään uutiskirjeitä. Kurssin innoittamana etsin vielä lisääkin potentiaalisia uutiskirjeiden lähettäjiä ja valitsin sitten valtavasta tarjokkaiden joukosta Savonlinnasalin uutiskirjeet. Ajattelin, että ne voisivat paikallisina tiedotteina olla kaikkein hyödyllisimmät. Kilttinä opiskelijana oli sitten tilattava vielä uutiskirje suomi.fi:stä, sieltähän voi tulla tiedoksi vaikka mitä yleishyödyllistä asiaa.

Sekä RSS että uutiskirjeet olisivat varmaankin oiva keino löytää uutistulvasta se tieto, joka itseä eniten koskettaa. Mutta nyt tulee se iso MUTTA. Joko olisi tilattava valtavasti RSS-syötteitä ja uutiskirjeitä, jolloin ne eivät enää palvelisi alkuperäisessä tarkoituksessa tai pelättävä, että jokin tärkeä uutinen jää huomiotta, kun ei siitä ole hoksannut itselleen vihjettä tilata.

Nykyinen tiedontulva on niin lähkähdyttävä, että kaikki konstit sen hallitsemiseksi olisivat tervetulleita. Jääräpäänä ajattelen, että jos tilaan kaiken maailman uutistiedotteita itselleni, olen kohta hukuksissa informaatioähkyn alla. Mutta pieni ääni sisälläni yrittää kuitenkin sinnikkäästi piipittää, että näistä apuvälineistä voisikin tulla hyvät happilaitteet sukellusretkelle tiedon ja uutisten valtamerelle.

En nyt käsi pystyssä ensimmäisten joukossa hurraa RSS:lle ja uutiskirjeille, mutta hissun kissun kipitän perässä. Harjoitus tehnee mestarin tässäkin asiassa, joten voi olla, etten vuoden päästä voi käsittää kuinka ennen tulin toimeen ilman Googlen syötteenlukijaa tai valtaisaa määrää uutiskirjeitä.

Phuuh. Tämän syksyn 23 asiaa -kurssin tehtävät olisivat nyt sitten tässä. Hip hei! Kurssi jatkuu keväällä, joten sitten iskemme uusin voimin uusien haasteiden kimppuun! Rattoisaa ja leppoisaa joulun aikaa kaikille kurssikavereille sekä mahdollisille muille lukijoille!

maanantai 5. joulukuuta 2011

Ärsyttävä Slideshare

Saatuani valmiiksi hienon (hehheh!) PowerPoint-esitykseni, suorastaan innoissani latasin sen Slideshareen. Voi pettymyksien äiti! Eihän se siellä toimikaan kuin unelma. Diat eivät vaihdu itsestään eikä musiikki kuulu. Koko hommasta tuli pannukakku.Vai pitäisikö koneelle ladata joku apuohjelma, että esitys toistuisi samanlaisena kuin olen sen luonut?

Seuraava pettymys oli, etten anonyyminä edes löydä esitystäni. Jos kirjoittaa hakukenttään "Sateenvarjot", joka oli siis esityksen nimi, ei löydy yhtään osumaa. Myös tagitin esitykseni sanalla "sateenvarjot", joten olisin luullut silläkin perusteella löytyvän. Että sinne se sitten hukkui tiedontulvaan.

Hyvä puoli Slidesharessa oli, että sinne voi kirjautua Facebook-tunnuksilla eikä tarvinnut taas keksiä uutta käyttäjätunnusta ja salasanaa. Sain myös jaettua esityksen Facebookissa ystävilleni, mutta siirtymien ja musiikin puuttuminen harmittaa sitten vielä enemmän.

Jos ohjelma todella on noin kökkö, en hirveästi lähtisi tekemään sillä mitään kirjaston esittelyohjelmia tai muita esityksiä. Tietenkin se olisi taas yksi foorumi, jolla kirjastot voisivat näkyä. Mutta koska ohjelma vaikuttaa jotenkin keskeneräiseltä ja kankealta, ei siellä mukana oleminen ehkä kuitenkaan ole parasta mainosta nykyaikaisuutta hakevalle kirjastolle.

Katselin nopeasti muidenkin esityksiä, joita on viety Slideshareen. Kaikenlaista oli! Löysin esimerkiksi hauskoja kissoja ja muita eläimiä. Mutta koska diat piti katsella yksitellen, hommasta meni jotenkin hohto. Onkohan minulla jäänyt jokin perustavanlaatuinen juttu huomiotta ja tekemättä?? Olisiko ohjelman tarkoitus toimia toisin. Sitäpä voinkin pohtia koko huomisen vapaapäivän! Teille muille juhlavaa itsenäisyyspäivää!

Esitysgrafiikkaesitys

Puuh, nyt olen taas selvittänyt yhden rästissä olleen kurssitehtävän. Sadepäivän innoittamana tein PowerPointilla mielikuvituksellisen sateenvarjomainoksen. Olin ensimmäistä kertaa PowerPointin kanssa tekemisissä ja se oli rakkautta ensi silmäyksellä - joskin vain yksipuolista... Käsittämättömän paljon mahdollisuuksia luoda mitä upeampia esityksiä! Kikkailin siirtymillä ja muilla ohjelman hienouksilla ja lisäsin esitykseen musiikkiakin.

On hommassa huonokin puoli. Se on sama kuin noissa kuvakirjaohjelmissa. Eli työ ei ole koskaan valmis vaan sitä voisi hioa loputtomiin. On vain pakko päättää, että tässä se nyt on. Ja pistää piste. Ja kohta huomaa taas olevansa säätämässä jotain yksityiskohtaa himpun verran paremmaksi tai piirun verran loistavammaksi.

Diaesitys olisi pitänyt jakaa kurssikavereille. Mitenköhän? En ole itsekään saanut yhtään esitystä kommentoitavaksi, joten muilla mahtanee olla samoja ongelmia. Seuraava opiskeltava asia on slideshare, joten siellä työnsä voi tuoda julkiseksi. Se on seuraavan blogikirjoituksen aihe, eli ei siitä nyt vielä tämän enempää.

torstai 1. joulukuuta 2011

Ajanhallintaa ja änkyröintiä

Jo monta viikkoa sitten oli kurssillamme aiheena ajanhallinta. Ei aikaa voi hallita, se kulkee vääjäämättä eteenpäin sekunti sekuntilta, minuutti minuutilta, tunti tunnilta, päivä päivältä, viikko viikolta, kuukausi kuudaudelta, vuosi vuodelta, elinikä eliniältä... Jokainen minuutti on tasan yhtä pitkä, 60 sekuntia. Näin siis teoriassa. Käytännössähän aika välillä suorastaan kiitolaukkaa eteenpäin ja toisinaan taas se pysähtyy kokonaan.

Löysin netistä pari onnistunutta runoa, kirjoittaja on nimimerkki Stidi:

Aina

Aina on aikaa katsoa
kuinka kiire

kadehtii sinua
------------------------------------------

Aika runo
Aika on rahaa
Aikaa voi tappaa

Ajalla voi ratsastaa

Kaikella on aikansa
Aikaa kutakin
Ajasta aikaan

Aika käy
Ja
Aika kulkee

Aika jopa pysähtyy

Aika näyttää
mitä kaikkea olenkaan

Aikaan saanut

Ei minusta ole aikaa hallitsemaan. Ehkä kuitenkin voisin opetella hallitsemaan omaa ajankäyttöäni...? Töissä käytän jo onnistuneesti Outlookin kalenteria. Kotona on seinäkalenterissa suvun ja kummilasten syntymäpäivät. Henkilökohtaiset menot ja menemiset ovat vain pääni sisällä muistikalenterissa. Joskus muistikalenterin ja työkalenterin yhdistelyssä on takkuamista, mutta vielä on näin pärjätty. Mutta että Sumplia ja Doodlea testaamaan... ei kai....

Onneksi oli viikko sitten antoisa lähiopetuspäivä, jossa Merja kädestä pitäen opasti meitä ajanhallinnan kivikkoisella tiellä. Näin joulun alla loimme posket hehkuen erilaisia joulutapahtumia, joihin sitten kutsuimme toisiamme. Sumpli on ihana, kotimainen ja kotoinen. Tapahtuman järjestäminen oli helppoa, samoin kutsujen lähettäminen ja sumpliminen. Mutta, jos olisi halunnut lähettää myöhemmin lisää kutsuja, emme keksineet kuinka se tapahtuisi. Tuntui Sumplissa olevan muitakin kokeiluversion ongelmia, joita siinä sitten koetimme yhteisvoimin ratkaista siinä onnistumatta. Sympaattista oli, kun Sumplin blogista löytyi selitystä ohjelman keskeneräisyyteen... "palvelu on luotu harrastuspohjalta kesäloman aikana." Symppistä! <3 Seuraavalla lomalla varmaan palvelu paranee ainakin piirun verran.

Doodleakin testasimme ja myös se toimi hyvin. Mielestäni Sumpli oli yksinkertaisempi kuin Doodle, mutta Doodle oli käyttökelpoisempi ja monipuolisempi.

Googlen kalenteria emme (muistaakseni) käyttäneet emmekä kokeilleet lähiopetuspäivässä. En ole omatoimisestikaan sitä käyttänyt enkä edes avannut. Luultavasti se olisi oiva apuväline, jos olisi vaikka jonkun yhdistyksen puuhaihminen ja jossakin pitäisi pitää yllä yhdistyksen yhteinen ajankäyttösuunnitelma.

Muistilaput Stickies... in English....! Hui. En tutustu enkä kokeile! Outlookissakin on muistilappuohjelma, jota en tosin ole ottanut käyttöön, koska en ole kokenut sitä tarpeelliseksi. Kylläpä taidan olla taas melkoinen vastarannan kiiski! :(

Sitten haluan vielä sanoa ihan out of topic, että olen käynyt änkyröimään muutenkin. Mikähän minua vaivaa?? Tämä toinen änkyröintini on sellaista, että minua on ihan hirmuisesti käynyt kaivelemaan kirjastomme nuortenosastolla hyllyosasto "nuoret aikuiset". Yhtenä aamuna töihin kävellessäni mietin, että olen jo selvästi keski-ikäinen, 44 v. Mihin asti ihminen on nuori? Kuka on nuori aikuinen? Vastasin omaan kysymykseeni, että nuori aikuinen on mielestäni 20 - 30 -vuotias. Ja voi voi. Meidän nuorille aikuisille tarkoitetut kirjat ovat ennemminkin aikuistuville nuorille, siis 13 - 18 -vuotiaille. KÄÄK, karmea ristiriita!! Nyt kai on vaan opittava elämään sen kanssa. Ainakin vielä 1,5 vuotta, ennen kuin uusi ja uljas kirjastotalomme Asemantielle valmistuu.

Mitä? Ai, ettei ole tarkoitus kirjoittaa tänne romaania? Hups. Ja anteeksi! :)

JK. Pakko vielä sanoa, että mainio nimi kirjalle tuo Jukka Laukkasen Ajan Hukkaa, sanoi susikuski! :)

maanantai 28. marraskuuta 2011

Kirjoitetaanko yhdessä?

Yhteisöllinen kirjoittaminen oli kurssillamme aiheena jo ajat sitten. Mikä lienee vikana, ettei moista yhteisöllisyttä oikein tästä opiskelijaporukasta löytynyt? Itse sain kutsun yhteiseen tekemiseen vain Xehhalta, Kato kirjastontäti -bloggaajalta.

Xehha oli tehnyt hienon diaesityksen Pariisin nähtävyyksistä. Esitystä olisi saanut muokata mielin määrin, mutta enpä rohjennut. Syitä on tasan kaksi. Ensinnäkin esitys oli itsessään jo niin hieno, että voin vain nostaa kuviteltua hattuani tekijälle! Ei tulisi mieleenikään mennä näin aloittelijana sorkkimaan taitavamman tekijän taidonnäytettä. Toinen syy on osaamattomuus ja ajanpuute. Jos jotain olisin muuttanut, niin diojen vaihtumisnopeutta. Mutta koska en tiennyt kuinka se tehdään eikä ollut aikaa käydä opettelemaan, en edes yrittänyt muokata. Myös musiikkia olisin kaivannut taustalle, mutta valita nyt toisen puolesta taustamusiikki... ei onnistu! Varsinkaan kun en ole mikään asiantuntija musiikin sarallakaan. Enkä taas olisi sitäkään osannut tehdä.

Jos ei tällä kurssilla muuta opi, niin ainakin sen, ettei osaa mitään!!

Itse otin muokattavaksi ikivanhat lainaussäännöt ja kutsuin työtä tekemään kaksi kurssilaista sekä yhden ohjaajista. Vain toinen kurssilaisista ilmaisi halukkuutensa yhteistyöhön. Skannasin säännöt eikä ensimmäinen skannaus tuottanut erityisen hyvää tulosta. Yritin myöhemmin skannata uudelleen, mutta koska tässä talossa laitteet toimivat silloin kun niitä sattuu huvittamaan, skannerille sattui kiukuttelupäivä eikä työ onnistunut. Liitän tähän sen ensimmäisen version, vaikka se onkin epätarkka. Mutta säännöt ovat jotenkin hellyttävän vanhanaikaiset!
Mietistin kanssa olemme nyt ajanmukaistaneet noita sääntöjä. Koska teksti ei alunperin ole kummankaan meidän tuottamaa, siihen on helpompi tehdä muutoksia. Mutta jo muutamassa muutoksessa huomaa kuinka eri tavalla eri ihmiset painottavat asioita. Kuitenkin kokisin tällaisen mahdollisuuden oivaksi tavaksi muokata esim. yhteisiä käyttösääntöjä tms. Tai näin voisi kirjoittaa koko perheen yhteisen joulukirjeen kaukana asuville sukulaisille! :)

Jäin myös miettimään, että tätäkö tekniikkaa esim. kirjailijat Tapani Bagge ja Karo Hämäläinen ovat käyttäneet kirjoittaessaan yhdessä nuortenkirjoja.

Ei lainkaan hullumpi palvelu! Täytyy pitää mielessä!

sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Pikapälätys

Juu juu... tiedetään tiedetään, että monta kurssitehtävää on rästissä. Huoh. On vaan ollut kiireitä ja motivaation puutetta. Mutta onneksi pääsin viime torstaina Mikkeliin lähiopetuspäivään saamaan uutta potkua! :) Siellä ryhmän kanssa käytiin monta asiaa läpi ja tuntui ihan konkreettisesti siltä, että lamppu syttyi! :) Olisi pitänyt heti päästä postaamaan!! Mutta eihän se siellä onnistunut eikä illalla kotonakaan kun oli liput lauluyhtye Rajattoman joulukonserttiin. Olipa siellä upeaa! Kuunnelkaa vaikka;

Rajaton: tulkoon joulu

Perjantaiaamuna oli töihin mennessä taivas kuin tulessa. Siitä tuo kuva. Ja töissä sitten oli tuli ahterin alla, kun oli tekemättä edellisenkin päivän työt ja asiakkaitakin riitti jonoksi asti! Joten ei ehtinyt kurssitehtävien kimppuun. Viikonloppu on mennyt kuin siivillä, mutta kunhan päästää ensi viikkoon, käyn tehtävien kimppuun uudella innolla!